Väinö Kannisto
Väinö Olavi Kannisto (24. syyskuuta 1916 Helsinki – 16. helmikuuta 2002 Lissabon, Portugali) oli suomalainen väestötieteilijä joka oli suurimman osan urastaan kansainvälisten järjestöjen palveluksessa.[1][2]
Väinö Kanniston isä oli kielentutkija ja professori Artturi Kannisto. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa taloustiedettä ja tilastotiedettä ja valmistui maisteriksi 1938. Hän oli vuosina 1939–1945 Tilastollisen päätoimiston palveluksessa apulaisaktuaarina mutta oli suurimman osan tästä ajasta sotapalveluksessa. Jatkosodan aikana vuonna 1942 hän keräsi Itä-Karjalassa tilastoaineistoa paikallisten naisten avioitumishistoriasta, lasten syntymistä ja kuolemista tehden yli 5 500 haastattelua. Kannisto aikoi käyttää aineistoa tohtorinväitöskirjaansa varten, mutta luopui aikeesta kun hänen työtään ohjannut professori piti aineistoa epäluotettavana koska se ei perustunut virallisiin dokumentteihin. Kannisto lahjoitti kokoamansa aineiston 1980-luvulla Helsingin yliopiston sosiologian laitokselle.[1]
Sotien jälkeen Kannisto väitteli tohtoriksi 1947; väitöskirja Kuolemansyyt väestöllisinä tekijöinä Suomessa käsitteli väestön kuolinsyitä Suomessa. Kannisto havaitsi eroja väestön kuolinsyissä alueellisesti niin että Länsi-Suomessa tuberkuloosi oli johtava kuolinsyy, Itä-Suomessa taas sydäntaudit. Erityisesti itäsuomalaisten keski-ikäisten ja vanhojen miesten kuolleisuus oli tavallista korkeampi. Tohtoriksi väiteltyään Kannisto opiskeli biostatistiikkaa Baltimoressa Johns Hopkins School of Hygiene ja Public Healthissa 1947–1948 ja taloustilastotiedettä Pennsylvanian yliopistossa Philadelphiassa 1948–1949. Kannisto oli sitten tilastoasiantuntijana Maailman terveysjärjestön WHO:n palveluksessa 1949–1955. Hän palasi vuonna 1956 Suomeen vuoden ajaksi Tilastollisen päätoimiston palvelukseen mutta siirtyi sitten takaisin ulkomaille ja työskenteli YK:n palveluksessa 1957–1981 väestötieteen ja yhteiskuntatilastojen asiantuntijana. Eläkkeelle jäätyään Kannisto oli vielä 1982–1990 YK:n eri järjestöjen asiantuntijatehtävissä. Vuodesta 1990 alkaen Kannisto asui vaimonsa kanssa Lissabonissa. Kannisto jatkoi 1980-luvulta väestön kuolleisuutta käsitelleitä tutkimuksiaan, joita hän oli tehnyt 1940-luvulla keskittyen nyt yli 80-vuotiaiden kuolinsyihin. Hän vieraili usein Suomessa ja sai Tampereen yliopiston kunniatohtorin arvon 1985.[1][2]
Väinö Kanniston rahasto jakaa palkintoa parhaasta väestötieteellisestä opinnäytteestä kuolleisuus- ja terveystutkimuksen alalla. [3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Valkonen, Tapani: Väinö Kannisto: Career and Scholarly Work. Yearbook of Population Research in Finland 39 (2003), s. 5–9.
- ↑ a b Jauho, Mikko: Miksi terveyspolitiikka ei tarttunut Väinö Kanniston sydäntautihavaintoihin 1940-luvulla? Yhteiskuntapolitiikka 75 (2010), s. 4.
- ↑ Väestöliitto: Väinö Kanniston tunnustuspalkinto. (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla muokkaa
- Biodemographic Trajectories of Longevity (Science, 8.5.1998) (englanniksi) (sciencemag.org)
- James W. Vaupel (2002) Dr. Väinö Kannisto: A Reflexion (Demographic Research, vol.6, article 5: 87-90) (englanniksi) (demographic-research.org)