Uuden testamentin apokryfinen kirjallisuus

Uuden testamentin apokryfit tarkoittaa kristinuskon Uuden testamentin ulkopuolelle jäänyttä kirjallisuutta. Ohjeellisen tekstikokoelman eli kaanonin ulkopuolelle jäi suuri määrä kirjallisuutta, jota luettiin ensimmäisinä vuosisatoina varhaiskristillisissä seurakunnissa.[1]

Kristinusko ei ollut yhtenäinen vielä ensimmäisten vuosisatojen aikana. Merkittäväksi uskonnolliseksi liikkeeksi nousi salattua tietoa korostanut gnostilaisuus, joka loi runsaasti kirjallisuutta toisen ja neljännen vuosisadan välillä.[1] Kaanonin ulkopuolelle jääneitä eli apokryfisiä kirjoituksia on nykypäivään asti säilynyt vaihtelevasti. Joistakin tiedetään pelkkä nimi, toisista on löytynyt lyhyitä katkealmia ja näiden lisäksi on olemassa kokonaisia käsikirjoituksia – vieläpä useita eri versioita.[2]

Ehkä merkittävin kaanonin ulkopuolinen teos on Tuomaan evankeliumi, joka koostuu lyhyistä Jeesuksen lauseiden kokoelmista. Teos on laadittu vuosien 100150 tienoilla. Se muistuttaa Q-lähdettä käyttäviä Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeita.[1] Tuomaan evankeliumi on leimattu gnostilaiseksi, vaikka se oli varsin käytetty monenlaisissa varhaiskristillisissä seurakunnissa.[3]

Vuosien 80160 välillä kirjoitettiin teoksia, jotka olivat sisällön ja ajankohdan puolesta lähellä kanonisoituja kirjoja. Ne kulkevat nimellä apostolisten isien kirjat eli Apostoliset isät.[1] Korkeassa arvossa olivat myös Hermaan Paimen, Ensimmäinen Klemensin kirje, Didakhe, Barnabaan kirje, Pietarin ilmestys ja Paavalin teot.[1]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Dunderberg, Ismo & Marjanen, Antti (toim.): Nag Hammadin kätketty viisaus. Gnostilaisia ja muita varhaiskristillisiä tekstejä. 3. uusittu painos. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-30859-5.
  • Kuula, Kari & Nissinen, Martti & Riekkinen, Wille: Johdatus Raamattuun. 2. tarkistettu ja korjattu painos. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-648-8.
  • Myllykoski, Matti & Järvinen, Arto (toim.): Varhaiskristilliset evankeliumit. Helsinki: Yliopistopaino, 1997. ISBN 951-570-318-2.

Viitteet muokkaa

  1. a b c d e Kuula, Nissinen & Riekkinen 2008, s. 184–186.
  2. Myllykoski & Järvinen 1997, s. 320–325.
  3. Dunderberg & Marjanen 2006, s. 289–293.