Welshponi

Welshponit (myös walesinponit) ovat ryhmä Walesista, Isosta-Britanniasta kotoisin olevia ponirotuja. Welshponit jaetaan neljään sektioon (A–D) sekä welsh-risteytykseen, Welsh Part-Brediin. Vanhin sektioista on A, Welsh Mountain eli walesinvuoristoponi. Walesin vuorilla on laiduntanut vuoristoponeja vuosituhansien ajan. Karuilla laitumilla niistä on muovautunut vahvoja, älykkäitä ja terveitä poneja. Nykyiset welshponit on jalostettu risteyttämällä parhaita walesilaisia vuoristoponeja muiden muassa arabianhevosen kanssa.

Welshponi
16-vuotias A-sektion tamma
Tyyppi:	poni, raskas poni
Alkuperä ja nimet
Alkuperämaa:	Wales
Polveutuminen:	Kelttien poneista polveutuvat kannat, arabianhevonen
Rodun syntyaika:	Keskiaika
Kantakirja perustettu:	1901
Muita nimityksiä:	walesinponi
Esiintyminen ja käyttö
Merkitys Suomessa:	noin 750 yksilöä vuonna 2009
Ominaisuudet
Korkeus:	A-sektio korkeintaan 122 cm B- ja C-sektiot korkeintaan 137 cm D-sektio vähintään 137 cm
Värit:	kaikki paitsi kirjavat;sabinokirjavuus on kuitenkin hyväksyttyä
Infobox OK

A-sektion welshponi eli walesinvuoristoponi valjakkokilpailussa

Historia

Keltit hallitsivat Alppien pohjoispuolisia alueita vuosisatojen ajan ennen ajanlaskun alkua. Heillä oli pieniä, vankkoja hevosia, joilla oli paksu karva ja jouhet ja jotka olivat erittäin sitkeitä. Myös germaaneilla oli samantyyppisiä pieniä hevosia. Nykyisin tätä hevostyyppiä muistuttavat lähinnä islanninhevonen ja exmoorinponi. Welshponien uskotaan polveutuvan näistä kelttien ja germaanien hevosista. Pohjois-Walesista on löydetty pronssikautisia valjaiden ja kärryjen osia vuosilta 1500 eaa.–500 eaa., ja niistä voidaan päätellä, että ponien on täytynyt olla alle 120 cm korkeita, koska kuolainten pituus (ja näin ollen tuolloisten hevosten suun leveys) on alle 7,5 cm.

Aiemmin luultiin, että jo roomalaiset olisivat risteyttäneet arabianhevosia Walesin vuoristoponien kanssa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Julius Caesar perusti kyllä Merioneddshireen siittolan, jonne tuotiin joitakin itämaisia hevosia; nämä eivät kuitenkaan olleet arabeja, joita käytettiin jalostukseen vasta paljon myöhemmin. Lähtiessään Britanniasta 400-luvulla roomalaiset jättivät jälkeensä hevosia, jotka risteytyivät alkuperäisten vuoristoponien kanssa. Koska Walesin vuoristoalue oli eristyksissä vuosisatojen ajan, rotu pysyi yhtenäisenä.

Nykyisten welshponien tyyppi muotoutui 1100- ja 1500-lukujen välisenä aikana. Tuolloin ponien jalostukseen käytettiin arabioriita. Ristiretkeläisten mukana Walesiin saapui itämaisia oriita, joilla astutettiin paikallisia tammoja tavoitteena isokokoisemmat ja jykevämmät hevoset.

Canterburyn arkkipiispa lähetettiin vuoden 1188 tienoilla maakuntiin hevosten ostomatkalle. Hänen mukanaan ollut walesilaisen Breconin arkkidiakoni Giraldus Cambrensis merkitsi muistiin, että Keski-Walesissa Powys-nimisellä paikkakunnalla oli upeita siitosoriita, jotka polveutuivat Roger de Belesmen, Shrewsburyn kreivin, maahantuomista espanjalaisista hevosista. Näitä andalusianhevosen esivanhempia risteytettiin vuoristoponitammojen kanssa, ja tuloksena oli "Powis horse" eli walesincob. Welsh Cobia on brittiarmeija käyttänyt remonttihevosena 1200-luvulta.

Vuonna 1535 Henrik VIII sääti lain, jonka mukaan kaikki pienet hevoset piti karsia maasta. Tammansa alle 140-senttisellä oriilla astuttaneet joutuivat maksamaan 40 šillinkiä sakkoa. Vuonna 1541 tuli säädös, jonka mukaan tammoille ei saanut käyttää alle 150-senttisiä oriita tai "muita hyödyttömiä elikoita". Kaikki pienemmät ponit määrättiin kiinniotettaviksi ja lopetettaviksi. Muutamia pikkuponien laumoja kuitenkin onnistui karkaamaan Walesin karuille nummille. Nummilla selvinneet karkulaiset olivat rodun sitkeimpiä ja tyypiltään parhaita edustajia.

Villiponeja ryhdyttiin pyydystämään ja myymään 1600-luvun puolivälissä. Poninmetsästyksestä tuli talonpoikien suosittua hupia. Yhä edelleenkin Walesin vuoristoseudulla asuu puolivillejä ponilaumoja, jotka kootaan vuosittain. Varsat polttomerkitään, huonot yksilöt karsitaan ja osa valitaan myyntiin.

Vuonna 1901 walesilaiset ponikasvattajat perustivat rotuyhdistyksen, The Welsh Pony and Cob Societyn. Samaan aikaan avattiin poneille kantakirja. Aluksi kantakirja oli jaettu vain kahteen sektioon, sektioon A (Welsh Mountain) ja B (korkeintaan 137 cm korkeat welshponit). Myöhemmin kasvattajat kehittelivät B-poneista isomman ratsutyyppisen sektion, sektion C. Nykyisten C-ponien isät ovat usein A-sektion poneja. Ensimmäiset kantakirjatut B-tammat olivat suvultaan usein tuntemattomia, ja ne merkittiinkin kantakirjan liiteosaan ja niiden kantakirjanumeroon liitettiin kirjaimet F.S. (Foundation Stock). Usein näiden FS-tammojen suvuista löytyi rodun jalostukseen käytettyjä täysiverisiä. Myös A-sektioon kantakirjattiin FS-tammoja, jotka olivat kuitenkin puhtaita walesinvuoristoponeja; niiden polveutuminen ei vain ollut selvää, koska ne elivät puolivilleissä laumoissa. FS-kantakirja suljettiin 1960, minkä jälkeen kantakirjattavilta poneilta on vaadittu kolme sukupolvea puhtaita, rekisteröityjä welshponeja. Ensimmäinen FS-tammojen sukupolvi merkittiin F.S.1-kantakirjaan, seuraava F.S.2-kantakirjaan ja kolmas pääsi pääkantakirjaan.

Sektiot

Welsh Mountain (sektio A) (walesinvuoristoponi)

• Alkuperämaa: Iso-Britannia (Wales)
• Säkäkorkeus: alle 122 cm
• Värit: kimo yleisin, kaikki paitsi kirjavat hyväksytään (käytännössä sabinokirjavuus on yleistä ja saa olla varsin voimakastakin); welshponeissa esiintyy rautiaita, ruunikoita, mustia, kimoja, voikkoja sekä päistärikköjä

Kantaisät

Dyoll Starlight WSB 4

Dyoll Starlightia pidetään rodun kantaisänä, ja sen vaikutus rotuun näkyy edelleen. Ennen Starlightia walesinvuoristoponit olivat lähes kaikki mustia, ruunikoita tai rautiaita; Starlightin mukana rotuun tuli uutena värinä kimo, joka nykyään on Welsh Mountain -ponien yleisin väri. Dyoll Starlight syntyi vuonna 1894 ja astui yli 20 vuotta Dyoll-siittolassa. Vuonna 1919 Starlight myytiin lady Wentworthille, kuuluisalle arabianhevoskasvattajalle, ja 1925 edelleen Espanjaan, missä se kuoli 35-vuotiaana. Starlight sai useita jälkeläisiä joista tuli näyttelyvoittajia ja hyviä periyttäjiä. Monet oriit, kuten Dyoll Ballistite (myöh. Grove Ballistite) ja Dyoll King Cole, ovat Starlightin poikia. King Colen pojanpoika, Grove Sprightly, oli kuuluisa näyttelyvoittaja ja show-ori.

Coed Coch Glyndwr WSB 1617

Coed Coch Glyndwr oli syntyessään heikko varsa. Se melkein menehtyi ollessaan nuori, mutta ohikulkumatkalla ollut poika pelasti sen. Glyndwr sai kasvussa ikätoverinsa kiinni vasta kaksivuotiaana. Se myytiin 1937 huutokaupassa, kun Coed Coch -siittolan pitäjä neiti M. Brodrick lopetti kasvatustoiminnan. Glyndwrin hinnaksi tuli 45 guineaa, ja sen osti liikemies nimeltä S. Walton. Huutokaupan kallein poni oli ori Coed Coch Serliw, joka maksoi 63 guineaa. Glyndwrin kasvattaja neiti Brodrick osti Glyndwrin pian takaisin huomatessaan oriin olevan kaksivuotiaaksi erityisen näyttävä, ja se pysyi Brodrickin omistuksessa vuoteen 1943. Vuoden 1939 Glyndwr oli vuokralla Criban-siittolassa ja jätti sinne merkittävän oriin Criban Winston. Glynwr toimi jalostusoriina myös Cui-, Crabbet-, Clan-, Shalbourne-, Twyford- ja Coedowen-siittoloissa. Clan-siittolaan Glynwr jätti hyvin paljon isäänsä muistuttavan oriin Clan Dubail. Coed Coch -siittolaan Glynwr jätti 25 oria ja 25 tammaa, jotka myöhemmin voittivat Royal Welsh Show Champion -tittelit vuosina 1947–1972. Näistä 38 oli Glyndwrin suoria jälkeläisiä, loput toisen polven jälkeläisiä. Coed Coch Glynwriä ei muisteta suurena näyttelyponina vaan nimenomaan jalostusoriina. Glynwr jätti Welsh Mountain -poneihin pysyvän leiman.

Coed Coch Madog WSB 1981

Varsana Madog ei ollut mitenkään erikoinen poni, ja se myytiinkin muutamia kertoja eteenpäin. Madogin kasvattaja neiti Brodrick päätti kuitenkin ostaa Madogin takaisin myydäkseen sen edelleen ulkomaille. Brodrick vei Madogin näyttelyyn, ja komistunut ori saikin toisen sijan eikä ollut enää myytävänä. Vanhempana oriina Madog oli voittamaton: se saavutti 139 ykköspalkintoa ja 63 champion-titteliä sekä lisäksi 53 muuta mitalia ja pokaalia. Näyttelytuloksistaan huolimatta Madogin nimi on Coed Coch Glyndwrin tavoin jäänyt rodun historiaan nimenomaan huippuperiyttäjänä. Nykypäivän näyttelychampioneista lähes jokainen polveutuu Madogista jotakin kautta. Madog kuoli 38-vuotiaana vuonna 1978.

Welshponi (sektio B) (walesinponi)

• Alkuperämaa: Iso-Britannia (Wales)
• Säkäkorkeus: alle 137,2 cm
• Värit: kaikki paitsi kirjavat hyväksytään (käytännössä sabinokirjavuus on yleistä ja saa olla varsin voimakastakin); welsh-poneissa esiintyy rautiaita, ruunikoita, mustia, kimoja, voikkovärejä sekä päistärikköjä. Kimo väreistä yleisin.

Puhdasrotuisen Welsh B sektion ponin suvussa saa olla vain A ja B sektioiden poneja. Muita Welsh sektioita ei sallita.

Welsh B sektion poneja käytetään usein lasten ja nuorten ratsuina. Niitä nähdään myös kilparadoilla sekä koulu-, että esteratsastuksessa. B-poni on tyypiltään Welsh sektio A:n ja ratsuponin välistä. B-poneilla on luontainen hyvä hyppykyky ja hyvä tasapaino.

Cob-tyyppinen welsh (sektio C) ja welsh cob (sektio D) (walesincobit)

C-sektion welsh-poni (cob-tyyppinen walesinponi) näyttelyssä

D-sektion welsh-poni (walesincob) valjakkoajossa

• Alkuperämaa: Iso-Britannia (Wales)
• Säkäkorkeus: sektio C alle 137 cm, sektio D vähintään 137 cm (ei ylärajaa)
• Värit: kaikki paitsi kirjavat hyväksytään (käytännössä sabinokirjavuus on yleistä ja saa olla varsin voimakastakin); welsh-poneissa esiintyy rautiaita, ruunikoita, mustia, kimoja, voikkovärejä, päistärikköja sekä muita.

Walesincobit edustavat rakenteeltaan matalajalkaista, vankkaa ja tasaluonteista cob-hevostyyppiä.

Welsh part-bred (welshristeytys)

• Alkuperämaa: Iso-Britannia (Wales)
• Säkäkorkeus: ei rajoitusta (saa olla myös yli ponikoon)
• Värit: kaikki värit hyväksytään

Welsh Part-Bredit (WPB) ovat risteytyksiä, jotka syntyvät, kun paritetaan keskenään jonkin sektion welshponi ja täysi- tai puoliverihevonen. Jatkojalostuksessa voidaan käyttää näiden lisäksi myös valmiita risteytyksiä kuitenkin siten, että Welsh Part-Bredissä on Suomen jalostusohjesäännön mukaan oltava aina vähintään 12,5 % eli kahdeksasosa walesinponiverta. Welsh Part-Bred on rakenteeltaan ratsuponityyppinen ja ihanteellinen nuoriso- ja perhehevonen. Kasvatuksen tavoitteena ovat isokokoiset, suorituskyvyltään hyvät ratsuponit, jotka voivat myös ylittää ponikoon.

Welshponit Suomessa

Walesinponeja alettiin tuoda Suomeen 1960-luvulla. Eri sektioiden welshponeja on Suomessa nykyään noin 750, ja varsoja rekisteröidään vuosittain noin 50. Welshponeilla on Suomessa myös kantakirja

Lähteet

• Jane Kidd: Maailman hevoset - Rodut ja kasvatus (WSOY 1990)
• Hevosmaailma.net (Arkistoitu – Internet Archive)
• Sukuposti.net (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

• Suomen Welsh-poni ja Cob yhdistys ry
• Welshponi Suomen Hippos ry:n sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
• Walesinponit Hevosmaailma.netissä (Arkistoitu – Internet Archive)