Valkokulta
Valkokulta on metalliseos, jota käytetään pääasiassa koruissa ja kelloissa. Valkokultaseoksissa on kullan lisäksi yleensä useita muita metalleja, joista ainakin yhden täytyy olla ominaisuuksiltaan seosta valkaiseva. Yleisimmin valkaisevana metallina on palladium tai nikkeli. Kansainvälisesti koruissa käytetty valkokulta on tavallisesti kulta-palladium-hopea -seosta tai kulta-nikkeli-kupari-sinkki -seosta. [1] Joskus seosmetallina voi olla myös kalliimpaa platinaa. Valkokullan työstöominaisuuksia voidaan säädellä seosmetallien valinnalla ja metallien pitoisuuksia vaihtelemalla.
Kihla- ja hääsormuksissa tavallinen 18 karaatin valkokulta sisältää 75 prosenttia kultaa. Metalliseoksessa voi olla kullan lisänä palladiumia (osuus 13–16 %) ja hopeaa (joskus platinaa) yhteensä 25 %;[2] tämä kultaseos on ollut keltakultaa kalliimpaa. Eräässä valkokultaseoksessa (18K) suhteet ovat Au 75 %, Pt 17 %, Ag 4 % ja Cu 4 %.[3] Vaatetukseen kiinnitettäviä ja muita valkokultaisia koruja kuten korva- ja kaulakoruja tai rannerenkaita valmistetaan myös alhaisemman kultapitoisuuden kuin 18 karaatin seossuhteella (kultaa esimerkiksi 14 tai 9 karaattia eli 58,5 tai 37,5 prosenttia).[4][5]
Valkokullan väri ei ole koskaan puhtaan valkoinen, vaan seoksesta riippuen harmaaseen, keltaiseen tai ruskeaan vivahtava. Siksi useimmat valkokultaiset korut on tapana rodinoida eli päällystää ohuella kerroksella rodiumia. Rodium on platinaryhmän metalli. Rodinointi tehdään samaan tapaan, kuin esimerkiksi hopeointi tai galvanointi. Rodiumilla aikaansaatavan pinnan paksuus mitataan mikrometreissä eli metrin miljoonasosissa. Rodiumpinnoite antaa valkokullalle kirkkaan valkoisen, korkeakiiltoisen pinnan. Koska on kyse pintakäsittelystä, se kuluu ajan myötä ainakin sormuksista pois osittain tai kokonaan ja pinnan alta tulee näkyviin valkokullan oma väri.[1][6]
EU:n jäsenmaissa nikkelin käyttöä valkokullan seosaineena on säädöksillä rajoitettu sen aiheuttaman allergian takia. Myös Yhdysvalloissa moni korunvalmistajista välttää nikkelipitoisen valkokullan käyttöä koruissa. Vanhemmissa koruissa ja erilaissa rintaneuloissa tai sormuksissa nikkeliä on kuitenkin käytetty kestävyyden lisäämiseksi.[1][6] Sekä nikkelin käyttö valkokullan seosaineena että nikkeliallergia ovat vähentyneet huomattavasti säädösten voimaantulon jälkeen. Pääosa suomalaisista korujen valmistajista käyttää nikkelittömiä valkokultaseoksia.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c What Is White Gold? (Chemical Composition) about.com. Arkistoitu 2.12.2016. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Helmenstine, Anne Marie: Composition of Gold Alloys in Colored Gold Jewelry about.com. Arkistoitu 6.9.2016. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ The Many Uses of Gold geology.com. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ Jewelry metal information gilletts.com.au. Arkistoitu 15.10.2016. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
- ↑ 14.12.2000/1148 Valtioneuvoston asetus jalometallituotteista finlex.fi. Viitattu 31.7.2016.
- ↑ a b Weissman, Ira: The 5 C’s of White Gold vs. Platinum huffingtonpost.com. 29.5.2013. Viitattu 31.7.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Valkokulta Wikimedia Commonsissa
