Valtion tilinpäätöskertomus

Valtion tilinpäätöskertomus eli finanssikertomus on Suomen hallituksen eduskunnalle vuosittain antama kirjallinen selostus valtion varojen hoidosta ja tilasta. Hallitus on vastuussa siitä, että valtiontaloutta hoidetaan eduskunnan päättämän valtion talousarvion puitteissa. Tilinpäätöskertomus käsittelee valtiontalouden hoitoa ja tilaa vain pääkohdittain kiinnittämättä huomiota vähäisiin yksityiskohtiin. Eduskunnalle se on kuitenkin merkittävä tiedonlähde. Samaan aihepiiriin liittyy valtiokonttorin julkaisema valtion tilinpäätös, joka jaetaan erikseen kansanedustajille. Eduskunnan tarkastusvaliokunta antaa kertomuksesta mietinnön samassa yhteydessä, kun se antaa mietinnön Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksesta. Mietintö käsitellään eduskunnan täysistunnossa, mutta eduskunta ei tee erillistä päätöstä valtion tilinpäätöksen hyväksymisestä.[1]

Lähteet muokkaa

  1. Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa V palstat 153–154.