Yhdestoista hetki (albumi)

Pekka Ruuskan albumi

Yhdestoista hetki on laulaja-lauluntekijä Pekka Ruuskan sooloalbumi vuodelta 1990. Avauskappaleensa ”Rafaelin enkeli” suuren suosion myötä albumia myytiin platinalevyyn oikeuttava määrä ja Pekka Ruuskan menestys esiintyvänä artistina nousi uudelle tasolle.[1][2][3]

Yhdestoista hetki
Pekka Ruuska
Studioalbumin Yhdestoista hetki kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Studio  Finnvox
 Tuottaja(t) Edu Kettunen
 Levy-yhtiö Sonet

Ruuska piti vuoden 1990 haastattelussa levy-yhtiön Riku Mattilaa ja albumin tuottajaksi hankittua Edu Kettusta merkittävinä tekijöinä albumin ja läpimurtonsa onnistumiselle. Albumin kappaleiden teemoiksi hän mainitsi ihmissuhteet ja ympäristöasiat, jotka olivat 1990-luvun taitteessa uutisotsikoissa muun muassa happosateiden vuoksi.[2][3]

Kappaleet muokkaa

Kaikki kappaleet ovat Pekka Ruuskan ja niiden sovitukset Ruuskan ja Edu Kettusen tekemiä.

A-puoli muokkaa

  1. Rafaelin enkeli – 4.26
  2. Kun muut ovat menneet – 3.50
  3. Neljä yötä perjantaihin – 3.27
  4. Yhdestoista hetki – 3.05
  5. Korppi olkapäällä – 4.45

B-puoli muokkaa

  1. Missä olet nyt, Kristiina? – 2.35
  2. Tammikuun puutarha – 3.11
  3. Matalassa majassa – 3.14
  4. Haudattu sydän – 3.11
  5. Yön ote – 3.35

Muusikot muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Mattila, Ilkka: Pekka Ruuska etsii gospelin jälkeen yhteistä vastuuta. Helsingin Sanomat, 28.6.1990, s. 58. Näköislehti (maksullinen).
  2. a b Lehmusvesi, Jussi: Vaimo oli pitkällä raskaana, kun Pekka Ruuska karkasi biisintekoon Pariisiin. Helsingin Sanomat, 24.6.2018. Artikkelin verkkoversio (maksullinen). Viitattu 21.12.2021.
  3. a b Snellman, Kirsi: Pekka Ruuska – ja pöydän kaksi puolta Suomen musiikintekijät. 8.10.2013, muokattu 15.8.2018, julkaistu alun perin Musiikintekijä-lehdessä 3/2000. Viitattu 22.12.2021.