Yijiangshanin taistelu

Yijiangshanin taistelu
Osa ensimmäistä Taiwaninsalmen kriisiä
Päivämäärä:

18.19. tammikuuta 1955

Paikka:

Yijiangshan, Zhejiang, Kiina

Lopputulos:

Kansantasavallan voitto ja Yijiangshanin valtaus

Osapuolet

Kiina Kiinan kansantasavalta

Taiwan Kiinan tasavalta

Vahvuudet

noin 10 000

noin 1 000

Tappiot

armeija 393 kaatunutta ja 1 037 haavoittunutta
laivasto 23 kaatunutta ja 139 haavoittunutta

667 kaatunutta
518 vangiksi jäänyttä

Yijiangshanin taistelu oli Kiinan kansantasavallan (Kiinan kommunistinen puolue) ja Kiinan tasavallan (Kuomintang) joukkojen välillä 18.19. tammikuuta 1955 käyty yhteentto, jonka aikana kommunistit valtasivat kansallismielisten tuolloin hallussaan pitämän Yijiangshanin saaren Zhejiangin maakunnan rannikolla.

TaustaMuokkaa

 
Eteneviä kansan vapautusarmeijan joukkoja 18. tammikuuta 1955.

Yijiangshan on Dachensaariin kuuluva pikkusaari Kiinan Zhejiangin maakunnan edustalla hieman saariryhmän muista saarista pohjoiseen. Saarta hallitsivat vielä vuonna 1954 Kiinan tasavalta, kun taas mannerta hallitsi Kiinan kansantasavalta. Kommunistit olivat ajaneet kansallismieliset suurimmasta osasta mannerta Kiinan sisällissodan kuluessa, mutta Yijiangshan oli yksi monista rannikon saarista, joita kansallismieliset vielä hallitsivat.[1]

Vuonna 1954 puhkesi niin sanottu ensimmäinen Taiwaninsalmen kriisi. Syyskuussa 1954 Kiinan kansantasavallan joukot aloittivat useiden Kiinan tasavallan hallussa olleiden saarten tykistötulen. Samaan aikaan alettiin suunnitella saarien valtausta. 16. joulukuuta 1954 pidettiin Kansan vapautusarmeijan johdon kokous Ningbossa, jossa Zhang Aiping päätti Yijiangshanille tehtävästä maihinnoususta. Operaation johtoon määrättiin Chen Geng. Chen oli vastuussa suoraan Mao Zedongille, joka jätti kuitenkin päätöksen operaation hyväksymisestä marsalkka Peng Dehuaille. Peng antoi hyväksyntänsä operaatiolle, vaikka riskinä olikin mahdollinen yhteenotto Yhdysvaltojen kanssa.[1]

TaisteluMuokkaa

Kansan vapautusarmeijan maihinnousu Yijiangshanissa alkoi 18. tammikuuta 1955. Maihinnousijoiden vahvuus oli noin 10 000, kun taas saaren puolustajiin lukeutui vain 1 000 miestä, 60 tykkiä ja 100 konekivääriä. Hyökkäys alkoi kello 8 aamulla vapautusarmeijan ilmavoimien 54 pommikoneen ja 18 hävittäjän iskiessä kansallismielisten asemia vastaan. Kuuden tunnin aikana tiputettiin 127 tonnia pommeja. Kello 12.20 alkoi puolestaan rannikkotykistön tuli Yijiangshaniin Toumenshanista käsin. Ensimmäiset joukot alkoivat nousta maihin kello 2.30 ja 3.00 välillä. Joukot nousivat maihin saaren etelä- ja itäosassa. Suurin osa saarta oli vallattu kello 5.30 ja viimeiset kansallismielisten vastarintapesäkkeet vallattiin kello 2.00 seuraavan päivän aamuun mennessä.[1]

SeurauksetMuokkaa

Kansallismielisten tappiot kaatuneina olivat 667 ja 518 jäi sotavangeiksi. Kansan vapautusarmeijan maavoimien tappiot olivat 393 kaatunutta ja 1 037 haavoittunutta. Laivasto menetti lisäksi 23 kaatunutta ja 139 haavoittunutta. Yksi maihinnousualuksista upposi ja 21 muuta alusta vaurioitui. Ilmavoimien tappiot jäivät kahdeksaan vaurioituneeseen koneeseen.[1]

Yijiangshanin taistelun voittaneet kommunistit jatkoivat operaatiota muita Dachensaaria vastaan. 19. toukokuuta alkoi kansan vapautusarmeijan ilmavoimien siihen asti suurin ilmahyökkäys saaria vastaan. Yhdysvaltoja tuolloin johtanut presidentti Dwight D. Eisenhowerin hallinto taivutteli kansallismielisiä johtaneen Tšiang Kai-šekin hylkäämään saaret. 26. helmikuuta mennessä kaikki Zhejiangin rannikon saaret olivat Kiinan kansantasavallan hallinnassa.[1]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e Xiaobing Li: China at war : an encyclopedia, s. 518-519. ABC-CLIO. ISBN 978-1-59884-416-0. (englanniksi)