Ylä-Egypti
Ylä-Egypti (egypt. 𓇗, Šmꜥw, Shemau;[1][2] arab. صعيد مصر, Ṣaʿīd Miṣr) on Egyptin eteläosa, joka sijaitsee nimensä mukaisesti Niilin yläjuoksulla ja käsittää Niilin laakson suistosta etelään. Ylä-Egyptin pohjoisraja on suunnilleen Kairon kohdalla. Etelässä se ulottuu Assuaniin.[3][4] Ylä-Egyptin pohjoispuolella sijaitsee Ala-Egypti ja eteläpuolella Nubia.
Ylä-Egypti samoin kuin Ala-Egyptikin ovat käsitteinä peräisin jo muinaisen Egyptin ajoilta. Ne olivat alun perin itsenäisiä poliittisia kokonaisuuksia, jotka yhdistettiin Egyptin valtakunnaksi ensimmäisen dynastian aikana. Muinainen Ylä-Egypti jakaantui 22 nomokseen.[5] Jako Ala- ja Ylä-Egyptiin on käytössä myös nykyisin, sillä se perustuu vahvasti Egyptin luonnonmaantieteeseen. Nykyisessä Egyptissä kulkee edelleen kieli- ja kulttuuriraja näiden kahden alueen rajalla.[6]
Maantiede
muokkaaYlä-Egyptin pohjoisraja eli sen ja Ala-Egyptin raja asettuu nykyisin suunnilleen 30 pohjoisen leveyspiirin kohdalle, toisin sanoen nykyisen Kairon kohdalle.[4][7] Etelässä Ylä-Egyptin katsotaan ulottuvan Assuaniin.[4] Muinaisina aikoina se oli varhaisimman hallinnollisen keskuksen Memfiin kohdalla.[8] Toisaalta Ala- ja Ylä-Egyptin rajan sanotaan olleen hieman pohjoisempana kohdassa, jossa Niilin päähaara jakautui suuhaaroiksi;[9] kun taas toisaalta sen olisi pitänyt olla etelämpänä Memfiin eteläpuolella, jossa oli ainakin Ala-Egyptin eteläisimmän nomoksen ja Ylä-Egyptin pohjoisimpien nomosten välinen raja. Etelässä Ylä-Egypti ulottuu Assuaniin, antiikin Syeneen.
Joskus Ylä-Egyptin pohjoisosa sen pohjoisrajalta suunnilleen nykyiseen Asyutiin luetaan kuitenkin erilliseksi Keski-Egyptin alueeksi (antiikissa myös Heptanomis). Antiikin aikana siihen kuuluivat Ylä-Egyptin pohjoisimmat kuusi nomosta. Tällöin varsinainen Ylä-Egypti ulottuu Asyutista Assuaniin.[4] Antiikin aikana tämän varsinaisen Ylä-Egyptin nimenä esiintyy myös Thebais (Θηβαίς, Thēbais, egypt. PꜢ-tš-Nt, Pa-tesh-Net, kopt. Ⲑⲏⲃⲁⲉⲓⲥ, Ⲑⲩⲃⲁⲉⲓⲥ). Se sai nimensä Ylä-Egyptin vanhasta valtakeskuksesta Thebasta, ja käsitti Ylä-Egyptin 16 (eri laskutavoissa 15 tai jopa 19) eteläisintä nomosta.[10]
Ylä-Egypti koostuu kapeasta hedelmällisestä ja vehreästä maakaistaleesta Niilin kummallakin puolella. Heti sen itä- ja länsipuolille levittäytyvät laajat aavikot.[9] Ylä-Egyptin ilmasto on kuumempi ja kuivempi kuin Ala-Egyptissä.
Kartoissa eteläinen Ylä-Egypti näyttää olevan pohjoisen Ala-Egyptin alapuolella, koska Niili virtaa etelästä pohjoiseen.
Nomokset
muokkaaMuinainen Ylä-Egypti jakaantui 22 nomokseen eli lääniin.[5] Nomoksissa ja erityisesti niiden nimissä tapahtui historian aikana usein muutoksia, ja niiden egyptinkielisistä nimistä on useita lukutapoja ja translitteraatioita. Nomoksista käytetään usein niiden kreikankielistä nimeä, jonka ne saivat hellenistisellä kaudella. Nomoksilla on myös vakiintuneet numerot.
Ylä-Egyptin nomokset olivat etelästä pohjoiseen eli Niilin yläjuoksulta alajuoksulle päin (tyypillinen luettelo, joskaan kaikki eivät olleet olemassa yhtä aikaa annetuilla nimillä ja tiedoilla):[5][11][12][13][14]
Historia
muokkaaItsenäinen Ylä-Egypti
muokkaaMyöhäisellä esidynastisella kaudella Ylä-Egypti muodosti poliittisesti Ala-Egyptistä erillisen kokonaisuuden.[4]
Egyptiksi Ylä-Egypti tunnettiin nimellä Shemau (Šmꜥw).[1][2] Sillä oli myös lukuisia muita nimimuotoja ja nimityksiä, kuten Ta-shemau (Tꜣ-Šmꜥw),[15] A-resi (ꜥ-rs.j)[16] ja Ges-khenti (Gs-ḫntj).[17] Ylä-Egyptin tunnus oli valkoinen kruunu eli hedjet (𓋑, ḥḏt).[5][18] Sen yleinen symboli oli myös sut-kasvi (𓇓𓏏, swt), todennäköisesti jokin kaisla.[8][19]
Ylä-Egyptin kuninkaan eräs arvonimi oli nesut (nswt).[20] Ylä-Egyptin kuninkaiksi 3000-luvulla eaa. mainitaan:
- Elefantti (Pen-abu)
- Härkä
- Skorpioni I
- Iri-Hor
- Ka
- Skorpioni II
- Narmer
Osana yhdistettyä Egyptiä
muokkaaEnsimmäisen dynastian perustaja Menes yhdisti Ala- ja Ylä-Egyptin yhdeksi valtakunnaksi, mikä näkyy faaraoiden titteleissä nesut-biti (𓆥, nswt-bjtj), ”Ylä ja Ala-Egyptin kuningas”,[4][5][21] ja zema-taui (𓋍 tai 𓄥𓇾𓇾, zmꜣ-tꜣwj), ”kahden maan yhdistäjä”,[5][22] sekä näiden punaisessa ja valkoisessa pskhent- eli sekhemti-kaksoiskruunussa (𓋖 tai 𓌂𓏏𓏭𓋖, sḫmtj).[23]
Antiikin aikana alueen nimi oli kreikaksi Anō Aigyptos (Ἄνω Αἴγυπτος) ja Anō khōra (Ἄνω χώρα), ja latinaksi Aegyptus superior. Koptinkielinen nimi on Mares (kopt. Ⲙⲁⲣⲏⲥ).[2]
Uskonto
muokkaaYlä-Egyptin jumalatar oli Nekhbet (𓈖𓐍𓃀𓇑𓏏𓅐). Alueen muita tärkeitä jumalia olivat Isis/Auset, Hathor/Hut-Hor, Sekhmet ja Seth/Sutekh.[5]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Schweitzer, Simon D.: Šmꜥ.w Ancient Egyptian Dictionary. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ a b c Upper Egypt Trismegistos. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ Ylä-Egypti Eksonyymit. 8.1.2021. Kotus. Arkistoitu 28.1.2021. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ a b c d e f Upper Egypt britannica.com. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ a b c d e f g Nomes Sesh Kemet Egyptian Scribe 𓆎𓅓𓏏𓊖. Arkistoitu 16.11.2020. Viitattu 19.10.2020.
- ↑ Ruonaniemi, Antti: Suomalaisille Egypti tarkoittaa lähinnä Sinuhea ja pyramideja Yle Uutiset. 25.5.2019. Viitattu 13.7.2019.
- ↑ Lower Egypt Encyclopaedia Britannica. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ a b Salmenkivi, Erja: Papyrusten aika, s. 53–54. Helsinki: Teos, 2019. ISBN 978-951-851-892-4.
- ↑ a b Smith, William: ”Aegyptus”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ Thebais Trismegistos. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ Petrie, W. M. Flinders: The Nomes of Egypt Coins of Roman Egypt. Viitattu 19.10.2020.
- ↑ Sitek, Dariusz: Nomes of Egypt narmer.pl. 2000–2020. Viitattu 19.10.2020.
- ↑ Itinerario nei nomoi dell'alto e del basso Egitto L'Archipendolo. Viitattu 19.10.2020.
- ↑ List of places Trismegistos. Viitattu 19.10.2020.
- ↑ Schweitzer, Simon D.: Tꜣ-Šmꜥ.w Ancient Egyptian Dictionary. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ Schweitzer, Simon D.: ꜥ-rs.j Ancient Egyptian Dictionary. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ Schweitzer, Simon D.: Gs-ḫnt.j Ancient Egyptian Dictionary. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ Schweitzer, Simon D.: ḥḏ.t Ancient Egyptian Dictionary. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ Schweitzer, Simon D.: sw.t Ancient Egyptian Dictionary. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ Schweitzer, Simon D.: nswt Ancient Egyptian Dictionary. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ Schweitzer, Simon D.: nswt-bj.tj Ancient Egyptian Dictionary. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ Schweitzer, Simon D.: zmꜣ-Tꜣ.wj Ancient Egyptian Dictionary. Viitattu 7.12.2020.
- ↑ Schweitzer, Simon D.: sḫm.tj Ancient Egyptian Dictionary. Viitattu 7.12.2020.
Kirjallisuutta
muokkaa- Sergejeff, Andrei: Egyptin historia Kleopatran ajasta nykyaikaan. Helsinki: Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-573-3.
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ylä-Egypti Wikimedia Commonsissa