Villealfa
Villealfa Filmproductions Oy on elokuvatuotantoyhtiö, jonka Aki ja Mika Kaurismäki ystävineen perustivat 1980-luvulla. Yhtiön ensimmäinen pitkä elokuva oli Kaurismäen veljesten yhdessä ohjaama musiikkidokumentti Saimaa-ilmiö. Vuosikymmenen lopulla se oli Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi suurin tuotantoyhtiö. Yhtiön toiminta hiljeni 1990-luvulla, jolloin Kaurismäet alkoivat julkaista omat elokuvansa omien tuotantoyhtiöidensä kautta; Akin yhtiö on nimeltään Sputnik ja Mikan Marianna Films.
Kaurismäkien lisäksi yhtiössä olivat mukana muun muassa näyttelijät Matti Pellonpää ja Kari Väänänen sekä kuvaaja Timo Salminen.
Yhtiö tuotti myös Joe Strummerin äänilevyn Afro-Cuban Be-Bop/ Burning Lights (1990). Kappaleet ovat yhtiön tuottamasta elokuvasta I Hired a Contract Killer, jossa Strummer esiintyy.[1]
Yhtiön nimi on viittaus Jean-Luc Godardin elokuvaan Alphaville.[2] Mika Kaurismäen ensimmäisessä elokuvassa, nimeltään Valehtelija, Aki Kaurismäki näyttelee hahmoa, jonka nimi on Ville Alfa. Tämän elokuvan jakelun yhtiö hoiti ennen kuin se oli tuottanut yhtään elokuvaa.
Yhtiön tuottamia elokuvia
muokkaaLähteet
muokkaaViitteet
muokkaa- ↑ I Hired a Contract Killer Elonet.
- ↑ Aki Kaurismäen haastattelu Luettu 18.7.2007 (ranskaksi) (englanniksi)