Wad Madani

kaupunki Sudanissa

Wad Madani on kaupunki Sudanissa Sinisen-Niilin varrella. Kaupunki on Al Jazirahin osavaltion pääkaupunki ja sen asukasluku oli vuonna 2008 289 482.

Wad Madani

Wad Madani

Koordinaatit: 14°24′N, 33°31′E

Valtio Sudan
Osavaltio Al Jazirah
Väkiluku 289 482


















Maantiede muokkaa

 
Sinisen-Niilin vartta Wad Madanissa.

Wad Madani sijaitsee Sudanin Al Jazirahin osavaltiossa Sinisen-Niilin vasemmalla rannalla noin 136 kilometriä Sudanin pääkaupunki Khartumista kaakkoon.[1]

Historia muokkaa

Wad Madanin nimi on johdettu 1600-luvun lopulla eläneestä Muhammad ibn Madanista. Wad eli Walad viittaa uskonoppineeseen. Muhammad ibn Madanin hauta sijaitsee kaupungin vanhassa keskustassa al-Madayyin. Kaupungin alue kuului Sennarin sulttanikuntaan, kunnes egyptiläiset valtasivat sen vuonna 1821. Wad Madani alkoi kasvaa alueen hallinnolliseksi keskukseksi kuningaskunnan vanhan pääkaupunki Sennarin kustannuksella. Sen ohella siitä tuli myös islamilaisen oppineisuuden keskus, jonne perustettiin useita koraanikouluja.[1]

Väestö muokkaa

Wad Madanin asukasluku oli Sudanin vuoden 2008 väestönlaskennan mukaan 289 482.[2]

Lähteet muokkaa

  1. a b P. J. Bearman, Th. Bianquis, C. E, Bosworth, E. van Donzel ja W. P. Heinrichs: The Encyclopedia of Islam New Edition, s. 6. Volume XI. Leiden: Koninklijke Brill, 2002. ISBN 90 04 12756 9. (englanniksi)
  2. Sudan citypopulation.de. Viitattu 30.4.2020. (englanniksi)