VHL-kausi 2015–2016

VHL-kausi 2015–2016 oli Venäjän toiseksi korkeimman sarjatason VHL:n historian kuudes kausi. Kausi alkoi 8. syyskuuta 2015 ja sarjan mestari ratkesi 21 huhtikuuta 2016. VHL:n mestaruuden voitti Neftjanik Almetjevsk.[2]

VHL-kausi 2015–2016
Laji jääkiekko
Järjestyksessä oleva kausi 6.
Maa  Kazakstan
 Venäjä
Joukkueiden määrä 26
Sarja alkoi 8. syyskuuta 2015
Sarja päättyi 21. huhtikuuta 2016
Runkosarjan voittaja THK Tver
Mestari Neftjanik Almetjevsk
Pistepörssin voittaja Alsan Raisov
Pudotuspelien arvokkain pelaaja Timur Biljalov[1]

Sarjaan osallistui 26 joukkuetta, mikä on kaksi enemmän kuin viime vuonna. Ennen kautta useampi seura kärsi talousvaikeuksista, ja kolmen seuran tilannetta tarkasteltiin erityisesti. Niistä ainoastaan Dizel Penza kykeni osallistumaan kauteen, kun HK Lipetsk ja HK Kuban Krasnodar vetäytyivät sarjasta. Edellisen kauden talousvaikeuksien takia väliin jättänyt Kristall Saratov teki paluun sarjaan. Lisäksi VHL:ään otettiin mukaan kolme laajennusjoukkuetta. TsSK VVS Samara haki nousua sarjaan, mutta sitä ei myönnetty.[3][4]

Joulukuussa 2015 laajennusjoukkue Zvezda-VDV joutui luopumaan sarjasta kesken kauden. VHL:n johto katsoi, ettei toistuvissa talousvaikeuksissa oleva joukkue kykene saattamaan kautta loppuun ja sulki sen sarjasta.[5]

Joukkueet muokkaa

Joukkue Kaupunki Kotihalli Perustettu Liittynyt
  Ariada Volžsk Volžsk Ariadan jääpalatsi 2003
  Bars Kazan Kazan Tatneft Arena 2009 2014
  Buran Voronež Voronež Voronežin Jubilejny-halli 1977 2012
  Dizel Penza Penza Temp-jääurheilupalatsi 1955 2004
  HK Dinamo Balašiha Balašiha Balašiha Arena 2010
  Himik Voskresensk Voskresensk Podmoskovje 2005 2015
  Ižstal Iževsk Iževsk Ižstalin urheilupalatsi 1949 2006
  Jermak Angarsk Angarsk Jermak Stadium 1958 2007
  Južnyi Ural Orsk Orsk Rostošin jääpalatsi 1958 2006
  HK Kaztsink-Torpedo Öskemen Boris Aleksandrovin urheilupalatsi 1955 2001
  Kristall Saratov Saratov Saratovin jääurheilupalatsi 1946 2015
  Molot-Prikamje Perm Perm Molotin yleinen urheilupalatsi 1948 2006
  Neftjanik Almetjevsk Almetjevsk Almetjevskin Jubilejny Urheilupalatsi 1965 2001
  HK Rjazan Rjazan Rjazanin urheilupalatsi 1955 2007
  Rubin Tjumen Tjumen Tjumenin urheilupalatsi 1995 2000
  HK Sarov Sarov Sarovin jääpalatsi 2002 2009
  HK Saryarka Karaganda Karaganda Karagandy Arena 2006 2012
  SKA Neva Pietari SKA:n jäähalli 2008
  Sokol Krasnojarsk Krasnojarsk Fakel 1977 2011
  Sputnik Nižni Tagil Nižni Tagil V.K. Sotnikovan jääpalatsi 1948 2002
  THK Tver Tver Tverin urheilupalatsi 2005 2012
  Toros Neftekamsk Neftekamsk Neftekamskin jääpalatsi 1988 2006
  Tšelmet Tšeljabinsk Tšeljabinsk Urheilupalatsi Junost 1948 2003
  Zauralje Kurgan Kurgan Mostovik 1994 2003
  Zvezda Tšehov Tšehov Vitjazin jääpalatsi 2015
  Zvezda-VDV Dmitrov Dmitrovin urheilukeskus 2009 2015

Joukkuemuutokset muokkaa

Runkosarja muokkaa

Runkosarjassa joukkueet pelasivat 49 ottelua. 16 parasta joukkuetta etenivät pudotuspeleihin.[6]

Joukkue O V JV VV VH JH H TM-PM Pist
1. THK Tver 49 31 0 3 3 1 11 133–73 103
2. HK Rjazan 49 29 2 1 7 0 10 132–85 100
3. Toros Neftekamsk 49 28 0 2 6 2 11 151–100 96
4. Neftjanik Almetjevsk 49 26 1 5 1 2 14 136–109 93
5. Buran Voronež 49 27 3 1 1 1 16 145–113 91
6. Jermak Angarsk 49 25 2 3 3 0 16 144–111 88
7. SKA Neva 49 24 0 4 5 2 14 123–94 87
8. HK Saryarka Karaganda 49 22 5 2 4 3 13 133–103 87
9. HK Kaztsink-Torpedo 49 22 4 5 3 0 15 130–100 87
10. Ižstal Iževsk 49 22 2 6 3 2 14 130–106 87
11. Zauralje Kurgan 49 22 1 4 6 1 15 117–99 83
12. HK Dinamo Balašiha 49 20 1 6 5 2 15 123–113 81
13. HK Sarov 49 21 1 4 3 1 19 111–111 77
14. Sputnik Nižni Tagil 49 17 4 7 3 1 17 143–131 77
15. Molot-Prikamje Perm 49 22 1 2 3 1 20 136–124 76
16. Tšelmet Tšeljabinsk 49 20 1 4 5 1 18 118–123 76
17. Južnyi Ural Orsk 49 19 1 7 1 2 19 127–115 76
18. Sokol Krasnojarsk 49 16 0 3 5 5 20 107–123 64
19. Rubin Tjumen 49 15 1 4 2 1 26 95–135 58
20. Dizel Penza 49 13 1 2 8 2 23 92–125 55
21. Zvezda Tšehov 49 14 3 2 0 1 29 109–142 53
22. Ariada Volžsk 49 13 1 1 4 3 27 106–141 50
23. Bars Kazan 49 10 1 4 1 2 31 75–136 43
24. Himik Voskresensk 49 9 1 4 4 1 30 102–146 42
25. Kristall Saratov 49 8 1 3 2 0 35 97–190 34
26. Zvezda-VDV ¹ 25 2 0 1 2 1 19 27–94 11

¹ Zvezda-VDV luopui sarjasta kesken kauden.[5]

Pudotuspelit muokkaa

  Neljännesvälierä Puolivälierä Välierä Loppuottelu
                                     
1  THK Tver 4  
16  Tšelmet Tšeljabinsk 3  
  1  THK Tver 4  
  12  HK Dinamo Balašiha 1  
2  HK Rjazan 4
15  Molot-Prikamje Perm 2  
  1  THK Tver 2  
  10  Ižstal Iževsk 4  
3  Toros Neftekamsk 4  
14  Sputnik Nižni Tagil 3  
  2  HK Rjazan 1
  10  Ižstal Iževsk 4  
4  Neftjanik Almetjevsk 4
13  HK Sarov 0  
  10  Ižstal Iževsk 1
  4  Neftjanik Almetjevsk 4
5  Buran Voronež 3  
12  HK Dinamo Balašiha 4  
  3  Toros Neftekamsk 2
  8  HK Saryarka Karaganda 4  
6  Jermak Angarsk 4
11  Zauralje Kurgan 1  
  4  Neftjanik Almetjevsk 4
  8  HK Saryarka Karaganda 0  
7  SKA Neva 1  
10  Ižstal Iževsk 4  
  4  Neftjanik Almetjevsk 4
  6  Jermak Angarsk 1  
8  HK Saryarka Karaganda 4
9  HK Kaztsink-Torpedo 2  


Palkinnot muokkaa

Kauden jälkeen palkintogaalassa palkittiin seuraavat henkilöt:[7]

Paras maalivahti Ilja Andrjuhov, Dizel Penza
Paras puolustaja Aleksandr Ugolnikov, HK Saryarka Karaganda
Paras hyökkääjä Oleg Lomako, HK Saryarka Karaganda
Paras tulokas Nikolai Timašov, Ižstal Iževsk
Paras maalintekijä Denis Fahrutdinov, THK Tver
Paras valmentaja Andrei Razin, Ižstal Iževsk
Paras toimitusjohtaja Valeri Nurgutdinov, Toros Neftekamsk
Anatoli Firsov -palkinto Oleg Lomako, HK Saryarka Karaganda
Paras erotuomari Jevgeni Gamaley

Lähteet muokkaa