Avaa päävalikko
Viljo Vesterinen-kilta ry:n logo, jota käytettiin mm. Viljo Vesterinen-harmonikkakilpailujen käsiohjelmissa 1978-1993.

Viljo Vesterinen-kilta ry (V.V.-kilta) oli yhdistys, joka järjesti Viljo Vesterisen nimeä kantavia valtakunnallisia harmonikkakilpailuja vuosina 1978-1993. Jäseniä killassa oli 23, joista V.V.-kilpailun voittajia oli 16.[1]

Viljo Vesterisen saadessa toisen palkinnon Euroopan harmonikkamestaruuskilpailussa Göteborgissa 1934 ja voittaessa pohjoismaiden harmonikkamestaruuskilpailut Tukholmassa neljä kertaa: 1934, 1936, 1938 ja 1939 (Suomi-Ruotsi harmonikkamaaottelun henkilökohtainen voittaja Helsingissä 1943), hänen nimeään kantavia kilpailuja olisi pitänyt järjestää jo 1930-luvun lopulla [1] ja viimeistäänkin heti sotien jälkeen.[2] Suomen Harmonikansoittajain Liitto ry (nyk. Suomen Harmonikkaliitto Ry) ilmoitti järjestävänsä Viljo Vesterisen harmonikkakilpailun vuonna 1977, joka peruuntui vain yhden soittajan ilmoittautuessa osanottajaksi. [1] Melodiabassoharmonikan soiton opetus oli tuolloin vasta alullaan.[3] Siitä huolimatta standardibassoharmonikalla olisi pitänyt soittaa pakollisena kappaleena polyfoninen sävellys.

Killan perustaminenMuokkaa

 
Kuva Viljo Vesterinen -kilta ry:n perustavasta kokouksesta Jukka Ollilan kotona Helsingissä 16.10.1977. Kuvassa vas. Varapj. Esko Könönen, kunniajäsen rva Toini Veserinen, pj. Jukka Ollila ja sihteeri-rahastonhoitaja Paavo Tiusanen. Takana vas. Veikko Ahvenainen ja Taito Vainio. Kuvaaja Peter Hamberg.

Viljo Vesterinen-kilta ry (V.V.-kilta) perustettiin musiikinopettaja Jukka Ollilan toimesta Vesterisen perikunnan kirjallisella suostumuksella Helsingissä 16.10.1977.[1][2][3] Säännöissä mainittiin: Yhdistyksen tarkoituksena on vaalia ja kehittää Viljo Vesterisen harmonikkaperinnettä järjestämällä hänen nimeään kantavia kilpailuja maassamme.[1][2][3] Jukka Ollila, joka valittiin V.V.-killan puheenjohtajaksi, oli kutsunut perustavaan kokoukseen Suomen harmonikkamestaruuskilpailun voittaneita soittajia. Varapuheenjohtajaksi valittiin Esko Könönen, sihteeri/rahastonhoitajaksi Paavo Tiusanen, kiltaneuvoston jäseniksi Veikko Ahvenainen, Taito Vainio [1][2][3] ja poissaolevana Yhdysvalloissa opiskeleva Juha Silfverberg.[3] Kunniajäseneksi kutsuttiin rouva Toini Vesterinen ja vuonna 1979 professori George de Godzinsky.[1][2] Silfverbergin erottua killasta, hänen tilalleen kutsuttiin Aarre Lievonen 1981, joka valittiin myös varapuheenjohtajaksi Esko Könösen kuoleman jälkeen 1983.[1] Tilintarkastajina toimivat arkkitehti Ylermi Salminen ja rehtori Matti Kaihovaara, jonka tilalle tuli ekonomi Olli Palonen.[2] Varatilintarkastajina olivat viulutaiteilija Pertti Kiri ja nuottigraafikko Unto Satukangas.[4]

KilpailutoimintaMuokkaa

 
Viljo Vesterinen 1930-luvulla

V.V.-kilta järjesti vuosittain Viljo Vesterisen nimeä kantavia valtakunnallisia harmonikkakilpailuja eri paikkakunnilla.[3] Paikallisilta kulttuuritoimilta kilta edellytti ilmaisia kilpailutiloja ja kiltajäsenten matkakorvauksia julkisten kulkuneuvotaksojen mukaan. [1][2] Kiltajäsenet toimivat tehtävissään ilman palkkioita.[1] Viljo Vesterisen kilpailun voittaja kutsuttiin V.V.-killan jäseneksi ja hän sai 1. palkinnon lisäksi hopeisen jäsen-/ansiomerkin.[2] Kilpailutuomaristoon kuuluivat kaikki killan jäsenet, [3] mutta ennen varsinaista tuomarijäsenyyttään V.V.-kilpailun voittajan oli oltava kuunteluoppilaana kolmessa kilpailussa.[1] Tuomariston puheenjohtajana toimi killan puheenjohtaja [1][5] ja hänen estyessään varapuheenjohtaja.[1][2] Arvostelu perustui aluksi pistearviointiin ja myöhemmin avoimeen keskusteluun mies- ja ääniratkaisuineen, joissa huomioitiin myös kategoriset sijoitukset. [1][3][6] Viljo Vesterisen 75-v. muistokonsertti pidettiin Sibelius-Akatemian juhlasalissa 28.3.1982.[7]

KritiikkiäMuokkaa

Musiikin arvokilpailuissa samassa sarjassa kilpailevilta soittimilta edellytetään tiettyä ykseyttä. [1][8] Myös V.V.-kiltaa perustaessaan puheenjohtaja lähti siitä, että Viljo Vesterisen kilpailut käydään 5-riviöharmonikkaa soittavien kesken. Tämä ei ollutkaan itsestään selvä asia kaikille kiltajäsenille. [1][9] Säännöissä Vesterisen harmonikkaperinteen vaaliminen olisi pitänyt ilmaista tarkemmin. [1][2] Helsingissä Karjalatalossa pidetyn V.V.-kilpailun jälkeen Juhani Pitkänen kirjoitti Hanuri-lehdessä 4/1979: ”... miksi pianoharmonikalla ei saa osallistua V.V.-kilpailuun … kukahan oli tämä nero, joka keksi tämän säännön ja mihin tällä pyritään?”[9] Pj. Jukka Ollila, koulutukseltaan myös kanttori-urkuri, [9][10] vastasi kirjoitukseen samassa Hanuri-lehdessä.[9] Hänelle piano- ja 5-riviöharmonikan yhteiskilpailu samassa sarjassa oli sovittamaton yhtälö. [1][8] Kysymyksessä oli valtakunnallinen arvokilpailutapahtuma, jonka tavoitteena oli spesifioitua mahdollisimman hyvin 5-riviöharmonikan kapealla alueella. [2]

Kiltaa kritisoitiin myös Vesterisen soiton matkimisesta, johon puheenjohtaja totesi: ”Sivistynyt musiikkimaailma vaalii Puolan kansallissäveltäjän Frederik Chopinin ja Unkarin kansallissäveltäjän Franz Lisztin klassista pianonsoittoperinnettä, eikä kenellekään tule mieleen puhua matkimisesta. Heillä molemmilla oli lahjakkaita piano-oppilaita ja näillä oppilaita, joiden myötä tuo arvokas pianonsoittoperinne jatkuu kauas tulevaisuuteen asti. [1] Kansainvälisesti katsoen - muutamia maita lukuun ottamatta - 5-riviöharmonikkaa ei juuri tunneta maailmalla, joten se tulisi julistaa suojelun kohteeksi. [1][8] Sen vaaliminen ei pitäisi ketään loukata." [1]

Viljo Vesterinen-kilpailun voittajatMuokkaa

Soittavat kasetilla ja CD-levyllä [2]

  • 1978 Erkki Ihalainen
  • 1979 1. palkintoa ei myönnetty
  • 1980 Arto Kivekäs
  • 1981 Veijo Laine
  • 1982 Jarmo Tinkala
  • 1983 Ari Myllysaari ja Jukka Pöllänen (jaettu)
  • 1984 Marko Könönen
  • 1985 Jukka Lampela
  • 1986 Ari Haatainen
  • 1987 Mika Huusari
  • 1988 Jari Rahkonen
  • 1989 Tatu Kantomaa
  • 1990 Kalle Kurvinen
  • 1991 Markus Rauhala
  • 1992 Heikki Jokiaho
  • 1993 Reijo Kumpulainen, 15 v. Voitti myös yleisön äänestämän kunniapalkinnon kolme kertaa.

Yleisön äänestämän kunniapalkinnon ja hopeisen V.V.-ansiomerkin saivat myös 1978 Maija Rantanen, 1979 Marjo Suominen ja 1989 Maarit Lehtimäki.[1][2]

Killan lakkauttaminenMuokkaa

Puheenjohtaja Jukka Ollila ilmoitti hyvissä ajoin luopuvansa killan tehtävistä. Hänet nimettiin V.V.-killan kunniapuheenjohtajaksi Aarre Lievosen ehdotuksesta. Myös kiltajäsenet Veikko Ahvenainen, Paavo Tiusanen, Taito Vainio ja Aarre Lievonen sekä postuumina Esko Könönen nimettiin kunniajäseniksi.[1] Koska kiltajäsenillä ei ollut halukkuutta yhdistyksen johtotehtäviin, päätettiin 16 vuotta kestänyt Viljo Vesterisen nimeä kantavan killan toiminta lopettaa 13.3.1994.[1] Killan arkisto, pöytä- ja tilikirjat sekä muu materiaali luovutettiin Suomen Harmonikkaliitolle, jonka ensimmäiseksi kunniajäseneksi Viljo Vesterinen oli nimetty vähän ennen kuolemaansa pj. Martti Jäppilän, sihteeri Esko M.K. Koskisen ja Jukka Ollilan toimesta vuonna 1961. [1][2]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Jukka Ollila: Muistikuvia Viljo Vesterisen killasta. Hanuri-lehti, 2012, nro 3, s. 48-49.
  2. a b c d e f g h i j k l m n Tapio Laine & Olli Palonen: Säkkijärven perilliset, s. 20, 34-36. Jyväskylä: Gummerus, 2002. ISBN 951-98796-7.
  3. a b c d e f g h Jukka Ollila: Viljo Vesteriselle oma kilta. Hanuri-lehti, 1977, nro 3-4, s. 9. Suomen Harmonikansoittajain Liitto Ry (nyk. Suomen Harmonikkaliitto Ry).
  4. Jukka Ollila: V.V.-asiaa. Hanuri-lehti, 1992, nro 1, s. 10. Suomen Harmonikkaliitto ry, Tampereen Offsetpaino Oy.
  5. Kari Mikkola: Jukka Ollila 90 vuotta. Hanuri-lehti, 2016, nro 2, s. 53. Pieksänprint Oy. ISSN 0780-0959.
  6. Jukka Ollila: Ajatuksia arvostelusta musiikkikilpailuissa. Hanuri-lehti, 1990, nro 5, s. 12-13. Tampereen Offsetpalvelu Oy, Suomen Harmonikkaliitto Ry.
  7. Hanuri-lehti, 1981, nro 4, s. 5.
  8. a b c Jukka Ollila: Riviöharmonikat ja kilpailut. Hanuri-lehti, 2001, nro 2, s. 40, 50. Vammalan Kirjapaino. ISSN 0780-0959.
  9. a b c d Jukka Ollila: Viljo Vesterisen kilpailun tiimoilta. Hanuri-lehti, 1979, nro 4, s. 13-14, 18. Suomen Harmonikansoittajanin Liitto Ry.
  10. Laura Räty: Suomen Kirkkomuusikot -matrikkeli, s. 203. Suomen Kanttori-urkuriliitto Ry, 2000. ISBN 952-91-2376-0.