Valtioton kansa

kansa ilman kansallisvaltiota

Valtioton kansa on kansa ilman kansallisvaltiota. Valtiottomia kansoja ovat esimerkiksi saamelaiset, eskimot, palestiinalaiset, baskit, romanit, kurdit, tiibetiläiset, jorubat, Etelä-Amerikan intiaanikansat ja Australian alkuperäiskansat. Valtiottomat kansat ovat usein vähemmistökansallisuuksia, mutta ne saattavat muodostaa myös enemmistön, kuten oromot Etiopiassa.

Maailmassa on paljon valtiottomista kansoista johtuvia jännitteitä aina Somaliasta Baskimaahan.selvennä Valtiottomien kansojen edustajat kokoontuivat Maailman sosiaalifoorumissa (WSF) tammikuussa 2009 Brasiliassa. Vaatimuksena valtiottomien kansojen edustajilla ei ollut esimerkiksi palestiinalaisille omaa valtiota, vaan oikeutta päättää omista asioistaan. Bolivian ja Ecuadorin uusissa perustuslaeissa määritelty "monikansallinen valtio" voi antaa ratkaisumallin kansallisuuskysymyksiin. Monikulttuurinen malli ei kuitenkaan toimi kaikkialla. Esimerkiksi pakolaisiksi ajettujen kansojen pitäisi päästä palaamaan alkuperäiseen kotimaahansa. Useimmat valtiottomat kansat eivät ole edustettuna YK:ssa, joka edustaa pääasiassa kansallisvaltioita. Pyrkimys kansallisvaltioihin konfliktien ratkaisussa on johtanut rauhan sijasta lukemattomiin sotiin ja selkkauksiin. Valtiottomien kansojen ongelmat onkin vaikeita ratkaista vanhojen mallien pohjalta. lähde?

Katso myös

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa