Vesta
Vesta oli antiikin Rooman kotilieden jumalatar. Hänen vastineensa Antiikin Kreikassa oli kotilieden jumalatar Hestia.[1][2]
.jpg)
Vesta esitetään yleensä täysissä pukeissa olevana naisena, jolla on usein seuranaan aasi. Aasi yhdistettiin Vestaan sen vuoksi, että hän oli kotilieden jumalattarena myös leipurien suojelija. Aasia puolestaan käytettiin Roomassa myllynkiven pyörittämiseen.[3] Joidenkin tarujen mukaan eräs aasi olisi myös puolustanut Vestaa Priaposin lähentelyiltä. Vestan juhlapäivänä aasit koristeltiin seppelein.[4] Vesta yhdistettiin myös leivinuunien henkeen Fornaxiin, ja Vesta oli tarujen mukaan lisäksi liitossa muinaisten tulijumalten, Cacusin ja Cacan, kanssa.[3]
Vestalle ei pystytetty patsaita, vaan häntä palvottiin kodeissa kotilieden äärellä. Varhaisessa Roomassa tulen tekeminen oli vaivalloista, ja tulta pidettiin vireillä ympäri vuorokauden. Koska tulen tekeminen oli niin hankalaa, oli ikuisesti palavalla tulisijalla suuri merkitys, ja sen vuoksi myös Vestalla oli keskeinen sija Rooman jumalten joukossa. Vestaa palvottiin kaikissa kodeissa, ja joskus Vestan kuva oli sijoitettu kotialttarille.[3]
Vestan virallinen palvonta oli suurellisempaa. Palatinus-kukkulan juurella Forum Romanumilla sijainnut Vestan temppeli oli pohjakaavaltaan pyöreä, ja se jäljitteli varhaisia roomalaisia savimajoja symboloiden siten julkista kotiliettä. Temppelissä paloi pyhä tuli, jota Vestan neitsyet pitivät yllä. Tuli sammutettiin ja sytytettiin uudelleen kerran vuodessa maaliskuun ensimmäisenä päivänä pidettävässä seremoniassa. Tulen sammuminen muutoin oli merkki katastrofista.[3][4]
Temppelin tuli sammutettiin kerran vuodessa vestaalijuhlan aikaan 7.–15. kesäkuuta. Tuolloin koko temppeli puhdistettiin, ja tomut vietiin Roomaa halkovaan jokeen, Tiberiin. Sen jälkeen tuli viritettiin uudelleen puuta hinkkaamalla. Näin tapahtui myös, jos tuli pääsi jostain syystä sammumaan itsekseen.[3]
Tulta vartioimassa ja Vestaa palvomassa oli kuusi Vestan neitsyttä, jotka valittiin 30 vuodeksi kerrallaan. Ensimmäiset 10 vuotta Vestan neitsyt eli vestaali harjoitteli tehtävää varten, seuraavat 10 vuotta vartioi tulta ja suoritti muita vestaaleille kuuluvia palvonta- ja uhritehtäviä. Viimeiset 10 vuotta vestaali opetti uusia Vestan neitsyitä. Vestaalit valittiin tehtävään noin 6-vuotiaana, joten heidän eläkeikänsä oli noin 36 vuotta. Sen jälkeen neitsyellä oli lupa mennä naimisiin ja hankkia lapsia.
Kuri oli ankaraa. Jos tuli pääsi sammumaan, vestaali ruoskittiin. Jos vestaali menetti virkauransa aikana neitsyytensä, hänet kuljetettiin hautausvaatteet yllään kaupungin läpi hautajaissaatossa Collina-portin luo, missä hänet muurattiin pieneen kammioon lyhdyn, leivän ja veden kera. Näin Vestalla oli mahdollisuus pelastaa papittarensa kammiosta, jos tämä oli syytön epäiltyyn tekoon. Näin kävi tarun mukaan myös vestaali Rhea Silvialle, Rooman perustaneiden kaksosten Romuluksen ja Remuksen äidille.
Vestaalit olivat arvossa pidettyjä papittaria. Ennen kaikkea arvostus näkyi siinä, että vestaaleilla oli oikeus käyttää juhlapäivinä Rooman kaupungin muurien sisällä auringon nousun ja laskun välisenä aikana hevosten vetämiä vaunuja. Vastaavanlaista oikeutta ei ollut edes keisarilla. Lisäksi vestaaleille oli varattu keskeinen paikka Colosseumin näytöksissä, ja heillä oli oikeus armahtaa tuomittu, jos tuomittu näki vestaalin matkallaan tuomittavaksi. Tällaisia oikeuksia ei ollut minkään muun jumalan papeilla tai papittarilla.
Roomasta tuli kristillinen, kun keisari Konstantinus Suuri kääntyi juuri ennen kuolemaansa vuonna 337 kristinuskoon. Neitsyet saivat vielä tämänkin jälkeen lähes 50 vuotta, aina vuoteen 380 saakka, vuosittaisen valtionavun heistä huolta pitävältä keisarilta. Viimeisetkin Rooman vanhat temppelit, Vestan temppeli mukaan lukien, suljettiin Frigidus-joen taistelun jälkeen 394. Siihen saakka pyhä tuli paloi, ja neitsyet jatkoivat toimintaansa.
Lähteet
muokkaa- Lurker, Manfred: A Dictionary of Gods and Goddesses, Devils and Demons. Routledge & Kegan Paul, 1987. ISBN 0-203-67189-9
Viitteet
muokkaa- ↑ Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia, s. 108. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3
- ↑ Juha Honkala: Mytologian sanakirja, s. 95. Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-24578-X
- ↑ a b c d e Vesta Britannica Academic, Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica Inc. Viitattu 3.8.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Lurker 1987, s. 197–198
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vesta Wikimedia Commonsissa
