Vasemmistoviestintä

Vasemmistoviestintä on vasemmistoliittolaisen kustannustoiminnan etujärjestö. Vuosina 1946–1991 yhdistys toimi nimellä Demokraattisten Kustantajain Liitto (DKL) hoitaen Suomen Kansan Demokraattisen Liiton kustannus- ja kirjapainoyhtiöiden edunvalvontaa.

Vasemmistoviestintä
Perustettu 1.7.1946
Perustaja SKDL
Tyyppi vasemmistolaisen median keskusjärjestö
Toimiala kustantajien edunvalvonta
Kotipaikka Helsinki
Toiminta-alue Suomi
Päätöksentekoelin hallitus (vuoteen 1991 liittotoimikunta)

DKL solmi työehtosopimuksia Kirjatyöntekijäin liiton kanssa 1940-luvulta alkaen.[1][2] 1950-luvulla DKL myös yhtyi kirjatyöläisten Graafisen Teollisuuden Liiton kanssa tekemiin sopimuksiin.[3] DKL teki sopimuksia (ja muuta yhteistyötä[4]) myös Yleisen lehtimiesliiton kanssa.[5] Mainostoimistojen Liiton kanssa DKL teki 1950-luvulla sopimuksia, joissa säädettiin muun muassa palkkioista ja hyvityksistä.[6]

Historia

muokkaa

Yhdistyksen muodostamisesta päätettiin tammikuussa 1946 kokoontuneessa kansandemokraattisten lehtien kokouksessa, jossa valittiin liittoa valmisteleva toimikunta.[7] DKL perustettiin 1. heinäkuuta Helsingissä Vallilan työväentalossa pidetyssä kokouksessa.[8] Liiton tarkoitukseksi määriteltiin ”olla yhdyssiteenä demokraattisten lehtien ja muiden kustannustoimintaa harjoittavien demokraattisten yhteisöjen välillä, edistää niiden toiminnan keskittymistä ja yhdenmukaistamista sekä huoltaa ja valvoa jäsentensä etuja”.[7] Alan muita valtakunnallisia järjestöjä olivat tuolloin Sanomalehtijulkaisijoiden liitto, Maalaisliiton Lehdistö -yhdistys[6] ja SDP:n Työväen Kustannusliikkeiden Liitto.

Kesäkuussa 1950 liiton toimisto muutti osoitteeseen Erottajankatu 15–17[9] ja maaliskuussa 1952 Kotkankadun Lehdistötaloon.[10]

DKL antoi jäsenlehdilleen suosituksia esimerkiksi tilaus- ja ilmoitushintojen korotuksista.[11] DKL auttoi lehtien paperinhankinnassa. Liitto opasti lehtiasiamiehiä valtakunnallisesti[12] ja julkaisi lehteä Demokraattisten lehtien asiamies (Lehtiasiamies) vuosina 1951–1956.

Vuonna 1979 DKL:stä tuli Kansan Sana -lehteä Kuopiossa julkaiseen Kustannusosakeyhtiö Savon Sanan pääomistaja.[13]

1990-luvulla DKL:n tehtävänä oli muun muassa Vasemmistoliiton saaman lehdistötuen jako puolueen lehdille.[14]

2000-luvulla Vasemmistoviestintä on ollut (muun muassa Vasemmistoliiton vaalirahoitusta koordinoineen) Ohjelmatyö-yhdistyksen jäsen.[15]

Yhtiöt ja lehdet

muokkaa
  • Hämeen Yhteistyö Oy (Hämeen Yhteistyö[8]) teki konkurssin 1992
  • Kansankulttuuri Oy[8] (Helsinki) lakkautettiin 1986
  • Kansan Tahto Oy (aik. Kustannusosakeyhtiö Kansan Tahto) (Kansan Tahto 1945–2023, Oulu)
  • Kansan Uutiset Oy (Kansan Uutiset 1956→, Helsinki / Satakunnan Työ 2004–2015)
  • Kansan Ääni 1945–1994 (Vaasa)
  • Kirjapaino Sanan Tie (Hämeen Yhteistyö, Tampere) teki konkurssin 1991
  • Etelä-Suomen Kirjapaino Oy (vuoteen 1952 Kustannusosakeyhtiö Kymen Kansa) (Raivaaja 1945–1959, Kotka) lakkautettiin 1963
  • Kustannusosakeyhtiö Keski-Suomen Työ (Jyväskylän Työväen Sanomalehti Oy) (Keski-Suomen Työ 1947–1956)
  • Kustannusosakeyhtiö Savon Sana / ISV -Julkaisut Oy (Kansan Sana[8] 1945–1992, Itä-Suomen Viikko 1992–1994, Kuopio)
  • Kustannusosakeyhtiö Työn Voitto (Karjalan Kansa 1946–1949, Lappeenranta)
  • Kustannusosakeyhtiö Uusi Päivä (Uusi Päivä[8] 1945–1969, Turku) lakkautettiin 2007
  • Kustannusosakeyhtiö Vapaa Sana[8] (Vapaa Sana 1944–1956, Helsinki / Ny Tid 1945–1947)
  • Kustannusosakeyhtiö Vapaa Savo (Vapaa Savo 1947–1948, Mikkeli)
  • Laatupaino Oy (Turku)
  • Lahden Työväen Kirjapaino
  • Oulun Kirjateollisuus Oy, teki konkurssin 1993
  • Oy Työn Valta (Työn Valta 1945–1950, Hämeenlinna/Lahti)
  • Satakunnan lehtipaino Oy (Yhteisvoiman entisen painon omistaja)
  • Satakunnan Yhteisvoima Oy (Porin Painopalvelu) (Satakunnan Työ 1946–1991, Pori) teki konkurssin 1991
  • Satalehti Oy
  • Terä[7] (SDNL:n lehti 1945–1981, Helsinki)
  • Työkansan Sanomat[8] (1945–1956, Helsinki)
  • Uusi Nainen Oy (Uusi Nainen, SNDL:n lehti, Helsinki)
  • Yhteistyö Oy[8] 1946–199x (vuoteen 1980 Kustannusosakeyhtiö Yhteistyö, Helsinki) teki konkurssin

Puheenjohtajat

muokkaa

Sihteerit (asiamiehet)

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Kirjatyöntekijäin työehtosopimus. Työkansan Sanomat, 20.2.1948.
  2. Kirjaliiton sopimukset sanottu irti. Kansan Uutiset, 29.12.1965.
  3. Palkkasopimuksia graafisella alalla. Työkansan Sanomat, 12.3.1955.
  4. Sananvapauden juhla huomenna. Työkansan Sanomat, 1.11.1949.
  5. YLL:n toimittajat viisipäiväiseen. Kansan Uutiset, 8.5.1966.
  6. a b Sari Haavisto: Evolution of Marketing Thought and Practice: History of the Finnish Marketing Industry 1883–2020 (Aalto University Publication Series. Business + economy 5/2021), s. 288.
  7. a b c Demokraattisten Kustantajain Liitto perustettu. Työkansan Sanomat, 4.7.1946.
  8. a b c d e f g h Demokraattisten kustantajain liitto perustettu. Vapaa Sana, 3.7.1946.
  9. Demokraattisten kustantajain liiton uusi osoite. Työkansan Sanomat, 8.6.1950.
  10. Uusi osoitteemme. Työkansan Sanomat, 22.3.1952.
  11. Lehtemme lukijoille. Työkansan Sanomat, 4.2.1951.
  12. a b Asiamme näyttää edistyvän. Työkansan Sanomat, 16.12.1951.
  13. Kustannusosakeyhtiö Savon Sana (Pörssitieto)
  14. a b Erik Sjöholm: Teknikskiften och nedskärningar från toppen Ny Tid. 17.1.2020.
  15. Juha-Pekka Tikka: Vasemmistoliiton yhdistykset ketjuttivat vaalirahaa Ilta-Sanomat. 3.6.2008. is.fi.
  16. a b Demokraattisten Kustantajain Liiton liittokokous. Vapaa Sana, 26.4.1948.
  17. a b A. Niemistö DKL:n puheenjohtajaksi. Vapaa Sana, 23.4.1951.
  18. Kuljetustariffien nousu ei lisää valtion tuloja. Suomen Sosialidemokraattio, 12.6.1963.
  19. Artturi Rönnqvist kuollut. Kansan Uutiset, 16.9.1963.
  20. Lehdistöviikko ajalla 24.10.-1.11.. Kansan Uutiset, 22.10.1964.