Ville Karttunen

suomalainen muusikko ja kirjailija

Ville Karttunen (s. 4. joulukuuta 1982 Joensuu) on suomalainen lastenmusiikkiin erikoistunut muusikko ja musiikintekijä. Hän on tehnyt lastenmusiikkia yli 20 vuoden ajan.[1] Ennen soolouraansa Karttunen esitti ja levytti lastenmusiikkia Hullut Hattuset -yhtyeessä. Karttunen on tehnyt musiikkia myös aikuisyleisöille; hänen tunnetuin yhtyeensä lastenmusiikin ulkopuolella on Ukkosmaine, jossa hän esiintyi taiteilijanimellä Wilhelm Meister. Karttunen on työskennellyt myös freelance-toimittajana sekä kirjoittanut yhden tietokirjan, Ukkosmaine-yhtyeen kymmenvuotista historiaa kuvaavan Salamaponin selässä (2014).

Historia muokkaa

Karttusen musiikillisen uran juuret ovat 1990-luvun puolivälissä. Pyhäselässä nuoruutensa ajan asunut Karttunen aloitti kitaransoiton yläasteen seitsemännellä luokalla ja alkoi pian kirjoittaa omia kappaleita.[2] Pari vuotta myöhemmin Karttunen perusti Caamos-yhtyeen, jonka ohjelmisto koostui pelkästään Karttusen kirjoittamasta materiaalista.

Syksyllä 1998 Karttunen aloitti opinnot Joensuun Niinivaaran lukiossa. Alkuvuodesta 1999 hän tapasi tulevan Ukkosmaine-yhtyetoverinsa Lasse Turusen. Lukioaikana Karttunen ja Turunen perustivat yhdessä Hedwig-nimisen yhtyeen, jonka kappaleet he kirjoittivat yhdessä.[3]

Kesällä 2001 Karttunen aloitti siviilipalveluksena Aallontien päiväkodissa Joensuussa. Siviilipalveluksen aikana Karttunen löysi päiväkodista M.A. Nummisen Ollaan eläimiä! -levyn, jonka innoittamana Karttunen perusti Hullut Hattuset -lastenmusiikkiyhtyeen yhdessä Miihkali Jaatisen ja Leo Leinon kanssa.[4] Uransa alussa Hullut Hattuset versioi M.A. Nummisen lastenlauluja mutta alkoi pian tehdä omia kappaleitaan. Kesällä 2002 Hullut Hattuset voitti Ilosaarirockin aikaan järjestetyn Alanko katutähdeksi -kilpailun. Hullujen Hattusten ensimmäinen julkaisu oli syksyllä 2004 julkaistu kuuden biisin Hullut Hattuset -ep.

Kevättalvella 2004 Karttunen perusti Ukkosmaineen yhdessä Lasse Turusen kanssa, kun Karttusen yliopiston ainejärjestön bileisiin kaivattiin ohjelmaa. Yhtye perustettiin Karttusen 9-vuotiaana syntymäpäivälahjaksi saaman Yamaha PSR-7 -kosketinsoittimen ympärille: kyseisellä instrumentilla on soitettu kaikki Ukkosmaineen syksyllä 2004 ilmestyneen Niinivaarantie 19 -esikoislevyn kosketinsoitinosuudet.[5]

Ville Karttunen valmistui maisteriksi Joensuun yliopistosta kesällä 2008 pääaineenaan kirjallisuus. Valmistumisensa jälkeen Karttunen on elättänyt itsensä musiikki- ja kirjoitustöillä.[6]

Hullut Hattuset -yhtyeen jäätyä tauolle vuonna 2016 alkoi Karttunen esiintyä lapsille sooloartistina. Hänen ensimmäinen omalla nimellään julkaistu lastenlevy Superradio ilmestyi syksyllä 2017.[7]

Kesäkuussa 2018 Karttunen voitti valtakunnallisen Vuoden uusi lastenlaulu -sävellyskilpailun kappaleellaan Leppäkertun sadelaulu.[8] Kappale oli ehdokkaana myös valtakunnallisen Lastenmusiikkipäivän palkintogaalan Vuoden lastenlaulu -sarjassa.[9] Kesäkuussa 2022 Karttunen menestyi jälleen Vuoden uusi lastenlaulu -sävellyskilpailussa: hänen kappaleensa Pahviraketti palkittiin finaalikonsertissa toisella sijalla.[10]

Marraskuussa 2022 ilmestyi Karttusen uusi lastenmusiikkialbumi Voikukkia ja muita aarteita. Levy oli ilmestyttyään ehdokkaana Pohjois-Karjalan Vuoden kulttuuriteoksi.[11] Levy oli myös ehdolla vuoden lastenmusiikkialbumiksi vuoden 2023 Jellonagaalassa, jossa Karttunen oli lisäksi ehdolla vuoden lastenmusiikkiartistiksi.[12] Voikukkia ja muita aarteita -levyn kappaleita valittiin mukaan myös Pikku Kakkosen kesäkiertueelle.[13]

Julkaisut muokkaa

Pitkäsoitot: muokkaa

  • Karttunen, Ville: Voikukkia ja muita aarteita (2022, Juki Records)
  • Karttunen, Ville: Superradio (2017, Juki Records)
  • Ukkosmaine: Ihan ok! (2016, Juki Records)
  • Karttunen, Ville: Lätäkköarkisto (2015, Juki Records)
  • Ukkosmaine: Pallosalama (2013, Juki Records)
  • Hullut Hattuset: Siilijalanjälki (2012, Juki Records)
  • Ukkosmaine: JNS Beat (2011, Juki Records)
  • Ukkosmaine: Oletteko te tosissanne? (2010, Juki Records)
  • Klaus Thunder & Ukkosmaine: Salamasiskot, salamaveljet (2008, Juki Records)
  • Hullut Hattuset: Taivaanrannan maalarit (2007, Parmitti ry)
  • Klaus Thunder & Ukkosmaine: Niinivaara Express (2007, Juki Records)
  • Hullut Hattuset: Hattulammen juhlapäivä (2006, Parmitti ry)
  • Klaus Thunder & Ukkosmaine: Niinivaarantie 19 (2004, Juki Records)

EP:t muokkaa

  • Klaus Thunder & Ukkosmaine: Pielisjoki (2005, Juki Records)
  • Eri esittäjiä: Jukin kulkuset (2004, Juki Records)
  • Hullut Hattuset: Hullut Hattuset (2004, Pilfink Records)

Kirjallinen tuotanto: muokkaa

  • Salamaponin selässä (2014, Juki Records)

Lähteet muokkaa

  1. "Kyllä tuo aika sopuisasti meni" – muusikko Ville Karttunen teki lastenmusiikkilevylleen kaiken itse Karjalainen. 18.11.2022. Viitattu 2.11.2023.
  2. Suoraan ja kaunistelematta - heili.fi www.heili.fi. Viitattu 8.2.2016. [vanhentunut linkki]
  3. Karttunen, Ville: Salamaponin selässä – Ukkosmaineen tarinoita. Juki Records, 2014.
  4. Hullut Hattuset | Yhtye hattuset.net. Arkistoitu 16.2.2016. Viitattu 8.2.2016.
  5. Ukkosmaine | Yhtye ukkosmaine.com. Viitattu 8.2.2016.
  6. Pari sanaa itsensä työllistämisestä Ville Karttunen. Viitattu 8.2.2016. fi-FI
  7. Ville: Superradio – lyhyt syntytarina Ville Karttunen. 20.10.2017. Viitattu 2.11.2023.
  8. Leppäkertun sadelaulu on vuoden uusi lastenlaulu – Lasten Oma Radio lastenomaradio.fi. Viitattu 20.2.2019.
  9. Mikä on vuoden lastenlaulu? - joensuulaislähtöisen Ville Karttusen teos ehdolla www.karjalainen.fi. Viitattu 20.2.2019.
  10. Ville Karttuselle toinen palkinto Vuoden uusi lastenlaulu -kilpailussa www.viikkopk.fi. Viitattu 2.11.2023.
  11. Pohjois-Karjalan Vuoden kulttuuriteko -palkinnon ehdokkaat on julkistettu – katso nimet Karjalainen. 27.11.2022. Viitattu 2.11.2023.
  12. Ville: Ville ehdolla vuoden lastenmusiikkiartistiksi! Ville Karttunen. 20.10.2023. Viitattu 2.11.2023.
  13. Ville: Villen musiikkia Pikku Kakkosessa! Ville Karttunen. 9.8.2023. Viitattu 2.11.2023.