Pensacola on Escambian piirikunnan pääkaupunki Yhdysvaltain Floridassa. Virallisen arvion mukaan Pensacolan asukasmäärä vuonna 2017 oli 52 689.[1] Kaupunkia ympäröivän metropolialueen, joka käsittää Escambian ja Santa Rosan piirikunnan, asukasluku on yli 476 700. Pensacolan maapinta-ala on 59 km².[2] Ilmasto on subtrooppinen.

Pensacola
Valtio Yhdysvallat
Osavaltio Florida
Piirikunta Escambia
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 106 km²
 – Josta vettä 47 km² 
Korkeus 31 m
Väkiluku (2017) 52 689
 – Väestötiheys 918.84 as./km²
 – Metropolialue 476 702
Aikavyöhyke UTC–6
(kesäaika UTC–5)




Pensacolan pormestarina toimii Grover C. Robinson, IV.[3]

Historia muokkaa

Pensacola oli eurooppalaisten siirtolaisten ensimmäisiä asutuksia Yhdysvalloissa. Espanjalainen Juan Ponce de León saapui alueelle vuonna 1513. Kolme vuotta myöhemmin Don Diego Miruelosta tuli ensimmäinen Pensacolanlahden läpi purjehtinut. Kaupunki nimettiin aluetta asuttaneen intiaaniheimon mukaan. Siihen viitattiin nimellä "Panzacola" ensimmäistä kertaa 1686. Kaupunki oli Ison-Britannian vallassa Seitsenvuotisen sodan aikana.

Kaupunki oli 1870-luvulla suomalaisten laivojen tärkein satamapaikka Yhdysvalloissa.[4]

Väestö muokkaa

Vuonna 2000 Pensacolassa oli 56 255 asukasta, 24 524 taloutta ja 14 665 perhettä. Väestötiheys oli 956,8/km².

Pensacolan asukkaista 64,91 % on valkoisia, 30,58 % afroamerikkalaisia, 1,77 % aasialaisia, 0,52 % intiaaneja, 0,06 % Tyynenmeren saarelaisia ja loput muista roduista. Väestöstä on 93 % kristittyjä. Kaupungissa on ollut 1700-luvulta lähtien myös juutalainen yhteisö. Siellä on kaksi synagogaa.

Ystävyyskaupungit muokkaa

Pensacolalaisia henkilöitä muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. United States Census Bureau data.census.gov. Arkistoitu 23.6.2018. Viitattu 30.12.2018.
  2. US. Census Bureau. Quick Facts. Pensacola City census.gov. Viitattu 30.12.2018.
  3. Pensacola, the Upside of Florida. Office of the Mayor cityofpensacola.com. Viitattu 30.12.2018.
  4. Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia 1856–1918, s. 43. Oulun kaupunki, 1976. ISBN 951-9327-04-5.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pensacola.
Tämä Yhdysvaltoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.