Avaa päävalikko

Viron sotahistoria on osa Viron historiaa. Sotien syynä ei yleensä ole ollut virolaisten oma sotaisuus, vaan maan sijainti etupiirien rajamailla, idän ja lännen välissä.

Viikingit hyökkäilivät virolaisten kimppuun matkallaan Venäjän takamaille. Venäläiset yrittivät vallata aluetta kolmetoista kertaa vuosina 1030-1192.[1] 1200-luvulla ristiretkeläiset ja kiertelevät ryövärit hyökkäilivät pakanoita ja Baltian vauraita kaupunkeja vastaan, ja kalparitaristo suojeli Viron saksalaisia kaupunkeja.

Viroa hallinnut Saksalainen ritarikunta soti 1409 Puola-Liettuan kanssa.

Saksalaisten vallan heikentyessä Ruotsi ja Venäjä kävivät Virosta 25-vuotisen sodan 1570–1595, jonka päätteeksi Täyssinän rauhassa Venäjä tunnusti Ruotsin oikeuden Viron pohjoisosaan Käkisalmen lääniä vastaan. Pitkällisen sodan jälkeen Ruotsi sai Liivinmaan Puola-Liettualta vuonna 1629.

Viron vapaussota päättyi Tarton rauhaan 1920, missä Viro ja Neuvosto-Venäjä tunnustivat toisensa.

Viron kohtalo toisessa maailmansodassa päätettiin Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa, missä Saksa ja Neuvostoliitto sopivat sen kuuluvan Neuvostoliiton etupiiriin. Ensin Neuvostoliitto vaati Virolta 28. syyskuuta 1939 yhteistoimintaa, miehitti sen jälkeen sotilastukikohdat, vaati hallituksen vaihtamista neuvostomyönteiseksi ja lopulta 17. heinäkuuta 1940 miehitti koko maan. Saksalaisten hyökkäyksen 1941 jälkeen Viro oli kolme vuotta saksalaisten miehittämä. Helmikuussa 1944 Neuvostoliitto iski takaisin Narvan rintamalla.[1]

Uusi itsenäisyys 1991 saavutettiin ilman sotatoimia.

LähteetMuokkaa

  1. a b Estonia: History Encyclopedia Britannica. Viitattu 11.6.2013.
Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.