William Kenneth Hartmann

yhdysvaltalainen planeettatutkija, taiteilija ja kirjailija
(Ohjattu sivulta William Hartmann)

William Kenneth Hartmann (s. 6. kesäkuuta 1939) on yhdysvaltalainen planeettatutkija, taiteilija ja kirjailija. Hän oli yksi ensimmäisistä, joka esitteli Kuun syntymisen törmäysteorian. Hartmann on myös yksi tunnetuimmista yhdysvaltalaisista avaruustaiteilijoista, jonka töitä on tilannut muun muassa NASA. Hartmannin mukaan Chesley Bonestellin töillä on ollut häneen suuri vaikutus.[1] Hän on myös on kirjoittanut ja kuvittanut useista kirjoja Maan ja aurinkokunnan historiasta, usein yhdessä kuvittaja Ron Millerin kanssa.

William Kenneth Hartmann vuonna 1998.

Hän on valmistunut kandidaatiksi Pennsylvanian osavaltionyliopistosta ja maisteriksi Arizonan yliopistosta.[2]

Hartmann oli yksi osallistuja Condonin raportissa, joka oli vuosina 1966–1968 tehdyn yhdysvaltalaisen Coloradon yliopiston ufoprojektin loppuraportti, eräs laajimmista ja kiistellyimmistä ufotutkimuksista.

Hartmannin mukaan on nimetty astedoidi 3341 Hartmann.

Julkaisut muokkaa

  • Out of the Cradle: Exploring the Frontiers beyond Earth yhdessä Ron Millerin ja Pamela Leen kanssa (1984)
  • The History of Earth: An illustrated chronicle of an evolving planet Ron Millerin kanssa (1991)
  • Mars Underground (1997)
  • The Grand Tour: A Traveler's Guide to the Solar System, Ron Millerin kanssa (1. painos 1981, 2. painos 1993, 3. painos 2005)
  • The giant impact hypothesis: past, present (and future?). Philosophical Transactions of the Royal Society of London A: Mathematical, Physical and Engineering Sciences, 2014, 372. vsk, nro 2024. doi:10.1098/rsta.2013.0249. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.10.2018 (englanniksi).

Lähteet muokkaa

  1. BILL HARTMANN'S PAINTING GALLERY: FROM EARTH ART TO SPACE ART Planetary Science Institute. Viitattu 21.3.2021. (englanniksi)
  2. WILLIAM K. HARTMANN -- BRIEF FORMAL RESUME Planetary Science Institute. Viitattu 21.3.2021. (englanniksi)
Tämä tähtitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.