Avaa päävalikko
Uusikirkko Viipurin piirin kartalla.

Uusikirkko eli Poljany (ven. Поляны) on Karjalankannaksella Leningradin alueen Viipurin piirissä sijaitseva maalaiskunta. Kunnassa oli noin 12 200 asukasta vuonna 2006, ja se oli näin runsasväkisin alueen maalaiskunnista.

Kunta rajoittuu etelässä Suomenlahteen, lännessä Koivistoon (Primorsk) ja Johannekseen (Sovetski), pohjoisessa Kähäriin (Gontšarovo) ja idässä Kyyrölään (Krasnoselskoje), Raivolaan (Roštšino) ja Pietarin kaupungin Kurortin piiriin.

Uudenkirkon keskustaajama Poljany oli Suomeen kuuluessaan silloisen Uudenkirkon kunnan kirkonkylä Kirkkojärvi. Nykyinen Venäjän Uudenkirkon kunta sijaitsee pääosin entisen Uudenkirkon kunnan alueella, mutta käsittää myös osan Kanneljärvestä. Toisaalta entisen Uudenkirkon kaakkoisin osa on nyt Pietarin Kurortin piirin aluetta.

AsutuskeskuksetMuokkaa

Uudenkirkon nykyisiä astutuskeskuksia (maaseututaajamia yhtä kylää lukuun ottamatta) ovat:

Aiheesta muuallaMuokkaa