Varovaisuusperiaate
Varovaisuusperiaate eli (EU-oikeuden käsitteenä) ennalta varautumisen periaate tarkoittaa, että epäiltäessä toiminnon aiheuttavan vakavaa haittaa terveydelle tai ympäristölle, ympäristöä tai terveyttä suojeleviin toimenpiteisiin ryhtymistä ei saa estää se, ettei haitoista ole täyttä tieteellistä varmuutta. Varovaisuusperiaate kuuluu kansainvälisen ympäristöoikeuden periaatteisiin.
Periaate on ilmeisesti lähtöisin saksalaisesta oikeudesta.[1] Varovaisuusperiaatteen tunnustaminen on osa hyväksyttyä kestävän kehityksen strategiaa[2].
Sopimuksissa ja lainsäädännössä muokkaa
Kansainvälisessä Biologista monimuotoisuutta koskevassa yleissopimuksessa vuodelta 1992 (SopS 78/1994, Rion sopimus) varovaisuusperiaate muotoillaan seuraavasti: ”biologisen monimuotoisuuden merkittävän vähenemisen tai häviön uhatessa varmistettujen tieteellisten todisteiden puuttumista ei tulisi käyttää syynä uhan torjumiseen tai sen vaikutusten vähentämiseen tähtäävien toimien lykkäämiseen.” Varovaisuusperiaate mainitaan myös muun muassa Ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen (1992, SopS 61/1994) 3 artiklan 3 kohdassa, ja vuoden 1992 Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan yleissopimuksen (SopS 2/2000) 3 artiklan 2 kohdan mukaan sopimusosapuolet alkavat noudattaa sitä.[2]
Soveltaminen eläinsuojelussa muokkaa
Varovaisuusperiaatetta voidaan soveltaa myös eläinsuojelussa: Kun on syytä epäillä vakavia kielteisiä vaikutuksia eläinten hyvinvointiin, täydellisen tieteellisen varmuuden puutetta ei tule käyttää syynä viivyttää toimenpiteitä kielteisten vaikutusten estämiseksi[3]. EU:ssa käydään keskustelua esimerkiksi siitä, tulisiko joidekin selkärangattomien kykyyn tuntea kipua suhtautua varovaisuusperiaatteen mukaisesti ja sisällyttää ne eläinsuojelulainsäädännön piiriin[4].
Suomessa muokkaa
Suomen ympäristölainsäädännössä on laajasti omaksuttu periaate, jonka mukaan jo kielletyn seurauksen vaara on merkityksellinen[5]. Ennalta varautuminen toteutuu erilaisina ennakkoarviointeina, joiden tarkoituksena on riskien vähentäminen. Varovaisuusperiaatteeseen liittyviä kotimaisten tuomioistuimien ratkaisuja ovat esimerkiksi Vaasan HAO 05.12.2003 03/0261/3 ja KHO 08.10.2004/2504. Laajasti katsottuna voidaan myös lakisääteisiä lupajärjestelmiä pitää varovaisuusperiaatteen toteutumisen ilmentäjinä: esimerkiksi ympäristölupa voi edellyttää ympäristövaikutusten arviointia. Toisaalta varovaisuusperiaate voi näytön puutteen vuoksi olla luvan esteenä. Varovaisuusperiaatteen ohjausvaikutus ilmenee varsinkin tilanteissa, joissa päätös on tehtävä epävarman informaation varassa. Ympäristön kannalta merkittäviä tekijöitä ovat pilaantumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriski sekä mahdollisuudet onnettomuuksien ehkäisemiseen ja niiden vaikutusten rajoittamiseen.[2]
Arvostelu muokkaa
Käänteinen varovaisuusperiaate muokkaa
Rion ilmastosopimuksessa varovaisuusperiaate määriteltiin oikeutena toimia, vaikka tieteellinen näyttö jostakin ilmiöstä ei vielä ole sitova, jos seuraukset ilmiöstä ovat vakavia tai palautumattomia. Soveltaminen edellyttää siis melko hyvää vaikka ei vielä sitovaa näyttöä sekä melko vakavia seurauksia. Tämä on aiheuttanut ristiriitoja suhtautumisessa kemikaaleihin ja esim. geenimuunneltuihin tuotteisiin, koska toiset ovat halunneet soveltaa varovaisuusperiaatetta käänteisesti: jos ei ole sitovaa näyttöä turvallisuudesta, pitäisi käyttää varovaisuusperiaatetta. Tieteen kannalta tässä on ongelma: negatiivista on mahdotonta todistaa, on vain todennäköisyyksiä.
Valikoivuus muokkaa
Varovaisuusperiaatetta on aina käytetty myrkkyopissa, vaikka sitä ei ole kutsuttu sillä nimellä. Selkeimmin tämä näkyy suhtautumisessa syöpää aiheuttaviin aineisiin. Varmuudella ihmiselle syöpää aiheuttavia aineita on vain muutamia kymmeniä. Kuitenkin käytännössä eläinkokeissa syöpää aiheuttavat aineet katsotaan vaarallisiksi myös ihmiselle. Tätä on kritisoinut mm. amerikkalainen Bruce Ames, jonka mukaan nykyisten koeperiaatteiden mukaan suurilla annoksilla tehdyissä eläinkokeissa noin puolet kaikista aineista osoittautuu syöpää aiheuttaviksi (sekä luonnonaineista että ihmisen tekemistä kemikaaleista).[6] Eläinkoetulosten kirjaimellinen soveltaminen johtaisi käytännön mahdottomuuksiin ja ongelmaksi tulee sattumanvarainen soveltaminen, jossa periaatetta sovelletaan joihinkin aineisiin mutta ei kaikkiin.
Tuttujen riskien aliarviointi muokkaa
Mitä epävarmempia ovat tutkimustulokset, sitä suurempaa varovaisuutta käytetään. Tämä johtaa siihen, että hyvin tutkittuihin ja hyvin tunnettuihin riskeihin suhtaudutaan lievemmin kuin huonosti tunnettuihin. Tällöin riskien laittaminen tärkeysjärjestykseen vääristyy ja suuria voimavaroja käytetään epävarmoihin riskeihin ja varmat riskit jäävät vähemmälle huomiolle.[7]
Kemikaaleja joita on otettu käyttöön ja todettu myöhemmin vaarallisiksi, on useita. Esimerkiksi hyönteismyrkky diklooridifenyylitrikloorietaani (DDT), polttoaineeseen lisätty tetraetyylilyijy, PCB-yhdisteet, palonestoaineena käytetty PBDE-yhdisteet, freonit, ulkoiluvaatteissa käytetyt PFC-yhdisteet ja talidomidi-lääke ovat tällaisia. Toisaalta määrän voi suhteuttaa siihen, että Euroopassa otetaan joka vuosi käyttöön 190 uutta yhdistettä.[8]
Käytännön toteutus muokkaa
Kansalaisjärjestöistä muun muassa Greenpeace on kritisoinut sitä, ettei varovaisuusperiaatetta kuitenkaan aina noudateta käytännössä.
Lähteet muokkaa
- Kuusniemi, Ekroos, Kumpula, Vihervuori: Ympäristöoikeus, Oikeuden perusteokset (WSOY Lakitieto 2001).
- Marttinen, Saastamoinen, Similä: EU:n ympäristöoikeus ja Suomi (Lakimiesliiton kustannus 1994).
- Erkki J. Hollo: Ympäristönsuojelu- ja luonnonsuojeluoikeus (Talentum 2004).
Viitteet muokkaa
- ↑ (Huom. saksaksi Vorsorgeprinzip) Wilkinson: Maastricht and Environment, s. 224.
- ↑ a b c Kari Kuusiniemi – Ari Ekroos – Anne Kumpula – Pekka Vihervuori: ”Yleiset ympäristöperiaatteet - varovaisuusperiaate”, Ympäristöoikeus. Päivitettävä verkkoversio: Talentum Media.
- ↑ Jonathan Birch: Animal sentience and the precautionary principle. Animal Sentience, 1.1.2017, nro 16. doi:10.51291/2377-7478.1200. ISSN 2377-7478. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Annamaria Passantino, Robert William Elwood, Paolo Coluccio: Why Protect Decapod Crustaceans Used as Models in Biomedical Research and in Ecotoxicology? Ethical and Legislative Considerations. Animals, 3.1.2021, nro 1, s. 73. doi:10.3390/ani11010073. ISSN 2076-2615. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Vaaran merkityksellisyydestä esimerkiksi Vesilaki (264/1964) 1:19 ja Ympäristönsuojelulaki (86/2000) 3.1 §:n 2 kohta.
- ↑ Ames BN, Gold LS. Too many rodent carcinogens: Mitogenesis increases mutagenesis. Science 1990:249:970-971.
- ↑ Tuomisto J. 100 kysymystä ympäristöstä ja terveydestä: arsenikista öljyyn, ss. 273-274. Kustannus Oy Duodecim, Helsinki 2005. ISBN 951-656-221-3. Verkossa englanniksi http://en.opasnet.org/w/The_precautionary_principle_%E2%80%93_better_safe_than_sorry%3F
- ↑ Heikkinen, Susan: Oho – moni nerokas keksintö on ympäristölle ikävä yllätys. Suomen Kuvalehti, 47/2016. Otavamedia.