Proteinuria
Proteinuria on valkuaisvirtsaisuus eli tila, jossa virtsan mukana erittyy liikaa proteiinia. Normaalisti vain pieni osa plasman proteiineista siirtyy alkuvirtsaan ja tästäkin suuri osa siirtyy takaisin plasmaan munuaistubulusten seinämäsolujen endosytoimana.
Albuminuriasta puhuttaessa kyse on yhdestä valkuaisainetyypistä, albumiinista.
Jatkuva proteinuria voi olla oire esimerkiksi munuaiskeräsen tulehdustilasta tai diabeettisesta nefropatiasta.
Voimakas proteinuria voi aiheuttaa turvotusta ja vatsaontelon nesteytymistä. Tällöin kyseessä on sairaus, jota nimitetään nefroottiseksi oireyhtymäksi.[1]
Virtsaan erittyvän proteiinin määrä saattaa lisääntyä tilapäisesti mm. tulehdussairauksien tai fyysisen rasituksen yhteydessä. Ortostaattisella proteinurialla tarkoitetaan sitä, että virtsaan erittyy proteiineja tavallista enemmän pystyasennossa, muttei makuuasennossa, mitä tapahtuu joillain ihmisillä.
Lähteet
muokkaa