Valkokarhunköynnös

Valkokarhunköynnös (Calystegia sepium, syn. Convolvulus sepium suppilokiertojen suvussa[3]) on kiertokasveihin kuuluva monivuotinen köynnöstävä ruoho. Laji on tunnettu myös nimillä karhunköynnös ja isokierto. Nykyisessä rajauksessa valkokarhunköynnöksen laji vastaa taksonomisesti karhunköynnöksen nimialalajia sepium.[3]

Valkokarhunköynnös
Calystegia sepium - tara-seatapp.jpg
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophytina
Kladi: Koppisiemeniset Angiospermae
Kladi: Aitokaksisirkkaiset Eudicots
Lahko: Solanales
Heimo: Kiertokasvit Convolvulaceae
Suku: Karhunköynnökset Calystegia
Lajiryhmä: Karhunköynnösryhmä
Laji: sepium
Kaksiosainen nimi

Calystegia sepium
(L.) R.Br.[2]

Synonyymit
  • Calystegia sepium (L.) R.Br. subsp. sepium
  • Convolvulus sepium L.
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Valkokarhunköynnös Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Valkokarhunköynnös Commonsissa

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Valkokarhunköynnös on jopa kolmemetriseksi kasvava ruohovartinen köynnös. Lehdet ovat isot ja herttamaiset. Varsi ja lehtiruodit ovat kaljuja. Kukat sijaitsevat yksittäin lehtihangoissa muutaman senttimetrin mittaisten perien päissä. Teriöt ovat suuret, 3–5 senttimetriä leveät, suppilomaiset ja väriltään valkoiset. Kukkien väritys saattaa olla myös punertava, vaikka vaaleanpunakukkaiset kasvit kuuluvat yleensä muihin karhunköynnöksiin. Valkokarhunköynnöksen hedelmänä on kota. Valkokarhunköynnös muistuttaa myös lähisukuista peltokiertoa (Convolvulus arvensis), mutta on sitä selvästi suurempi.

LevinneisyysMuokkaa

Valkokarhunköynnös esiintyy kaikissa maanosissa, laajimmin Euraasiassa ja Pohjois-Amerikassa.[4] Se voidaan jakaa yhdeksään alalajiin,[4] joita tulkitaan vaihtelevasti myös lajeiksi.

ElinympäristöMuokkaa

Suomessa valkokarhunköynnös kasvaa mahdollisesti alkuperäisenä harvinaisena etelärannikon merenrannoilla muun muassa pensaikoissa ja levävalleilla. Valkokarhunköynnös on Suomessa myös koristekasvina viljelty ja sitä tavataan usein viljelykarkulaisena puutarhoissa, joutomailla, asutuksen lähellä pensaikoissa ja kaatopaikoilla. Se on uustulokkaana melko laajalle levinnyt Etelä-Suomessa ja paikoin Keski-Suomessa.

LähteetMuokkaa

  • Hämet-Ahti, Leena, Suominen, Juha, Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti (toim.): Retkeilykasvio, 4. uudistettu painos. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9.
  • Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio, 2. painos, s. 484. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1.

ViitteetMuokkaa

  1. Maiz-Tome, L.: Calystegia sepium IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-3. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 20.1.2022. (englanniksi)
  2. Plants of the World Online: Calystegia sepium (L.) R.Br. (englanniksi) Viitattu 20.1.2022.
  3. a b Kurtto, A., Lampinen, R., Piirainen, M. & Uotila, P. 2019: Checklist of the vascular plants of Finland. Suomen putkilokasvien luettelo. — Norrlinia 34: 1–206. (s. 95.)
  4. a b Plants of the World Online: Calystegia sepium (L.) R.Br. (englanniksi) Viitattu 20.1.2022.

Aiheesta muuallaMuokkaa