Uudenseelanninkiinalaiset
Uudenseelanninkiinalaiset ovat Uudessa-Seelannissa asuvia kiinalaisia. Heidän joukkoonsa kuuluu sekä Uudessa-Seelannissa syntyneitä että Kiinassa tai Taiwanissa syntyneitä. Ensimmäiset kiinalaiset saapuivat Uuteen-Seelantiin jo 1860-luvulla. Vuoden 2006 väestönlaskennan mukaan Uudessa-Seelannissa asui 139 728 kiinalaista ja 5 451 taiwaninkiinalaista[1].
Uudenseelanninkiinalaiset | |
---|---|
Väkiluku |
139 728 kiinalaista 5 451 taiwaninkiinalaista |
Kielet | englanti, kiina |
Uskonnot | buddhalaisuus, taoismi, kristinusko |
Historia
muokkaaTiettävästi ainakin yksi kiinalainen oli muuttanut Uuteen-Seelantiin ennen alueen liittämistä Ison-Britannian alaisuuteen. Mies nimeltä Wong Ahpoo Hock Ting oli muuttanut Nelsoniin vuonna 1842. Edward Gibbon Wakefield suunnitteli kiinalaisten tuomista maahan työvoimaksi esimerkiksi toimimaan lammaspaimenina, mutta hanke kariutui yleiseen vastustukseen. Ensimmäiset suuremmat joukot kiinalaisia saapuivat Otagon kultakaivoksille 1860-luvulla. Vuoteen 1869 mennessä maahan oli saapunut noin 2 00 kiinalaista. Suuri osa heistä tuli Etelä-Kiinasta, jota vaivasi liikaväestön takia maan vähyys, kuivuus ja epävakaat olot. Suurin osa maahan tulleista oli miehiä. Mahdolliset vaimot jäivät Kiinaan, ja naisten maahanmuutto oli erittäin harvinaista. Vain pieni osa kiinalaisista rikastui kultakentillä, ja suurin osa jäi köyhyyteen.[2] Kiinalaisten maahanmuuttoa alettiin rajoittaa vuodesta 1871 lähtien, ja kiinalaisille maahantulijoille asetettiin vero. 1880-luvulta eteenpäin kultaesiintymät ehtyivät, ja monet kiinalaiset muuttivat töihin kaupunkeihin. 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa kiinalaisia kohtaan tunnettu viha nousi, ja tämä ilmentyi esimerkiksi Joe Kum Yungin murhana vuonna 1905. Murhaaja Lionel Terry halusi kiinnittää huomion "kiinalaisten maahanmuuton muodostamiin vaaroihin".[3]
Kiinalaisten sota Japania vastaan muutti yleisen mielipiteen kiinalaismyönteiseksi. Vuodesta 1939 Uudessa-Seelannissa asuvat kiinalaismiehet saattoivat tuoda maahan vaimojaan ja lapsiaan Kiinasta pakolaisina. Maahanmuuttolakeja lievennettiin vuonna 1947, kun huolestuttiin Kiinan humanitäärisestä tilanteesta. Pakolaisina saapuneille annettiin pysyvä oleskelulupa, ja maassa yli viisi vuotta viipyneet työntekijät ja opiskelijat saivat saman luvan. Yhteensä tämä koski 1 323 kiinalaista.[4] 1980-luvulta eteenpäin kiinalaiset maahanmuuttajat ovat olleet pääsääntöisesti eri alojen ammattilaisia. Naisten osuus on suurempi kuin ennen.[5]
Kulttuuri
muokkaaKiinalaiset ovat alkaneet harjoittaa kiinalaista kulttuuria esimerkiksi juhlimalla kiinalaista uuttavuotta, mutta kiinalaisen kulttuurin harjoittaminen on syntynyt vasta hiljattain. Uudessa-Seelannissa on useita kiinalaisia järjestöjä, joista vanhimpia on dunedinilainen Cheong Shing Tong. Kiinalainen yhteisö Uudessa-Seelannissa jakautuu useisiin alaryhmiin kielten ja murteiden mukaan. Jotkut nuoremman polven siirtolaiset ovat opetelleet kiinaa ja Uuteen-Seelantiin on perustettu kiinalaisia kouluja.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ Manying Ip: Chinese - Facts and figures Te Ara - the Encyclopedia of New Zealand. Viitattu 3.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Manying Ip: Chinese - The first immigrants Te Ara - the Encyclopedia of New Zealand. Viitattu 3.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Manying Ip: Chinese - Later settlement Te Ara - the Encyclopedia of New Zealand. Viitattu 3.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Manying Ip: Chinese - Post-war changes Te Ara - the Encyclopedia of New Zealand. Viitattu 3.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Manying Ip: Chinese - The new immigrants Te Ara - the Encyclopedia of New Zealand. Viitattu 3.1.2011. (englanniksi)
- ↑ Manying Ip: Chinese - An evolving culture Te Ara - the Encyclopedia of New Zealand. Viitattu 3.1.2011. (englanniksi)