Iron Horsemen

vuoden 1994 elokuva

Iron Horsemen on Gilles Charmantin ohjaama elokuva vuodelta 1994. Sen tapahtumat sijoittuvat kuvitteellisesti vuoden 1967 Kaliforniaan, ja juoni pyörii Cannibals-nimisen moottoripyöräjengin ympärillä. Kaikki kuvaukset on tehty Suomessa, Kouvolan Myllykoskella.[lähde? ]

Iron Horsemen
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Gilles Charmant
Käsikirjoittaja Gilles Charmant
Tuottaja
Säveltäjä Wouter Zoon
Kuvaaja Timo Salminen
Leikkaaja Veikko Aaltonen
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
Levittäjä
Ensi-ilta
Kesto 84 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuvan tuottajina olivat Aki Kaurismäki ja Cedomir Kolar. Tuotannosta vastasivat Villealfa Filmproductions, U.G.C ja N.O.E. Productions. Näyttelijöinä olivat muun muassa Dominic Gould, Laura Favali, Kari Väänänen, Nicky Tesco, Matti Pellonpää, Sakari Kuosmanen ja Antti Reini. Avustajina elokuvan teossa toimivat moottoripyöräkerhot Ylästö MC, Tonocks MC, Niska MC, Walkka MC ja Jerusalem MC.

Iron Horsemen julkaistiin DVD:nä vuonna 2006.

Rooleissa

muokkaa
 Dominic Gould  Bad Trip  
 Laura Favali   Rhonda  
 Kari Väänänen  Darling  
 Nicky Tesco  Candy  
 Matti Pellonpää  Seeker  
 Sakari Kuosmanen  Gengis Can  
 Puntti Valtonen  Guzzler  
 Antti Reini  Zipper  
 Juhani Niemelä  Father  
 Toni Vermilä  Biker  
 Anne Taskinen  Step-mother  
 Jokke Seppänen  Biker  
 Geoffrey Carey  Geoffrey  
 Jean-Marc Barr  Robert  
 Jim Jarmusch  Silver Rider  
 Evelyne Didi  Evelyne  
 Marko Louna  Biker  
 André Wilms  André  
 Aki Kaurismäki  Cadillac Man  
 Catherine Charmant  Trip's Girlfriend  
 Pauli Pentti  Sky  
 Veikko Nieminen  Gypsy  
 Anssi Tikanmäki  Doc  
 Jussi Rinne  Wise Man  
 Tomi Salmela  Lumberjack  
 Gilles Charmant  Local Biker  
 Samuli Edelmann  Gas Station Thug  
 Janus Hanski  Gas Station Thug  
 Santeri Kinnunen  Gas Station Thug  
 Kari Pulkkinen  Forky's Bartender  

Vastaanotto

muokkaa
Vastaanotto
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
Film-O-Holic.com
Eliisa Savola
     [1]

Film-O-Holic.com-verkkosivustolla julkaistussa elokuvan dvd-julkaisun arviossa Eliisa Savola pitää elokuvassa esiintyvää road-movie-genren parodiointia onnistuneena sen alkupuolella, mutta kokee parodian muuttuvan myöhemmin sisäpiirivitsin tuntuiseksi. Hänen mielestään elokuva ei myöskään istu suomalaiseen kuvausympäristöön.[1]

Aiheesta muualla

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b Eliisa Savola: Bad Trip film-o-holic.com. 13.04.2006. Viitattu 23.1.2021.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.