William Merritt Chase

William Merritt Chase (1. marraskuuta 1849 Niniveh, Indiana – 25. lokakuuta 1916 New York City) oli yhdysvaltalainen taidemaalari. Hänen maalauksiaan luonnehditaan lahjakkaan taiteilijan kuvauksiksi aikansa kaupunkilaiselämästä ja vapaa-ajan vietosta.

William Merrit Chase: Omakuva, maalattu 1915–16, öljy kankaalle, Richmond Art Museumin kokoelmat

Elämäkertaa

Lapsuus ja nuoruus

William Merritt Chase syntyi kauppiasperheen esikoispojaksi. Kaikkiaan lapsia syntyi kuusi. Pojan taiteellinen lahjakkuus huomattiin jo varhain, sillä hän vietti aikaansa kopioimalla kuvia kirjoista. Koulussa tulevaa taiteilijaa kiusattiin, taiteellisuus erotti hänet muista pojista ja he heittelivät Williamia esineillä. Myös vanhempien antama kasvatus oli tiukkaa: he eivät suvainneet korttipeliä, tanssia eivätkä näyttelemistä. Isä yritti saada pojastaan kaupalleen jatkajan ja otti tämän sinne töihin. Pian kuitenkin selvisi, että Chasellä ei ollut haluja eikä lahjoja liikealalle.

19-vuotiaana Chase halusi merimieheksi. Saatuaan luvan isältään hän pestautui kauppalaivaan. Toiset merimiehet kuitenkin kiusasivat häntä julmasti, ja isänsä avulla hän pääsi pois laivasta kesken sopimuksen. Nyt hän palasi jälleen työhön isänsä kauppaan. Tällä kertaa isä oli kuitenkin hankkinut pojalleen taideopettajiksi kaksi paikallista taiteilijaa, Jacob Coxin ja Barton S. Haysin.

Paikalliset opettajat havaisivat Chasen kyvyt ja innostivat häntä menemään New Yorkin taidekouluun. Chase saapui New Yorkiin vuonna 1869, missä häntä opettivat Joseph Oriel Eaton ja muotoilua hänelle opetti Lemuel Wilmarth.

Taiteilijaksi

Oleskelu New Yorkissa jäi vain vuoden mittaiseksi. Chasen piti muuttaa New Orleansiin auttamaan perhettään. New Orleansissa hän pääsi paikallisiin taidepiireihein ja piti näyttelyn. Paikalliset varakkaat taiteenystävät päättivät kustantaa Chaselle kaksi vuotta kestävän opintomatkan Eurooppaan. Vastalahjaksi Chasen piti antaa heille maalauksiaan ja etsiä Euroopasta töitä heidän kokoelmiinsa.

Useimmat yhdysvaltalaiset taiteilijat suosivat opinnoissaan Pariisia, mutta Chase päätti mennä Münchenin taideakatemiaan. Siellä hänen tyylistään tuli tumma, veistoksellinen ja rikas. Hän ihastui siellä vanhojen mestareiden, kuten Peter Paul Rubensin , Frans Halsin ja Diego Velázquezin töihin loppuelämäkseen.

Yhdessä opiskelutovereidensa kanssa Chase matkusti Italiaan, Venetsiaan vuonna 1877. Venetsiassa sai alkunsa Chasen keräilyharrastus: häntä kiinnostivat erityisesti kellot ja sormukset, mutta hän keräili myös vanhoja taulunkehyksiä ja huonekaluja. Seuraavana vuonna kotiin palatessaan Chase edusti Euroopassa koulutettujen yhdysvaltalaisten taiteilijoiden uutta aaltoa. Hän otti tuolloin vastaan myös ensimmäiset opetustehtävänsä.

Uran huipulla

Chasen ura osui aikaan, jolloin Yhdysvaltojen taide-elämä vakiintui ja ammatillistui. Hänen opetustilanaan oli rakennus, joka oli ensimmäinen varta vasten taiteilijoita varten rakennettu tila New Yorkissa. Opettajana Chase oli suosittu. Hänen ateljeessaan oli koiria ja papukaija, ja opettajan lempeän boheemin dandymainen olemus herätti oppilaissa huomiota. Taiteilija piti opettamisesta ja oppilaistaan: hänen mukaansa nuorten ihmisten läsnäolo piti hänet itsensäkin nuorena.

Chase matkusti uudelleen Eurooppaan vuonna 1881. Hän tapasi tuolloin Alfred Stevensin, jolta sai arvokasta oppia muotokuvamaalaamiseen. Stevensin mielestä Chase oli jäänyt liikaa kiinni vanhojen mestareiden tyyliin. Matkalla oli kaksi merkittävää seurausta; Chase otti vaikutteita impressionismista ja ryhtyi maalaamaan New Yorkin puistoissa. Hän esitteli Édouard Manet’n taiteen yhdysvaltalaiselle yleisölle. Matkallaan hän tapasi myös John Singer Sargentin ja miehet ystävystyivät.

Uudelle Euroopan matkalle Chase lähti vuonna 1885. Tuolloin hän tapasi Lontoossa James McNeill Whistlerin. Whistler oli hankalan miehen maineessa, mutta aluksi taiteilijat tulivat hyvin toimeen keskenään. Whistler aloitti maalaamaan Chasen muotokuvaa, joka ei todennäköisesti koskaan valmistunut. Sen sijaan Chase maalasi Whistlerin muotokuvan. Miesten välit kuitenkin katkesivat, ja Whistler arvosteli Chase koko loppuelämänsä hyvin ankarasti.

Uutta sisältöä ja onnea Chasen elämään tuli vuonna 1887, kun hän solmi avioliiton itseään viisitoista vuotta nuoremman Alice Gersonin kanssa. Aviopari sai kahdeksan lasta, ja tämän jälkeen Chasen elämään mahtuivat vain taide ja perhe.

Vuosien 1891–1902 kesät Chase vietti perheineen Shinnecock Hillsissä, Long Islandilla. Hän piti siellä myös kesäkoulua kahtena päivänä viikossa. Hänellä oli opetustoimi Pennsylvania Art Academyssa vuosina 1896–1909 sekä Art Students Leaguessa 1878–1896 ja 1907–1911. Lisäksi oli paljon muita lyhyempiä opetustehtäviä. Chaseä pidetään nykyään 1800–1900-lukujen vaihteen merkittävimpänä yhdysvaltalaisena taideopettajana.

Vanhuus

Chasen ei onnistunut saamaan perheensä taloutta tasapainoon, mutta hän jätti silti vuonna 1896 opetustyön ja matkusti perheineen Espanjaan seuraamaan härkätaisteluita. Edellisenä vuotena hänen oli pitänyt luopua omasta ateljeesta. Espanjasta palattuaan hän perusti Manhattanille oman taidekoulun, Chase Schoolin. Se ei kannattanut, ja Chase joutui luopumaan koulun pitämisestä. Koulu toimii nykyään nimellä Parsons School of Design.

Chasen viimeisinä vuosina hänen luovuutensa väheni. Töiden suosio laski, sillä niitä alettiin pitää vanhanaikaisina. Vuosien 1902–1913 väliset kesät Chase matkaili Euroopassa. Hän jatkoi maalaamista innokkaasti ja antoi yksityistunteja. Vuonna 1914 kesällä hän kävi opettamassa Kaliforniassa. Terveysongelmat alkoivat vuonna 1916, sillä Chasellä diagnosoitiin maksakirroosi. Hän kuoli kotonaan New Yorkissa vuonna 1916.

Arviointia

Useimpien muiden aikansa yhdysvaltalaisten taiteilijoiden tapaan Chase lainasi taiteeseensa sekä menneitä että oman aikansa tyylejä. Tavattuaan belgialaistaustaisen Alfred Stevensin hänen tyylinsä alkoi uudistua. Toinen merkittävä vaikuttaja oli Édouard Manet. Uudistunutta Chaseä pidetäänkin yhdysvaltalaisen taiteen johtavana impressionistina.

Chase maalasi myös asetelmia läpi koko uransa. Niihin hän käytti usein keräilemiään antiikkiesineitä, mutta kuuluisiksi tulivat myös hänen kala-aiheiset asetelmansa. Niissä taiteilijan virtuuosimainen siveltimen käyttö saa kalat näyttämään lähes abstrakteilta esineiltä. Asetelmien maalaamiseen häneltä meni noin kolme–neljä tuntia.

Nykyään Chasen opetustyötä pidetään merkittävänä impulssina yhdysvaltalaisen taiteen kehitykselle. Hän oli aikansa oloihin nähden ennakkoluuloton ja otti oppilaikseen myös naisia, sillä hänen mukaansa "nerous ei tunne sukupuolta". Hänen naispuolisista oppilaistaan kuuluisuutta saavuttivat Georgia O’Keeffe ja Lucia Fairchild Fuller. Muita tunnettuja oppilaita olivat Charles Seeler, Marsden Hartley ja Edward Hopper. Jokaista oppilastaan hän kannusti löytämään oman tyylinsä.

Viimeisinä vuosinaan Chase sai kuulla kritiikkiä, että hän on tyypillinen ajastaan jälkeen jäänyt akateeminen taiteilija. Abstraktin taiteen astuessa esiin hänen arvostuksensa laski. Nykyään häntä pidetään mestarina ja melko vallankumouksellisena taidemaalarina.

Valikoituja teoksia

• 
  Mandoliinin soittaja, ehkä vuodelta 1879.
• 
  Rouva Chase soittaa pianoa, vuodelta 1883.
• 
  Moderni Magdalena, vuodelta 1888.
• 
  Iltakävelyllä, ehkä vuodelta 1895.
• 
  Laulu, vuodelta 1907.
• 
  Venetsialainen parveke, vuodelta 1913.

Aiheesta muualla

• http://www.mfa.org/exhibitions/william-merritt-chase