Valto Järvi (15. syyskuuta 1906 Ylihärmä8. elokuuta 1987 Espoo) oli suomalainen pesäpalloilija, pesäpallovaikuttaja ja järjestöjohtaja.[1][2]

Valto Järvi
Henkilötiedot
Syntynyt15. syyskuuta 1906
Ylihärmä
Kuollut8. elokuuta 1987 (80 vuotta)
Espoo
Pesäpalloilija
Seura
Tehtävä Kolmosvahti
Valto Järvi eteläpohjalaisen osakunnan joukkueessa, kuvassa neljäs oikealta.

Henkilöhistoria muokkaa

Järven vanhemmat olivat maanviljelijä Kustaa Järvi ja Anna Maria Karkiainen ja puoliso vuodesta 1934 musiikinopettaja Aida Susanna Lammi. Järvi tuli ylioppilaaksi Kauhavalla vuonna 1927 ja valmistui agronomiksi ja maatalous- ja metsätieteiden kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1933. Hän oli valmistuttuaan Etelä-Pohjanmaan Suojeluskuntapiirin sotilasohjaaja ja vastaava kansliapäällikkö ja sitten vuodesta 1935 Laidunyhdistyksen piiriagronomi Oulussa ja Ilmajoella. Laidunyhdistyksen toiminnanjohtajana Järvi työskenteli 1938–1969 ja vielä vuoteen 1972 Maatalouskeskusten Liiton nurmiviljelysosaston johtajana. Järvellä oli useita luottamustehtäviä ja hän toimitti Laidun-lehteä vuodesta 1955. Järvi sai maanviljelysneuvoksen arvonimen vuonna 1967.[1][2]

Julkaisuja muokkaa

  • Keuruun osuuskauppa r.l.: kertomus 25 v. toiminnasta sekä vuodelta 1940, 1941
  • Asuntotilallisten yhteislaitumet, 1945
  • Betesdriftens ABC, 1952
  • Kulturbete på varje gård, 1958
  • Nurmiviljely, 1978

Pesäpalloura muokkaa

Järvi pelasi pesäpallon pääsarjassa 1930-luvun alussa. Vuonna 1934 Järvi valittiin pesäpallon arvo-ottelu Itä–Länteen Lännen joukkueeseen. Ulkopelipaikaltaan Järvi toimi kolmosvahtina.[3] Järven kasvattajaseura oli Ylihärmän Junkkarit.[4]

Järvi oli perustamassa Seinäjoen Maila-Jusseja ja hänet valittiin seuran järjestyksessä toiseksi puheenjohtajaksi vuonna 1933. SMJ:n puheenjohtajana Järvi toimi vuosina 1933–1935.[5]

Saavutukset pelaajana muokkaa

  • 1 Itä–Länsi-edustus: 1934[6]

Ansiomerkit muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b Valto Järvi Biografiasampo. Viitattu 28.4.2022.
  2. a b Kuolleita – Maanviljelysneuvos Valto Järvi. Helsingin Sanomat, 12.8.1987, s. 16. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille). Viitattu 26.1.2018.
  3. http://mrasilainen.com/
  4. http://www.pesis.fi/?x21605=2547528
  5. http://www.smj.fi/seurainfo/historia/
  6. Itä-Länsi-pelaajat joukkueittain, miehet Rasilainen, Matti. Viitattu 22.4.2018.