Avaa päävalikko
Victoria Embankmentin Westminsterin puoleinen pää ja PS Tattershall Castle, kuvattuina vuonna 2009.

Victoria Embankment on Thamesin rantaa pitkin kulkeva katu Lontoon keskustassa. Sen johtaa Westminsterin palatsilta Blackfriars Bridgelle. Kadun länsiosa sijaitsee Westminsterissä, itäosa Lontoon Cityssä. Katu on osa joen varteen 1800-luvulla rakennettua pengermää, Thames Embankmentia.

Victoria Embankment on keskeinen liikenneväylä Westminsterin ja Lontoon Cityn välillä. Lisäksi sen ovat tehneet kuuluisaksi sen varrella olevat muistomerkit, joista huomattavin on Britannian taistelun muistomerkki (Battle of Britain Monument), joelle sen varteen pysyvästi sijoitetut museolaivat kuten HMS President ja sen varrella olevat puistot kuten Victoria Embankment Gardens.

HistoriaMuokkaa

RakentaminenMuokkaa

 
Victoria Embankment rakenteilla vuonna 1865.
 
Yablochkov Candlen toimittama sähkövalo joulukuussa 1878.

Victoria Embankmentin rakentaminen aloitettiin vuonna 1865, ja se saatiin valmiiksi vuonna 1870 Joseph Bazalgetten johdolla. Se oli osa kolmiosaisesta työmaasta, jonka muut osat olivat Albert Embankment Westminister Bridgen Lambethin puoleisesta päästä Vauxhalliin, sekä Chelsea Embankment, joka johti Millbankista Cadogan Pieriin Chelseaan, lähelle Battersea Bridgeä.[1] Kyseessä oli Metropolitan Board of Worksin hanke. Urakkasopimuksen teki Thomas Brassey.[2] Kadun rakentaminen liittyi Lontoon viemärijärjestelmän rakentamiseen. Toisena tärkeänä tarkoituksena oli helpottaa liikenneruuhkia Strandilla ja Fleet Streetillä.

Projekti merkitsi, että Thamesin välittömässä läheisyydessä oleva alue oli rakennettava kokonaan uudestaan. Sieltä oli pakkolunastettava ja purettava useita arvokkaitakin rakennuksia. Paikallisradan, District Railwayn tunneli rakennettiin Embankmentin alle ja katu sen yläpuolelle. Joen puolelta rantakatu pengerrettiin graniitilla, ja tulvien varalta se varustettiin putkistoilla, jotka rankkasateiden sattuessa avautuivat laskuveden aikana päästäen laimentuneen viemäriveden jokeen. Tällä tavoin varmistettiin, ettei kuivatusjärjestelmä tällä luonnostaan mutaisella alueella lakannut toimimasta.[3]

Kadun pinnan tasolle perustettiin kadun lisäksi myös kaksi uutta puistoa. Toinen niistä rajoittuu toiselta puolelta Whitehallin hallitusrakennuksiin, toinen ulottuu Hungerford Bridgeltä Waterloon sillalle. Puistoissa on monia veistoksia, muun muassa Bazalgetten muistomerkki. Waterloon sillan ja Charing Crossin rautatieaseman välisessä puistossa on myös soittolava, jossa muusikot voivat esiintyä, sekä entisen York Housen sulkuportti, jonka Buckinghamin herttua George Williers rakennutti vuonna 1626.

Katu sai nimensä Ison-Britannian pitkäaikaisen, vuosina 1837-1901 hallinneen kuningatar Viktorian mukaan.

Victoria Embankment oli monimutkaisin samaan aikaan rakennetusta kolmesta rantakadusta. Se oli paljon laajempi ja suurkaupungin kannalta tärkeämpi kuin kaksi muuta. Sen avasivat virallisesti 13. heinäkuuta 1870 Walesin prinssi Edward ja prinsessa Louise.[4] Tavallisesti "Embankmentista" puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan Victoria Embankmentia. Sen rakennuskustannukset olivat arviolta 1 260 000 puntaa, minkä lisäksi kiinteistöjen pakkolunastus maksoi 450 000 puntaa. Kustannuksiin sisältyvät pengertämiseen käytettyjen materiaalien kustannukset.[3]

Rakennusvaiheen hankaluuksiaMuokkaa

Victoria Embankmentin rakentaminen osoittautui hankkeen suurisuuntaisuuden vuoksi odotettua vaikeammaksi. Parlamentille vakuutettiin, että hankkeen toteuttaminen kestäisi enintään kolme vuotta, mutta tämä aika-arvio ylitettiin osittain rakennusteknistä syistä, mutta myös sen vuoksi, koska pakkolunastettavista kiinteistöistä maksettavien korvausten suuruudesta käytiin kiistoja. Myös neuvottelut siitä, millä ehdolla rakennustarvikkeita kuljettavat laivat saivat pysähtyä Westminsteriin ja Hungerfordiin, pitkittyivät.

Koska vuorovesi vaikuttaa Thamesilla vielä Lontoon kohdalla, Rakennustyömaalla kokeiltiin myös uudentyyppisiä patoja, joilla vesi pidettiin poissa rakennuspaikalta. Myös nämä kokeilut aiheuttivat lisäkustannuksia ja osaltaan viivästyttivät hankkeen valmistumista.

SähköistysMuokkaa

Joulukuussa 1878 Victoria Embankmentista tuli Britannian ensimmäinen katu, joka vakinaisesti valaistiin sähkövalolla.[5] Valaistukseen käytettiin 20 Yablochkovin kaarilamppua, jotka saivat virtansa Grammen tasavirtageneraattorista. Maaliskuun 16. päivästä 1879 lähtien lamppuja oli 40 ja saman vuoden lokakuun 10. päivästä lähtien 55.[6] Aikaisemmin katu oli valaistu kaasulla, ja kesäkuussa 1884 kaasuvalaistukseen palattiin, koska sähkö ei ollut kilpailukykyistä.[6]

ReittiMuokkaa

Victoria Embankment on osa päätietä A3211. Se alkaa Westminster Bridgeltä heti Westminsterin palatsin pohjoispuolelta, kulkee Thamesin pohjoispuolista rantapengertä pitkin Hungerford Bridgen ja Waterloon sillan ohi ja päättyy Blacfriars Bridgelle Lontoon Cityssä. Shell Mex House, Savoy Hotel ja Savoy Place sijaitsevat Embankmentin ja Strandin välissä.

LiikenneMuokkaa

 
Charing Crossin lähellä oleva osuus Victoria Embankmentia. Tästä kuvakulmasta näkyy myös kadun alla kulkeva rautatietunneli.

Lähellä Victoria Embankmentia ovat Lontoon metron Westminsterin , Embankmentin, Charing Crossin, Templen ja Blackfriarsin asemat. Myös vuonna 1944 suljettu Aldwychin metroasema sijaitsi sitä lähellä. Ainoa Embankmentia pitkin kulkeva Lontoon bussilinja on yölinja N50, joka korvaa metron öisin, kun metro ei liikennöi. Victoria Embankmentilla oli aikoinaan myös Kingswayn raitiolinjan eteläinen päätepysäkki, ennen kuin Lontoon alkuperäinen raitoliikenne vuonna 1952 lopetettiin.[7]

London River Services ylläpitää laivaliikennettä Thamesilla. Sen laitureita Victoria Embankmentin varrella ovat Westminster Millennium Pier, Embankment Pier ja Blackfriars Millennium Pier. Huviristeilyt lähtevät Savoy Pieriltä.

Vuonna 2016 avattiin Lontoon läpi länsi-itäsuunnassa kulkeva korkealuokkainen pyörätie, East-West Cycle Superhighway. Keskikaupungilla se kulkee Victoria Embankmentin reunaa pitkin lähes koko tämän kadun pituudelta.

Suurvallan pääkaupunkiMuokkaa

Victoria Embankment oli alusta lähtien tarkoitettu myös suurvallan edustavaksi paraatikaduksi ja vaikuttaa osaltaan Lontoon kehittymiseen "asianmukaiseksi ja asianmukaisesti sivistyneeksi kaupunkimaisemaksi hyvinvoivalle kaupalliselle yhteiskunnalle." Rakennustöitä johtanut John Twaites huomautti, että Embankmentit olivat tärkeä askel Lontoon kehityksessä tunnustetuksi esimerkilliseksi maailmankaupungiksi, ja että ne olivat suurin Lontoossa suoritettu julkinen rakennustyö. Suurvallan mahti ilmeni rantakatujen loistossa ja voitiin nähdä siitä, miten ne valvoivat luonnonvoimia, liittäen paikallisen kokemuksen luonnosta Lontoossa suurvaltojen maailmanlaajuiseen kilpailuun. Maan pinnalla oli puiden reunustama ajotie ja jalkakäytävät, jotka oli päällystetty Yorkin nupukivillä, sekä koristeelliset kaasuvalaisimet muurin huipulla.[3]

Nähtävyyksiä kadun varrellaMuokkaa

Pysyvästi Victoria Embankmentin varteen ankkuroituja aluksia ovat muun muassa HMS President, HMS Wellington (U65) ja PS Tattershall Castle.

Muita huomattavia nähtävyyksiä ovat Charles George Gordonin muistomerkki, Kuninkaallisten ilmavoimien muistomerkki, kansallinen sukellusvenesodan muistomerkki, Britannian taistelun muistomerkki, Kleopatran neula ja modernistinen Kleopatran kioski.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Victoria Embankment

LähteetMuokkaa

  1. [Walter Thornbury The Victoria Embankment] (Sivut 322–329) Viitattu 2.4.2019.
  2. Charles Walker: Thomas Brassey, Railway Builder, s. 151. Frederick Muller, 1969. ISBN 0-584-10305-0.
  3. a b c Dale Porter: The Thames Embankment: Environment, Technology, and Society in Victorian London. University of Akron, 1998. ISBN 1-884836-29-1.
  4. Margaret Baker: Discovering London Statues and Monuments, s. 125. Osprey Publishing, 2002. ISBN 9780747804956.
  5. History of Electricity web.archive.org. Viitattu 2.4.2019.
  6. a b Electricity Supply in the UK: A chronology, s. 11–12. Electricity Council, 1987. Teoksen verkkoversio.
  7. Prince Marshall: Wheels of London, s. 50. The Sunday Times Magazine, 1972. ISBN 0-7230-0068-9.