Väyläalus
Väyläalus tai väylänhoitoalus on vesiväylien hoitoa varten suunniteltu ja rakennettu erityisrakenteinen työalus.
Väyläalukset Suomessa
muokkaaAina 1970-luvun loppuun asti, jolloin Seili-luokka astui palvelukseen, näitä merenkulun turvalaitteita rakentavia ja huoltavia aluksia kutsuttiin nimikkeellä tarkastusalus. Ne poikkeavat nykyisistä eniten pienemmällä kansitilalla, koska hyvin kauan väyliä merkittiin kevyemmillä viitoilla kuin nykyisin. Viimeisiä perinteisiksi tarkastusaluksiksi rakennettuja olivat vuoteen 2014 merenmittaajien käytössä ollut Helsingin luotsipiirin tarkastusalus Saaristo (Reposaaren konepaja 1965) ja tämän sisarlaiva Suunta (Rauma-Repolan Reposaaren konepaja 1975).
Suomessa väyläalukset omistaa valtion Meritaito Oy (vuonna 2014). Aluksia on kaksi suurta eli Seili ja Letto, kolme keskikokoista eli Sektori, Kummeli ja Linja sekä kolme pienempää Oili-luokan väyläalusta. Lisäksi on pienempiä väyläaluksia. Suuret väyläalukset toimivat myös öljyntorjunta-aluksina.
Suuret väyläalukset on varustettu raskaalla nosturilla ja välineistöllä raskaiden poijujen huoltoa varten. Poijut voidaan pestä, hiekkapuhaltaa ja maalata merellä tarpeen vaatiessa. Lisäksi väyläalukset huolehtivat kasuunimajakoiden huollosta.
Lähteet
muokkaa- meritaito.fi
- Visa Auvinen, toimittanut (1983): Leijonalippu merellä. ISBN 951-95781-1-0.
- Merenkulkulaitoksen toimintakertomukset
- http://www.fma.fi/toiminnot/merikartoitus/mittaus/alukset.html# (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Väyläalus Wikimedia Commonsissa