Wikipedia

Korpiselkä

Suomen entinen kunta luovutetulla alueella
Tämä artikkeli käsittelee luovutetun Karjalan kuntaa, muita merkityksiä on erillisellä täsmennyssivulla.

Korpiselkä (eteläkarj. Korbiselgä[2]) on Suomen entinen kunta, Laatokan Karjalan pohjoisosassa Raja-Karjalassa silloisessa Viipurin läänissä. Se kuului Salmin kihlakuntaan, Suojärven tuomiokuntaan, Korpiselän–Soanlahden käräjäkuntaan [3] ja nimismiespiiriin.[4] Korpiselän pinta-ala oli 1 476,10 km², ja siellä oli 3 584 asukasta (1939).[1] Korpiselän naapurikuntia olivat Värtsilä, Tuupovaara, Ilomantsi, Suojärvi, Suistamo ja Soanlahti. Korpiselän pääosa luovutettiin Neuvostoliitolle 1940 ja 1944. Suomen puolelle jäänyt osa Korpiselkää liitettiin 1946 Tuupovaaran kuntaan ja Kuopion lääniin. Niistä Viipurin läänin kunnista, joista ainakin osa jäi Suomelle, oli Korpiselkä ainoa, jonka jäljelle jäänyttä osaa ei liitetty Kymen lääniin.

Korpiselkä
Entinen kunta – pääosa luovutettu Neuvostoliitolle ja jäljelle jäänyt alue nykyisin osa
Joensuuta

sijainti

Lääni Viipurin lääni
Maakunta Karjalan historiallinen maakunta
Kihlakunta Salmin kihlakunta
Kuntanumero 278
Hallinnollinen keskus Korpiselkä
Perustettu
Lakkautettu 1948
(luovutettu Neuvostoliitolle 1944)
Suomelle jääneet osat liitetty 1946
– kuntiin Tuupovaara
Pinta-ala 1 476,10 km²
(1940)
– maa 1 366,00 km²
– sisävesi 110,10 km²
Väkiluku 3 584  [1]
(1939)
– väestötiheys 2,68 as./km²
Korpiselän epävirallinen perinnevaakuna. Vaakuna on suunniteltu Korpiselän pitäjäseuralle.

Historia muokkaa

Korpiselän alueelta on tehty 37 kivikautista esinelöytöä, joiden lisäksi kirkonkylästä tunnetaan Linnamäki.[5] Varhaisimpiin alueen asukkaisiin viittaavat paikannimet kuten Lapinjärvi ja saamelaisperäiset Jukajoki, Sonkajanvaara, Vuotsanjoki, Muntanjärvi, Mielunjärvi ja -joki, Hirvasjärvi, Sonkusjärvi, Tolvajärvet ja -joki sekä Vieksinki.[6]

1500-luku muokkaa

Korpiselän aluetta koskevat ensimmäiset kirjalliset maininnat ovat Venäjään liitetyn Novgorodin Vatjan viidenneksen verokirjasta vuodelta 1500, jossa mainitaan Korpiselän, Kokkarin, Kilpijärven, Tolvajärven ja Ägläjärven kylät.[6] Korpijärven rannoille syntyivät 1500-luvun aikana Hoilolan, Tšiipakan ja Saaroisten kylät sekä Kokkarin lähistölle alueen keskiosaan Saavanvaaran eli Tšokin kylä, joiden lisäksi Kilpijärvi puolestaan autioitui.[6] Ruotsi ja Venäjä sotivat alueella 1500-luvulla. Ruotsin miehitysaikana 1580-luvulla mainitaan Kokkari Pälkjärven ja Korpiselkä Tohmajärven kappeliin kuuluvina Ilomantsin pogostan kylinä sekä Korpiselän alueen itäosan kylät puolestaan Sortavalan pogostan Suojärven kappelin kylinä.[6]

Ruotsin vallan aika muokkaa

Stolbovan rauhassa vuonna 1617 Käkisalmen lääni siirtyi Ruotsille, joka alkoi luterilaistaa vanhastaan ortodoksista aluetta. Käkisalmen läänin ortodoksista väestöä alkoi muuttaa Venäjälle, pakoon Ruotsin harjoittamaa luterilaistamista ja taloudellista painostusta. Korpiselän alueen kylistä tähän muuttovirtaan liittyi 340 asukasta.[6] Vuonna 1657 alkoi Ruptuurisota, jossa Venäjä yritti vallata Käkisalmen läänin takaisin. Ortodoksinen väestö liittyi hyökkääjän puolelle, jota se piti vapauttajana uskonnollisesta sorrosta. Venäjän yritys kuitenkin epäonnistui ja se joutui vetäytymään. Vihollisen puolelle liittyneisiin ortodokseihin kohdistui kostotoimenpiteitä, mikä sai lisää väestöä pakenemaan Venäjälle. Itään paenneiden ortodoksien tilalle tuli luterilaisia asukkaita muun muassa Savosta, mutta tästä huolimatta Korpiselän alueen asukasluku laski.

Venäjän vallan aika muokkaa

 
Ägläjärven tsasouna on rakennettu 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa.

Suuressa Pohjan sodassa Venäjä valloitti alueen ja vuonna 1721 solmitun Uudenkaupungin rauhan raja muodosti myöhemmän Korpiselän viivasuoran länsi- ja luoteisrajan. Sota laski alueen asukaslukua entisestään ja taloja autioitui. Rauhan myötä alueelta paenneita ortodokseja palaili vähitellen takaisin kotiseudulleen. Korpiselän alue kärsi sotatoimista jälleen Hattujen sodan aikana 1741–1743, jonka päättänyt Turun rauhan ei johtanut rajamuutoksiin Korpiselän alueella. Vuonna 1721 solmittu Uudenkaupungin rauhan raja vakiintui kuitenkin vasta Turun rauhan jälkeen ja sitä ennen rajaseudun kyläläiset viljelivät rajan toiselle puolelle jääneitä kaskimaitaan entiseen tapaan.[6] Ruotsin puolelta tohmajärveläiset viljelivät maitaan Saarivaarassa Venäjän puolella 1740-luvulle asti, jolloin venäläiset virkamiehet perustivat Saarivaaraan ensimmäiset talot. Vastaavasti korpiselkäläiset viljelivät kaskimaitaan Ruotsin puolella Sonkajanvaarassa ja Kiitsanjärvellä, kunnes ruotsalaiset virkamiehet karkottivat heidät sieltä.[6]

Vuonna 1764 laaditussa tutkintapöytäkirjassa mainitaan Korpiselän alueen kylissä olleen 46 kantataloa, mutta viljelmien luku oli tilanosat ja uudisasutukset mukaan lukien 96.[6] Asukkaita oli samana vuonna 626, joista 390 oli miehiä ja 236 naisia.[6] Pöytäkirjan tiedoissa mainitaan lisäksi 82 hevosta, 99 lehmää ja noin 30 hehtaaria peltoa.[6] Korpiselän länsiosaan syntyi 1700-luvulla uudisasutuksen leviämisen myötä kaksi uutta kylää: Saarivaara ja 1500-luvulla autioitunut Kilpijärvi. Itäosassa Ägläjärveltä levisi asutus Kitilänselkään ja Yläjärvelle.[6] Venäjän viranomaiset hyödynsivät Ruotsin puolisen Pohjois-Karjalan asukkaiden tapaa käydä kauppaa Laatokan suunnalla ja järjestivät 1700-luvulla Korpiselän markkinoita.[6]

Venäjälle siirtyneessä Vanhassa-Suomessa tuli voimaan 1700-luvulla lahjoitusmaajärjestelmä, kun keisari lahjoitti laajoja maa-alueita aatelisille. Lahjoitusmaiden talonpojat maksoivat veronsa tämän jälkeen kruunun sijasta lahjoitusmaan omistajalle ja ne suoritettiin pääasiassa päivätöinä. Koko Korpiselän aluekin lahjoitettiin Suojärven mukana, johon se silloin kuului, kreivi Buturlille vuonna 1760.[6][7]

Autonomian aika muokkaa

Keisarin määräyksellä Vanha-Suomi ja Korpiselkä sen mukana liitettiin autonomiseen Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812. Autonomian ajalla Korpiselästä muodostui oma pitäjänsä ja sittemmin kuntansa. Kehitystä haittasi kuitenkin 1700-luvulta periytyvä lahjoitusmaajärjestelmä.

Pitäjän muodostuminen muokkaa

Korpiselän kylässä oli ollut Pyhälle Nikolaokselle pyhitetty tsasouna jo 1600-luvulla ja 1770-luvulla sen tilalle rakennettiin kirkko. Korpiselän alueen kylistä muodostettiin Suojärven alainen ortodoksinen kappeliseurakunta vuonna 1799 ja itsenäinen seurakunta siitä muodostettiin vuonna 1815.[8][9] Soanlahden luterilaisen seurakunnan alainen Korpiselän rukoushuonekunta perustettiin vuonna 1885 ja luterilainen kirkko valmistui 1890.[10] Kunnallinen hallinto perustettiin Korpiselkään vuoden 1865 kunnallisasetuksen mukaisesti[10] ja kuntakokousten pöytäkirjat ovat tallella vuodesta 1877 lähtien.[11] Ensimmäinen kansakoulu perustettiin kirkonkylään vuonna 1886.[12] Isojako Korpiselän kylissä suoritettiin vuoden 1890 tienoilla, jonka seurauksena asutus levisi laajemmalle vanhoista kyläkeskustoista.[6]

Lahjoitusmaakysymys muokkaa

Lahjoitusmaajärjestelmä säilyi Vanhassa-Suomessa vielä autonomian aikanakin ja 1800-luvulla Korpiselkä siirtyi Suojärven lahjoitusmaan osana Kreivitär Anna Orlovoi-Tsestemenskajan omistukseen.[7] Keisarin vuonna 1826 antama asetus teki lahjoitusmaat lahjoitusmaaisäntien täydeksi omaisuudeksi ja heillä oli rajoittamaton oikeus määrätä päivätöitä ja veroja sekä häätää niskuroivat talonpojat mailtaan.[11] Näin lahjoitusmaatalonpojat menettivät omistusoikeuden maihinsa ja heidän asemansa lähenteli jo maaorjuutta. Lahjoitusmaakysymys ratkaistiin vuoden 1867 valtiopäivillä, jolloin päätettiin Suomen valtion lunastavan lahjoitusmaat, jonka jälkeen talonpojat saisivat lunastaa ne pitkäaikaisen valtionlainan avulla.[11][13] Korpiselän maat lunastettiin valtiolle vuonna 1873, mutta korpiselkäläiset talonpojat olivat kruunun lampuoteina vuoteen 1899 asti, jolloin he saivat itsenäisen talonpojan perintökirjansa.[11] Ägläjärven talonpojat saivat perintökirjansa kuitenkin vasta 1922.[6]

Itsenäisyyden aika muokkaa

Talvisota muokkaa

Talvisodan sytyttyä marraskuun viimeisenä päivänä 1939, alkoi Puna-armeijan 139. divisioona edetä Suojärven pohjoispuolitse Korpiselän kautta Värtsilään. Se koostui kolmesta jalkaväkirykmentistä, panssareista ja tykistöstä, joita vastaan Suomella oli laittaa neljä erillispataljoonaa, yksi kenttätykistöpatteri ja yksi jalkaväkitykkijaos.[6] Korpiselän itäosien kylät saivat evakuoimismääräyksen vasta sodan sytyttyä, mikä vaikeutti suomalaisten alivoimaista puolustusta siviiliväestön osin sekasortoisen paon tukkiessa tiet.[6] Puolustuksen viivytysasemaksi määrätty Ägläjärven linja petti itsenäisyyspäivänä 1939 ja seuraavana päivänä puna-armeija oli jo Tolvajärvellä. Rintama pysyi Tolvajärvellä joulukuun 12. päivään, jolloin alkoi Tolvajärven–Ägläjärven taisteluna tunnettu suomalaisten vastahyökkäys, jossa puna-armeijan 139. divisioona kärsi raskaita tappioita ja joutui perääntymään. Suomalaisten vastahyökkäys kesti useita päiviä, Ägläjärven kylä vallattiin takaisin 22. joulukuuta ja puna-armeija työnnettiin Aittoelle asti,[14] jossa rintama pysyi talvisodan loppuun asti.[6] Tolvajärven–Ägläjärven taistelu oli suomalaisten ensimmäinen merkittävä hyökkäysvoitto.

Kun talvisodan päättänyt Moskovan rauha astui voimaan 13. maaliskuuta 1940, oli rintama Aittojoella Korpiselän itäpuolella ja koko kunta Suomen hallussa. Rauhansopimus edellytti kuitenkin lähes koko kunnan luovuttamista Neuvostoliitolle ja niin alkoi evakuointi myös Korpiselän läntisimmissä osissa. Luovutetun alueen suuruus oli 1 366,29 km² eli 93 prosenttia koko kunnan pinta-alasta.[15] Suomen puolelle jäi aivan Korpiselän läntisin osa, niin kutsuttu Tynkä-Korpiselkä, joka koostui Hoilolan, Mannervaaran, Ruhovaaran, Saarivaaran, Meriinahon ja Saaroisten kylistä. Tosin näistäkin menetettiin osia. Korpiselän kirkonkylä jäi luovutetulle alueelle vain kahden kilometrin päähän uudesta rajasta.[15] Luovutetulla alueella oli 2 553[16] asukasta eli 71,2 prosenttia koko kunnan väestöstä. Heidät evakuoitiin Hankasalmelle ja sieltä osa siirrettiin myöhemmin Mikkelin lähistölle Otavaan.[17] Kesäkuussa 1940 hyväksytyn pika-asutuslain mukaisesti heidät oli tarkoitus asuttaa Nurmeksen ympäristöön.[17]

Jatkosota muokkaa

Väestön sijoittaminen pika-asutuslain mukaisille alueille oli vasta alkutekijöissään, kun Korpiselän luovutetut alueet vallattiin takaisin jatkosodan alussa heinäkuussa 1941. Moskovan rauhassa 1940 menetetyt alueet palautettiin Suomen yhteyteen 6. joulukuuta 1941 annetulla julistuksella ja samaan aikaan annettu laki jatkoi sotilashallintoa palautetulla alueella.[18] Niinpä Korpiselänkin kunnalliselämä toimi sotilashallinnon alaisena vuoden 1943 alkuun, jolloin siirryttiin eräitten muiden talvisodan jälkeen osittain luovutettujen kuntien tavoin siviilihallintoon.[18] Pika-asutuslain toteuttaminen keskeytettiin väestön alkaessa palata kotiseudulleen takaisin valtauksen jälkeen 1941. Korpiselkään palasi jatkosodan aikana vuoteen 1944 mennessä noin 90 prosenttia sieltä evakoiduista asukkaista.[17] Jatkosodan aikana asuinrakennusten lisäksi korjattiin molemmat kirkot sekä osa kouluista. Jatkosodan lopulla kesällä 1944 alkanut Neuvostoliiton suurhyökkäys johti Korpiselän uudelleen evakuointiin. Tällä kerralla väestö evakuoitiin Pohjanmaan ruotsinkieliselle alueelle.[19] Jatkosodan päättänyt Moskovan välirauhansopimus astui voimaan 19. syyskuuta 1944 ja Korpiselästä oli luovutettava sama alue kuin talvisodankin jälkeen. Suomen puolelle jääneen Tynkä-Korpiselän asukkaat pääsivät sodan päätyttyä palaamaan koteihinsa. Luovutetun Korpiselän asukkaat asutettiin uuden maanhankintalain mukaisesti Vieremälle ja Sonkajärvelle.[19]

Korpiselkäläisiä sotilaita kuoli talvi- ja jatkosodassa yhteensä 138, joista Korpiselän sankarihautoihin on haudattu 87.[10] Korpiselän sankarihaudat sijaitsevat kirkonkylässä: ortodoksinen kirkon vieressä ja luterilainen luterilaisella hautausmaalla.[20] Korpiselkä seura pystytti vuonna 1996 kirkon viereiselle sankarihaudalle ekumeenisen muistokiven, jonka arkkipiispa Johannes vihki. Kivessä on teksti Tällä paikalla lepäävien sodissa 1939–1944 kaatuneiden korpiselkäläisten muistolle ja 87 sankarivainajan nimet.[21]

Tynkä-Korpiselkä muokkaa

Korpiselästä luovutettiin Neuvostoliitolle 1 366,29 km² ja Suomen puolelle jäi 109,81 km². Suomen puoleinen niin kutsuttu Tynkä-Korpiselkä koostui Hoilolan ja Mannervaaran kylistä sekä Ruhovaaran, Saaroisten, Meriinahon ja Saarivaaran kylien läntisistä osista.[19][15] Tynkä-Korpiselässä alettiin suunnitella tulevaisuutta jäljellä olevan alueen pohjalta. Suomen puolelle jäänyt osa jäi erilleen muusta Viipurin läänistä ja niinpä se siirrettiin Valtioneuvoston 9. toukokuuta 1940 antamalla päätöksellä Salmin kihlakunnasta ja Viipurin läänistä Ilomantsin kihlakuntaan ja Kuopion lääniin.[22] Sisäministeriön päätöksellä helmikuussa 1941 Tynkä-Korpiselkään perustettiin kunnallisia asioita hoitamaan oma hoitokunta,[15] jollaisilla myös luovutetun alueen kuntia hoidettiin.[18] Tynkä-Korpiselän hoitokuntaan valittiin kaksi jäsentä jokaisesta jäljelle jääneestä kylästä ja sen tehtäviin kuuluivat muun muassa kunnallisverotus, kansanhuolto, maataloustuotannon ja työllisyyden turvaaminen sekä tieolojen ja postinkulun järjestäminen.[15]

Korpiselän alueen jakaantuminen alueluovutuksissa: [15][20]

Maapinta-ala (km²) Vesipinta-ala (km²) Yhteensä (km²)
Neuvostoliitolle luovutettu osa 1 267,02 99,26 1 366,29
Suomelle jäänyt Tynkä-Korpiselkä 98,97 10,84 109,81
Korpiselkä yhteensä 1 366,00 110,10 1 476,10

Moskovan rauhan raja jätti Tynkä-Korpiselän lähes eristyksiin muusta Suomesta. Korpiselän kirkonkylästä Saaroisten, Hoilolan ja Saarivaaran kylien kautta Värtsilään johtavan maantien molemmat päät jäivät luovutetulle alueelle, eikä alueelta ollut kuin Hoilolasta Tuupovaaran Öllölään johtanut polku.[15] Mannervaaran ja Ruhovaaran kylistä oli tieyhteys Tuupovaaran Luutalahdelle, mutta ei Tynkä-Korpiselän muihin kyliin.[15] Luovutetun alueen takaisin valtaaminen heinäkuussa 1941 mahdollisti Korpiselän kunnan toiminnan taas kokonaisuutena, mutta talvisodan jälkeiseen tilanteeseen palattiin taas lokakuussa 1944, kun alueelta oli vetäydyttävä. Valtioneuvoston päätöksellä Suomen puolelle jäänyt Korpiselkä siirrettiin vuoden 1945 alusta Ilomantsin kihlakuntaan ja Kuopion lääniin, aivan kuten oli menetelty talvisodan jälkeenkin.[23]

Korpiselkäläiset pitivät lähes koko kunnan menettämistä rauhanteossa epäoikeudenmukaisena, sillä sitä ei vallattu talvi- eikä jatkosodassa.[15] Tynkä-Korpiselän asukkaat halusivat säilyttää kunnallisen itsenäisyytensä, mutta kunnallisten asioitten järjestäminen puolsi kuitenkin kuntaliitosta ja laajempaa kokonaisuutta.[15] Tynkä-Korpiselän alueen asukasluku oli 977 vuonna 1945 ja 1 058 vuonna 1948.[15] Korpiselän ja Värtsilän kuntien jäljelle jääneiden osien yhdistämistä yhdeksi kunnaksi suunniteltiin, mutta lopulta Tynkä-Korpiselkä päätettiin liittää Tuupovaaran kuntaan vuonna 1946.[15] Sotien jälkeistä aikaa leimasi Tynkä-Korpiselässä, kuten koko Suomessa, voimakas jälleenrakentaminen. Tieyhteys Hoilolasta Öllölään valmistui vuonna 1948, joka liitti eteläisen Tynkä-Korpiselän kylät muun Suomen tieverkkoon.[15] Samana vuonna Hoilolassa vihittiin käyttöön myös ortodoksien ja luterilaisten yhteinen hautausmaa.[15] Puhelinyhteys ja sähkölinja Öllölästä Hoilolaan valmistuivat 1955.[15] Luovutetulle alueelle jääneitä Korpiselän kirkkoja korvaamaan valmistui Hoilolaan luterilainen rajaseutukirkko vuonna 1950 ja ortodoksinen tsasouna 1957 (vihitty kirkoksi 1993) sekä Saarivaaraan tsasouna 1976.[15]

Nykytilanne muokkaa

Nykyisin Korpiselän Suomen puolelle jääneet kylät ovat osa Joensuun kaupunkia, johon ne liitettiin Tuupovaaran kunnan mukana vuonna 2005. Luovutettu alue kuuluu nykyisin Suojärven piirin Loimolan kuntaan. Rajavyöhykkeelle jäänyt Korpiselän kirkonkylä, kuten muutkin luovutetun alueen kylät ovat autioita, vain Tolvajärvellä on asutusta. Kirkonkylässä on Venäjän rajavartioston tukikohta.[16]

Maantiede ja luonto muokkaa

Korpiselän suurin leveys idästä länteen oli noin 70 kilometriä ja pituus etelästä pohjoiseen noin 40 kilometriä. Korpiselän alue oli pääasiassa harvaan asuttua tai asumatonta metsäistä erämaata, johon vaihtelua toivat harjut, vaarat, järvet ja suot. Vaihtelevinta aluetta oli kunnan länsiosa Korpijärven ympäristössä, missä on muun muassa kirkonkylän Sihvosenmäki, josta aukeni laaja näköala yli puolen kunnan alueen aina Tolvajärvelle ja naapurikuntiin Soanlahdelle, Värtsilään, Tuupovaaraan ja Ilomantsiin asti.[12] Korpiselän alueen kallioperä on pääasiassa gneissigraniittia.[12] Maanpinnan korkeus vaihteli 100 ja 200 metrin välillä.[12] Kunnan korkein kohta oli 194 metriä korkea Honkavaara Ala-Tolvajärven itärannalla.[6]

Maaperä koostuu yleisimmin murtosorasta, mutta myös vierinsoraharjuja on runsaasti.[24] Korpiselän alueen kallioperä on pääasiassa gneissigraniittia.[12] Eloperäisistä maalajeista yleisin on suoturve.[12] Korpiselän alueen suot olivat yleensä soistuneita metsiä ja yleisimpiä suotyyppejä olivat karut rämeet ja rahkanevat.[12] Harjut ovat yleensä luode–kaakko-suuntaisia ja niiden korkeus vaihtelee muutamasta metristä pariinkymmeneen metriin.[24] Selkeäpiirteisimmät harjut sijaitsevat Tolvajärven ja Muntaanjärven välisellä alueella, joista huomattavin alkaa Tolvajärven Hirvasjärvenselältä Muntaanjärven länsipuolitse ja Tulemusjärven luoteispuoliselle aiemman Kuopion läänin rajalle. Muntaanjärven kohdalla harju kohoaa ympäristöään noin 25 metriä korkeammalle ja Tulemusjärven jälkeen sillä on korkeutta noin 20 metriä.[24] Tällä harjumuodostumalla on useita nimiä, jotka etelästä lueteltuna ovat: Kossumyllynsärkkä, Myhyjärvensärkkä, Pajassalmensärkkä, Hiirenlammensärkkä, Koveransärkkä, Kaidanlammensärkkä, Muntaansärkät ja Multisärkkä.[24] Toinen huomattava harjujakso kulkee edellisen koillispuolella ja saa alkunsa Tolvajärven Taikinajärvenselältä ja ylittää Kuohajärven ja Paastojärven saarijonoina. Tälläkään harjumuodostumalla ei ole yhtä nimeä, vaan sen korkeimmilla harjanteilla on eri nimet: Kuikkajärvensärkkä, Kuohajärvensärkkä, Törsöttäjänsärkkä ja Rautaveräjiinsärkkä.[24] Kolmas merkittävä harjumuodostuma on Kilpijärvensärkät, joka alkaa Kilpijärven alueelta ja kulkee Kokkarin ohitse Viiksinselälle.[24]

Korpiselkä on vedenjakajaseutua ja sen järvet jakaantuvat kolmen eri vesistön kesken. Ägläjärvi, Yläjärvi, Keskijärvi ja Vieksinkijärvi kunnan itäosasta kuuluvat itään Ääniseen laskevaan Suojoen vesistöön. Kunnan länsiosan suurin järvi, Korpijärvi ja siihen laskevat Vuots-, Kolosen-, Ylä- ja Ala-Mieluunjärvi, kuuluvat Laatokkaan laskevaan Jänisjoen vesistöön ja laskevat vetensä Korpiselän länsipuolelle. Kunnan keski- ja pohjoisosat kuuluvat Vuoksen vesistön Pielisen reittiin ja laskevat vetensä Tolva- ja Volgajokia myöten luoteeseen Viiksinselkään. Tällä vesistöalueella sijaitsee harjujen moneen selkään jakama 41 km² laajuinen[25] Tolvajärvi, joka on Korpiselän suurin järvi. Muita huomattavia Pielisen reitin latvajärviä kunnan alueella ovat Petäjäjärvi, Muntaanjärvi ja Paastojärvi.

Korpiselän laajojen metsien yleisin puu on mänty, jonka lisäksi pienialaisia kuusikoita esiintyy tuoreimmilla mailla. Lehtomaisia maita on vain Tolvajärven Eevanvaaran alueella.[24] Mäntyvaltaisia metsiä oli 70 prosenttia, kuusivaltaisia 26 prosenttia ja lehtimetsiä vain neljä prosenttia.[26] Jaloihin lehtipuihin kuuluvaa lehmusta sekä pensaista näsiää ja karjalanruusua tavataan kunnan länsiosassa.[27] Suurista maaeläimistä yleisiä olivat karhu, susi, ilves ja hirvi, kun taas peuraa esiintyi harvakseltaan.[6] Pienemmistä eläimistä kärppä, lumikko ja hilleri olivat yleisiä.[28]

Kylät muokkaa

 
Korpiselän kirkonkylää, keskellä Korpiselän luterilainen kirkko.

[29][20][30]

Väestö muokkaa

Talvisotaa edeltäneenä viimeisenä rauhan vuonna 1939 Korpiselän asukasluku oli 3 584, joista miehiä oli 1 892 ja naisia 1 692.[1] Korpiselkä oli varsin harvaan asuttu, sillä asukkaita oli keskimäärin neliökilometriä kohden vain 2,68. Asutus oli keskittynyt kunnan länsiosaan Korpijärven ympäristökyliin, missä maaperä oli otollisinta maanviljelykselle.[31] Vuonna 1940 asukkaista oli suomenkielisiä 3 603 ja ruotsinkielisiä viisi.[23] Suomenkielisiin sisältyvät myös kunnan itäosassa asuneet karjalankieliset,[32] joita Suomessa ei ole tilastoitu omaksi ryhmäkseen. Korpiselässä puhuttu karjalan kielen murre kuului varsinaiskarjalan eteläkarjalaisiin murteisiin.[33] Alueluovutuksissa kotinsa menetti 2 553 korpiselkäläistä eli 71 prosenttia kunnan väestöstä.[16]

Asukasluvun kehitys muokkaa

Seurakuntaelämä muokkaa

Korpiselän asukkaista suurin osa oli ortodokseja ja he kuuluivat Korpiselän ortodoksiseen seurakuntaan, joka oli perustettu Suojärven seurakunnan kappeliksi 1799 ja itsenäiseksi seurakunnaksi 1815.[8][9] Korpiselän seurakunnalla oli kirkot kirkonkylässä ja Ägläjärvellä sekä useita tsasounia. Korpiselän ortodoksiseen seurakuntaan kuului Korpiselän kunnan lisäksi Harsuvaaran, Havuvaaran ja Kuikan kylät Soanlahden kunnasta.[9] Vuonna 1933 seurakunnassa oli 2 349 jäsentä.[8]

Korpiselän luterilaista väestöä varten perustettiin Soanlahden seurakuntaan kuulunut Korpiselän rukoushuonekunta vuonna 1885.[30] Korpiselän luterilainen kirkko sijaitsi kirkonkylässä.[21] Oman luterilaisen seurakunnan perustamista suunniteltiin jo 1910-luvulla, mutta suunnitelmat eivät ehtineet toteutua ennen sotia ja alueluovutuksia.[29]

Elinkeinot ja liike-elämä muokkaa

Korpiselän asukkaat saivat pääasiassa elantonsa maa- ja metsätaloudesta. Kunnan peltopinta-ala oli vuonna 1920 yhteensä 810 hehtaaria. Peltopinta-alaa lisättiin aktiivisesti muun maatalouden kehittämisen ohella ja niinpä vuonna 1937 kunnan peltopinta-ala oli jo 1 317 hehtaaria eli kasvua oli tapahtunut 62 prosenttia.[37] Metsä- ja uittotöissä Korpiselän laajoilla saloilla työskenteli vuosittain parhaimmillaan 500–1 000 henkeä, joista tosin noin puolet oli vieraspaikkakuntalaisia.[37] Koska kunnan vesistöt jakaantuivat kolmen suuren vesistön kesken, uitettiin tukit Ägläjärven ja Vieksingin seuduilta itään Suojoen suuntaan, Tolvajärveltä ja kunnan pohjoisosista Pielisjoen suuntaan pohjoiseen ja länsiosasta Korpijärven ympäristökylistä Jänisjoen suuntaan.[6] Teollisuuslaitoksia kunnassa ei ollut pieniä myllyjä ja sahoja lukuun ottamatta.[37] Eri käsityöläisammattien ammattilaisia löytyi joka kylästä.

Yksityiskauppoja löytyi useimmista kylistä ja eri osuuskauppojen myymälöitä oli Ägläjärvellä, Tolvajärvellä ja kirkonkylässä useampiakin.[37] Pankkitoimintaa harjoittivat vuonna 1901 perustettu Korpiselän säästöpankki ja vuonna 1920 toimintansa aloittanut Korpiselän osuuskassa.[12] Korpiselillä toimi myös apteekki, joka alueluovutusten jälkeen siirtyi Vaajakoskelle.[38]

Palvelut muokkaa

Koulut muokkaa

Lukuvuonna 1937–1938 Korpiselän kunta oli jaettu 8 koulupiiriin.[39] Ennen talvisotaa oli toiminnassa seitsemän kansakoulua. Ensimmäisenä oli perustettu kirkonkylän kansakoulu vuonna 1886, jonka jälkeen perustettiin Ägläjärven (1898), Tolvajärven (1903), Saarivaaran (1906) Hoilolan (1909), Kokkarin (1916) ja Tšiipakan (1922) kansakoulut.[12][40] Moskovan rauhan jälkeen Suomen puolelle Tynkä-Korpiselän alueelle jäivät vain Hoilolan ja Saarivaaran koulut, nekin aivan rajan tuntumaan. Kun luovutettu Korpiselkä vallattiin takaisin jatkosodassa 1941, alettiin kotiseudulleen palaavan väestön tarpeisiin kunnostaa myös kouluja. Esimerkiksi Ägläjärven koulurakennukset olivat palaneet ja koulu toimi vuokratiloissa jatkosodan ajan. Tolvajärven koulu oli säilynyt vaurioituneena ja sen kunnostamistyöt valmistuivat 1942.[40] Takaisin vallatut alueet evakuoitiin uudelleen vuonna 1944. Suomen puolelle jäänyt Tynkä-Korpiselkä liitettiin Tuupovaaran kuntaan vuonna 1946, jolloin Tuupovaaran kunnalle siirtyivät myös Hoilolan ja Saarivaaran kansakoulut. Suomen puolelle jääneistä Kirkonkylän koulupiiriin kuuluneista Mannervaaran ja Ruhovaaran kylistä muodostettiin Mannervaaran koulupiiri, jonka koulu toimi vuokratiloissa kunnes koulurakennus valmistui vuonna 1949.[15]

Terveydenhuolto muokkaa

Korpiselällä oli oma kunnanlääkäri.[8] Korpiselän kunnalliskoti sijaitsi kirkonkylässä kansakoulun vieressä ja vuonna 1920 siellä oli 53 hoidokkia.[12] Kunnalliskodin yhteydessä oli sairasosasto ja keuhkotautiparantola.[8]

Liikenne muokkaa

Korpiselän tieverkosto oli tiheintä kunnan länsiosassa, jossa sijaitsi myös kunnan tieverkoston keskuksena toiminut kirkonkylä. Kirkonkylän kautta ja koko kunnan halki itä-länsi suunnassa kulki kantatie Suojärveltä Joensuun suuntaan.[41] Kantatien varressa olivat kirkonkylän lisäksi Mannervaaran, Tšokin, Kokkarin, Tolvajärven ja Ägläjärven kylät. Kirkonkylästä johti lisäksi maantiet pohjoiseen Karalin kautta Ilomantsiin, etelään Korpijärven itäpuolelta Hominvaaran ja Tšiipakan kylien kautta Värtsilään ja länteen Korpijärven länsipuolelta Hoilolan ja Saarivaaran kylien kautta myös Värtsilään.[42] Tolvajärvellä kantatiestä erkani maantie etelään Lehmivaaran kylän kautta Suistamolle ja kylätie pohjoiseen Haukivaaraan.[42] Ägläjärvellä kantatiestä erkani kylätie pohjoiseen Kitilänselän kautta Yläjärvelle, jonka lisäksi Kitilänselästä erkani kylätie Keskijärvelle.[42] Korpiselkä–Hoilola–Värtsilä maantieltä erkani kylätie Saaroisten kylään.[42]

Puhelinyhteys Korpiselkään saatiin vuonna 1904 ja säännöllinen postiautoliikenne alkoi vuonna 1925.[37] Postitoimisto ja puhelinkeskus sijaitsivat kirkonkylässä.[12] Linja-autoliikenne alkoi 1920-luvun lopulla ja linja-autoyhteyksiä oli muun muassa Sortavalaan, Ilomantsiin ja Joensuuhun.[37] Rautateitä kunnassa ei ollut ja lähin rautatieasema oli Värtsilä, jonne Korpiselän kirkonkylästä oli matkaa 40 kilometriä.

Yhdistykset muokkaa

 
Korpijärven maamiesseuran talo Tšiipakassa.

Korpiselässä oli vilkasta yhdistys- ja järjestötoimintaa. Maamiesseurat, joita oli Tšiipakassa (per. 1919), Ägläjärvellä (1922), Kokkari–Tšokissa (1922), kirkonkylässä (1926), Tolvajärvellä (1927) ja Hoilolassa (1930), tekivät arvokasta työtä maatalouden kehittämiseksi.[43] Työväenyhdistys järjesti kerhotoimintaa ja kotitaloutta edistänyt martta-toiminta alkoi 1919–1920.[44] Korpiselän suojeluskunta perustettiin 1917–1918 ja sen alainen Ägläjärven kyläosasto 1918.[44] Korpiselän Lotta-Svärd perustettiin 1921 ja sillä oli kyläosastot Tolvajärvellä, Ägläjärvellä ja Soanlahden puolella Havuvaarassa.[44] Urheiluseuroja toimi kirkonkylässä, Hoilolassa, Ägläjärvellä ja Tšiipakassa, joiden lisäksi Tolvajärven, Kokkarin ja Tšokin kylillä kunnan keskiosassa oli yhteistä urheilutoimintaa.[44] Saarivaarassa toimii vuonna 1917 perustettu nuorisoseura. Korpiselän VPK perustettiin 1905.[37]

Nähtävyyksiä muokkaa

 
Šemeikan ja Vornasten runonlaulaja- ja metsästäjäsukujen muistopatsas Tolvajärvellä.

Suomen puolelle jääneeseen osaan on rakennettu sotien jälkeen:

Nimen taivutuksesta muokkaa

Korpiselän kunnan nimi taipui vanhanaikaisesti Korpiselillä, ei Korpiselässä.

Tunnettuja korpiselkäläisiä muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Rosberg, J. E. et al (toim.): Suomenmaa: maantieteellis-taloudellinen ja historiallinen tietokirja. 5. osa, Viipurin lääni, s. 398–402. Helsinki: Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.
  • Nurmiluoto, Timo & Vallas, Hannu: Karjala kuvina, Laatokan Karjala, s. 62–65. Helsinki: Kustannus Oy Constator, 1995. ISBN 951-97086-4-2.

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c d Suomen virallinen tilasto VI. Väestötilastoa 93. Väestösuhteet vuonna 1939. SVT VI:93.
  2. ↑ Murdehet | Karjalan Sivistysseura karjalansivistysseura.fi. Viitattu 6.2.2019. (karjalaksi)
  3. ↑ Iso tietosanakirja, osa 12, s. 973. Helsinki: Otava, 1937.
  4. ↑ Suomenmaa 5. osa Viipurin lääni 1926, s. 398
  5. ↑ Sihvo, Hannes & Kaukiainen, Yrjö & Saarnisto, Matti (toim.): Viipurin läänin historia I, Karjalan synty, s. 507. Lappeenranta: Karjalan Kirjapaino Oy, 2003. ISBN 952-5200-37-X.
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u professori Saloheimo Veijo: Rajakarjalaiskylät – Hoilola – Korpiselkä (Korpiselän pitäjän puoli vuosituhatta) kiinet.com. Arkistoitu 28.9.2009. Viitattu 28.11.2010.
  7. ↑ a b Suojärvi Luovutettukarjala.fi. Viitattu 1.12.2010.
  8. ↑ a b c d e f Iso tietosanakirja, osa 6, s. 1294. Helsinki: Otava, 1934.
  9. ↑ a b c Durchman Osmo: Tietoja erikoislaatuisista seurakunnista ynnä vastaavista historia- ja rippikirjoista. Genos, Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja, 1932, 3. vsk, s. 85–120. Suomen Sukututkimusseura ry. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.11.2010. (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ a b c Korpiselkä (Seurakuntaelämä) Karjalan Liitto ry. Arkistoitu 4.4.2015. Viitattu 1.12.2010.
  11. ↑ a b c d Nurmiluoto 1995, s. 63
  12. ↑ a b c d e f g h i j k Suomenmaa 5. osa Viipurin lääni 1926, s. 399
  13. ↑ Rastas, Pirkko: Lahjoitusmaitten ongelman ratkaisu kolumbus.fi. 29.1.2005. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 1.12.2010.
  14. ↑ 22.12.1939: Ägläjärvi vallataan - puna-armeijan tappiot suuria (Talvisodasta 70 vuotta) YLE Uutiset. 22.12.2009. Yleisradio. Viitattu 1.12.2010.
  15. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Korpiselkä (Tynkä-Korpiselkä) Karjalan Liitto ry. Arkistoitu 17.5.2011. Viitattu 1.12.2010.
  16. ↑ a b c Lehtipuu, Markus: Karjalan tragedia, s. 127. Helsinki: Suomalainen Matkaopas Finnish Guidebook Oy, 2004. ISBN 952-9715-21-8.
  17. ↑ a b c Nurmiluoto 1995, s. 64
  18. ↑ a b c Koskivirta, Anu: Luovutetun Karjalan julkisoikeudelliset yhteisöt, s. 265–274. Teoksessa: Kaukiainen, Yrjö & Nurmiainen, Jouko (toim.) Viipurin läänin historia VI, Karjala itärajan varjossa. Lappeenranta: Karjalan Kirjapaino Oy, 2010. ISBN 978-952-5200-76-8.
  19. ↑ a b c Nurmiluoto 1995, s. 65
  20. ↑ a b c Korpiselkä seura ry-Historia (Kalmistot) Korpiselkä seura ry:n verkkosivu. Korpiselkä seura ry. Arkistoitu 23.9.2010. Viitattu 30.11.2010.
  21. ↑ a b Koponen Paavo: Karjalan kirkkokummut, s. 82. Espoo: Tammi, 1999. ISBN 951-31-1431-7.
  22. ↑ a b Suomen tilastollinen vuosikirja, Uusi sarja -XXXIX- vuonna 1941, s. 28–29. Helsinki: Tilastollinen päätoimisto, 1942.
  23. ↑ a b c d Suomen tilastollinen vuosikirja. Uusi sarja -XLII- Vuosina 1944-1945, s. 24–25. Helsinki: Tilastollinen päätoimisto, 1946.
  24. ↑ a b c d e f g Suomenmaa 5. osa Viipurin lääni 1926, s. 400
  25. ↑ Iso tietosanakirja, osa 13, s. 1177. Helsinki: Otava, 1937.
  26. ↑ Rajakarjalaiskylät – Hoilola – Korpiselkä (Korpiselän elinkeinot) kiinet.com. Arkistoitu 28.9.2009. Viitattu 9.12.2010.
  27. ↑ Suomenmaa 5. osa Viipurin lääni 1926, s. 401
  28. ↑ Rajakarjalaiskylät – Hoilola – Korpiselkä (Eläimistö) kiinet.com. Arkistoitu 28.9.2009. Viitattu 9.12.2010.
  29. ↑ a b Korpiselkä Luovutettukarjala.fi. Viitattu 30.11.2010.
  30. ↑ a b Korpiselkä (rukoushuonekunta) 7.3.2007. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 2.9.2007.
  31. ↑ Nurmiluoto 1995, s. 62
  32. ↑ Hänninen, Anneli: Karjala – kieli- ja murrealuekartta Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 129. 2003. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 2.12.2010.
  33. ↑ Karjalan kielen murteet Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 129. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 2.12.2010.
  34. ↑ a b c Väestön elinkeino. Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880-1975. Tilastollisia tiedonantoja N:o 63. s. 313. Tilastokeskus.
  35. ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja. Uusi sarja, yhdestoista vuosikerta 1913, s. 32. Helsinki: Tilastollinen päätoimisto, 1914.
  36. ↑ Suomen virallinen tilasto VI A: 102. Väestötilastoa. Väestömuutokset vuosina 1941–1945.
  37. ↑ a b c d e f g Korpiselkä (Elinkeinot) Karjalan Liitto ry. Arkistoitu 4.4.2015. Viitattu 1.12.2010.
  38. ↑ Apteekkineuvos Marcus Olli: Luovutetun alueen apteekit. Suomen apteekkarilehti, 2000, 89. vsk, nro 7, s. 20–24. Helsinki: Suomen apteekkariliitto. Artikkeli Alajärven apteekin verkkosivulla. Viitattu 7.12.2010.
  39. ↑ Kansakoululaitos lukuvuonna 1937–38 (PDF) (Taulu XI: Maalaiskuntien kansakoulut lukuvuonna 1937–1938. Yleisiä tietoja kunnittain.) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastollinen päätoimisto. Viitattu 2.11.2014.
  40. ↑ a b Kangas, Kauko: Rajakarjalaiskylät – Hoilola – Koululaitos (Korpiselän kansakoulut) kiinet.com. Arkistoitu 28.9.2009. Viitattu 27.11.2010.
  41. ↑ Kaukiainen, Yrjö & Nurmiainen, Jouko (toim.): Viipurin läänin historia VI, Karjala itärajan varjossa, s. 128. Lappeenranta: Karjalan Kirjapaino Oy, 2010. ISBN 978-952-5200-76-8.
  42. ↑ a b c d Laatokan Karjala 1938 Pohjois-Karjala ja Savo 1:400 000. (Näköispainos maanmittaushallituksen vuonna 1939 julkaisemasta Suomen tiekartan lehdestä n:o 8) Helsinki: Karttakeskus, 1991.
  43. ↑ Rajakarjalaiskylät – Hoilola – Maamiesseuratyö kiinet.com. Arkistoitu 28.9.2009. Viitattu 30.11.2010.
  44. ↑ a b c d Korpiselkä (Seuratoiminta) Karjalan Liitto ry. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 30.11.2010.

Aiheesta muualla muokkaa

Korpiselän kylät

Haukivaara • Hoilola • Hominvaara • Karali • Keskijärvi • Kilpijärvi • Kitilänselkä • Kokkari • Korpiselkä (kirkonkylä) • Kruununpuisto • Lehmivaara • Mannervaara • Meriinaho • Ruhovaara • Saarivaara • Saaroinen • Tolvajärvi • Tšiipakka • Tšikki • Tšokki • Vieksinki • Yläjärvi • Ägläjärvi

Suomen Neuvostoliitolle 1940-luvulla luovuttamat alueet
Kokonaan luovutetut kunnat
kaupungit

Käkisalmi | Sortavala | Viipuri

kauppalat

Koivisto | Lahdenpohja

maalaiskunnat

Antrea | Harlu | Heinjoki | Hiitola | Impilahti | Jaakkima | Johannes | Kanneljärvi | Kaukola | Kirvu | Kivennapa | Koiviston maalaiskunta | Kuolemajärvi | Kurkijoki | Käkisalmen maalaiskunta | Lavansaari | Lumivaara | Metsäpirtti | Muolaa | Petsamo | Pyhäjärvi Vpl | Rautu | Ruskeala | Räisälä | Sakkola | Salmi | Seiskari | Soanlahti | Sortavalan maalaiskunta | Suistamo | Suojärvi | Suursaari | Terijoki | Tytärsaari | Uusikirkko | Valkjärvi | Viipurin maalaiskunta | Vuoksela | Vuoksenranta | Äyräpää

Osin luovutetut kunnat
sodan jälkeen muihin kuntiin yhdistetyt

Jääski | Korpiselkä | Pälkjärvi | Säkkijärvi | Vahviala

toimintaansa vuoden 1948 jälkeen jatkaneet

Ilomantsi | Inari | Kitee | Kuusamo | Lappee | Nuijamaa | Parikkala | Rautjärvi | Ruokolahti | Saari | Salla | Simpele | Tohmajärvi | Vehkalahti | Virolahti | Uukuniemi | Värtsilä | Ylämaa

Vuokra-alueeseen sisältyneet kunnat
kokonaan

Hanko

osin

Bromarv | Degerby | Espoo | Inkoo | Kirkkonummi | Siuntio

Yksittäisiä mainittavia paikkoja luovutetuilla alueilla
 

Elisenvaara | Enso | Ihantala | Ilmee | Kolosjoki | Konevitsa | Kyyrölä | Liinahamari | Pitkäranta | Pölläkkälä | Uuras | Valamo

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Korpiselkä&oldid=21628163”