William Bartram (1739–1823) oli yhdysvaltalainen kasvitieteilijä.

William Bartram
Henkilötiedot
Syntynyt9. huhtikuuta 1739
Kingsessing, Pennsylvania, Yhdysvallat
Kuollut22. heinäkuuta 1823 (84 vuotta)
Kingsessing, Pennsylvania, Yhdysvallat
Koulutus ja ura
Tutkimusalue kasvitiede
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

William Bartram syntyi kaksossiskonsa Elizabethin kanssa isänsä talossa Kingsessingissä lähellä Philadelphiaa. William Bartramin isä oli tunnettu kasvitieteilijä John Bartram, joka toimi myös roolimallina pojalleen. William oli jo nuorena poikana lahjakas piirtäjä ja hänen isänsä lähetti joitakin hänen piirroksistaan ystävilleen Englantiin. Williamin vartuttua vanhemmaksi hänen isänsä koetti saada häntä töihin toimistoihin tai painotaloihin, mutta William ei pitänyt sisätöistä.[1]

Vuonna 1765 John Bartram lähti tutkimusmatkalle Floridaan ja hän otti poikansa Williamin mukaan matkalle. Bartramit lähtivät matkalle Charlestonista Etelä-Carolinasta, vierailivat sitten Savannahissa sekä Augustassa Georgiassa ja purjehtivat sitten St. John's -jokea pitkin Floridaan. William Bartram ihastui Floridaan ja teki siellä kasvitieteellisiä kokeita, mutta hänen kokeena eivät onnistuneet. William Bartram työskenteli piirtäjänä maanmittaaja William de Brahmille auttaen Floridan rannikon kartoituksessa. Alus kuitenkin vaurioitui myrskyssä ja William Bartram joutui palaamaan isänsä luo. Floridan-tutkimusmatkan järjestänyt englantilainen luonnontieteilijä ja Bartramien ystävä Peter Collinson lähetti kuitenkin osan William Bartramin uusista piirroksista ystäväpiirilleen, johon kuului muun muassa varakas kasvien kerääjä John Fothergill. Epäonnisten tehtävien myötä Bartram kirjoitti Fothergillille kysyäkseen tätä rahoittamaan hänen kasvitieteellisiä kokeitaan Floridassa. Fothergill suostui pyyntöön ja maksoi Bartramin kuluja.[1]

Toukokuussa 1773 William Bartram osallistui Augustassa intiaanikongressin konferenssiin, mutta kokouksen väliajoilla hän tutki Georgian rannikkoalueiden kasvistoa. Bartram myös vieraili useiden eri henkilöiden luona. Intiaanikonferenssin myötä intiaaniheimojen kanssa tulehtuneiden välien takia Bartram ei voinut mennä suunnitellulle tutkimusmatkalle intiaanien maille, vaan Bartram palasi Georgian rannikolle ja jatkoi sitten Floridaan. Myöhemmin hän meloi St. John's -jokea ylävirtaan vieraillen uudestaan paikoilla, joilla oli aiemmin isänsä kanssa käynyt.[1]

Lokakuussa 1774 kuvernööri Wright teki rauhansopimuksen Creek-intiaanien johtajien delegaation kanssa, minkä myötä Bartram pääsi matkustamaan tutkimusmatkalle intiaanien maille. Hän vieraili Cherokee- ja Creek-intiaanien alueilla, mutta vältteli Augustan ja Savannahin kaupunkeja, joissa Sons of Liberty -liike toimi. Bartram halusi pysyä neutraalina valkoihoisten ja intiaanien oikeuksia käsitelleissä asioissa. Bartramin tutkimusmatkat toivat hänet Mobilen kaupunkiin Alabamaan ja Pensacolan kaupunkiin Floridaan sekä laivalla Mississippi-joelle.[1]

Tammikuussa 1776 Bartram palasi kuitenkin Savannahin kaupunkiin, kun Yhdysvaltain vapaussota oli juuri alkanut[1]. William Bartram jätti sodan taakseen ja lähti isänsä John Bartramin luo Pennsylvaniaan[1]. Hänen isänsä kuoli kuitenkin syyskuussa 1777[1][2]. Seuraavina vuosina William Bartram kokosi tutkimusmatkojensa aineistoja julkaistaviksi[2]. Elämänsä viimeiset vuodet William Bartram vietti hiljaiseloa[2] ja kuoli Bartramien kotitalossa lähellä Philadelphiaa kesällä 1823[1].

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h Cashin, Edward: William Bartram in Georgia New Georgia Encyclopedia. 10.9.2019. Viitattu 29.9.2022. (englanniksi)
  2. a b c William Bartram: Brief Biography Georgia Historical Society. Viitattu 29.9.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa