Väinö Pajari (25. toukokuuta 1879 Hiitola5. elokuuta 1959 Tampere) oli suomalainen filosofian maisteri, Työmies-lehden toimitussihteeri ja valtiollisen poliisin esittelijä.[1][2]

Väinö Pajarin vanhemmat olivat kansakoulunopettaja Matti Pajari ja Hilma Fredrika Serafina Hasselqvist. Hän pääsi ylioppilaaksi 1898 Viipurin lyseosta ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1903. Pajari opiskeli 1903–1907 yliopiston matkastipendiaattina Moskovan yliopistossa. Hän teki sittemmin opinto- ja liikematkoja Venäjälle, Skandinavian maihin, Englantiin ja Viroon. [1][2]

Pajari oli Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa opettajana 1906 ja 1908, Terijoen yhteiskoulussa venäjän kielen, historian ja voimistelun opettajana ja yhteiskoulun vt. johtajana 1909–1911 ja sitten Työmies-lehden toimitussihteerinä 1911–1916 ja SOK:n Helsingin konttorin johtajana vuoteen 1922. Hän oli vuodesta 1922 alkaen Etsivän Keskuspoliisin ja sittemmin valtiollisen poliisin palveluksessa toimien viimeksi passitoimiston esittelijänä vuoteen 1946 saakka. [1][2]

Pajari harrasti kansankielen tutkimista ja keräsi vuodesta 1900 alkaen sanastoa Itä-Suomesta. Hän julkaisi aiheesta tutkimuksia ja kirjoituksia sanomalehdissä.[2] Pajarin käsikirjoituksia, muistiinpanoja ja Neuvostoliittoa sekä talvisotaa koskevaa aineistoa on Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmissa.[3]

Väinö Pajari oli naimisissa Lyyli Anna Aleksandra Helteen kanssa.[1]

Julkaisuja

muokkaa
  • Suomalais-venäläinen sanakirja (kielenarvostelu). Virittäjä 10/1906, 92 [4]
  • Henkilönnimiä Parikkalasta. Virittäjä 28/1924, 145 [5]

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa