Jumalatar

naispuolinen jumalolento

Jumalatar on naispuolinen jumalolento. Monissa uskonnoissa on ollut useita erillisiä jumalattaria, mutta toisinaan Jumalatar on käsitetty yhdeksi jumaluudeksi, jonka ilmentymiä kaikki jumalattaret ovat.[1]

Roomalaisen Ceres-jumalattaren patsas.

HistoriaMuokkaa

 
Käärmejumalatar Kreetalta. Knossoksen palatsi noin 1600 eaa.

Jumalattareen on yhdistetty käsitys, jonka mukaan ihmisyhteiskunnissa vallitsi aikoinaan rauhaisa ”primitiivinen matriarkaatti”, jossa palvottiin Jumalatarta. Toisen teorian mukaan Jumalatarta alettiin palvoa vasta, kun ihmiskunta siirtyi metsästyksestä, keräilystä ja paimentolaisuudesta maanviljelyyn.[1]

Kivikaudelta 30 000 – 40 000 eaa. on säilynyt useita naisfiguriineja. Joidenkin tutkijoiden mukaan ne saattavat olla jumalatarten kuvia. Neoliittinen Çatal Hüyükin yhteisö Turkissa palvoi vuosien 6500–5500 eaa. aikana erään käsityksen mukaan äitijumalatarta. Muinaisessa Egyptissä, Mesopotamiassa, Kanaaninmaalla, Kreikassa ja Roomassa jumalattarilla oli merkittävä asema, samoin kuin Amerikan uskonnoissa. Kristinuskon katolilaisuudessa ja ortodoksisuudessa Jeesuksen äitiä Mariaa kunnioitetaan ”Jumalan äitinä”, ja Marian palvonnassa on nähty muinaisen Jumalattaren palvonnan piirteitä. Nykyaikana jumalattaret ovat tärkeitä myös Itä-Aasian uskonnoissa ja hindulaisuudessa. Sen sijaan esimerkiksi protestanttisessa kristinuskossa ja islamissa ei naispuolisilla jumaluuksilla ole ollut sijaa.[1]

 
Uuspakanallinen kolmoisjumalattaren tunnus kuvaa Kuun vaiheita sekä neitoa, äitiä ja vanhaa viisasta.

Nykyaikana jotkut ovat aloittaneet Jumalattaren palvonnan uudelleen.[1] Tällaisia ovat esimerkiksi Jumalatar-liike, joka on uuspakanallinen, wiccan pohjalta syntynyt liike, sekä Fellowship of Isis.

PiirteitäMuokkaa

Psykologi Carl Jungin kehittämän arkkityyppiteorian mukaisesti Jumalattareen on 1900-luvulla yhdistetty etenkin maan hedelmällisyys sekä Kuu, jonka vaiheiden katsotaan vastaavan naisen kuukautiskiertoa. Useimmat tutkijat kuitenkin puhuvat erillisistä jumalattarista eikä yhdestä Jumalattaresta. Moni jumalatar yhdistyy maahan ja hedelmällisyyteen, mutta esimerkiksi Egyptissä oli taivaanjumalatar Nut. Myös kuunjumalattaria on useita, mutta Aurinkoon yhdistyy esimerkiksi šintolaisuuden Amaterasu.[1]

Lähi-idän tärkein jumalatar yhdistettiin Venus-planeettaan, ja häntä kutsuttiin eri kulttuureissa esimerkiksi Inannaksi, Ištariksi ja Astarteksi. Egyptiläinen Isis yhdistettiin Sirius-tähteen.[1]

Persoonallisuuksiltaan jumalattaret ovat vaihdelleet hoivaavan äidillisistä pelottaviin, kuten hindulaisuuden Kali. Kreikassa jumalatar Athene oli soturi ja ikuinen neitsyt.[1]

Jumalattaret ovat tavallisesti olleet alempiarvoisia kuin miespuoliset jumalat tai näiden vaimoja, joskin yleensä kuitenkin itsenäisiä, kuten kreikkalaisten ylijumalan Zeuksen vaimo Hera.[1]

Merkittäviä jumalattariaMuokkaa

  • Hera, Zeuksen puoliso kreikkalaisessa mytologiassa.
  • Isis, äitijumalatar egyptiläisissä uskomuksissa.
  • Maat, luojajumalatar egyptiläisissä uskomuksissa.
  • Pallas Athene, sodankäynnin jumalatar kreikkalaisessa mytologiassa.
  • Hathor, muinaisegyptiläinen jumalatar, jolla oli useita tehtäviä.
  • Ištar, mesopotamialainen rakkauden ja sodan jumalatar.
  • Afrodite, rakkauden jumalatar kreikkalaisessa mytologiassa.
    • Venus, rakkauden jumalatar roomalaisessa mytologiassa.
  • Nike, voiton jumalatar kreikkalaisessa mytologiassa.
    • Fortuna, onnetar roomalaisessa mytologiassa.
  • Artemis, metsästyksen jumalatar kreikkalaisessa mytologiassa.

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h Ellwood, Robert S. & Alles, Gregory D.: ”goddesses”, The Encyclopedia of World Religions, s. 181–182. Facts on File, 2007. ISBN: 978-0-8160-6141-9.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Hallam, Elizabeth (päätoim.): Mytologian jumalat: Yli 130 jumalaa ja jumalatarta kautta maailman. (Gods and goddesses: A treasury of deities and tales from world mythology, 1996.) Teksti: Tessa Clark, Elizabeth Hallam ja Cecilia Walters. Suomentanut Kimmo Kankaanpää. Hämeenlinna: Karisto, 1997. ISBN 951-23-3647-2.