Pekka Reino Untamo Eerola[2] (16. marraskuuta 1941 Eura27. toukokuuta 2025 Tampere)[1] oli suomalainen televisiotoimittaja ja dokumenttiohjaaja. Hän valmistui luonnontieteiden kandidaatiksi Turun yliopistosta. Eerola jatkoi opiskelua vaihtaen pääaineen tiedotusoppiin, ja valmistui maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1969. Hänen tutkielmansa käsitteli Mainos-TV:ssä esitettyjen mainosten sisällönanalyysia.[3]

Untamo Eerola
Untamo Eerola vuonna 1994.
Untamo Eerola vuonna 1994.
Henkilötiedot
Syntynyt16. marraskuuta 1941
Eura
Kuollut27. toukokuuta 2025 (83 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus Suomi
Ammatti televisio-ohjaaja, toimittaja
Siviilisääty naimisissa
Puoliso Maisa Eerola (v. 1967 lähtien)[1]
Lapset Severi Eerola, Tuomas Eerola[1]
Muut tiedot
Järjestö Yleisradio

Vuosina Eerola 1968–2004 hän työskenteli Yleisradiossa, jossa hän toimi toimi asia- ja ajankohtaisohjelmien rajapinnassa. Hän vastasi Mene ja Tiedä -ohjelman tuotannosta,[4] joka oli ‟sekä muodoltaan että sisällöltään kulttuuritelevision ydinainesta. Ohjelmat toivat televisioon kulttuurikritiikin ja -keskustelun paikkoja‟.[5] Myöhemmin hän suuntautui dokumenttien tekemiseen jotka käsittelivät kulttuuria ja yhteiskunnallisia aiheita. Hän voitti vuonna 1989 valtion[6] tiedonjulkistamispalkinnon dokumentillaan Rautainen nuoruus. Tämä nuorisorikollisuudesta kertova dokumentti, jossa rikolliset esittivät itse itseään, herätti runsaasti yhteiskunnallista keskustelua. Hänet palkittiin Kekkosentie – päättäjän monumentti,[7] dokumentista Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun erikoispalkinnolla vuonna 1990.

Filmografia

muokkaa

TV makasiiniohjelmat

muokkaa
  • Mene ja tiedä (1977–1984)
  • Kansakunnan lisämuisti (8 osaa) (2001–2003)

Dokumentit

muokkaa
  • Vasarely – Taiteilija (1985)[8]
  • Rata (1987)[9]
  • Verkaranta (1989)[10]
  • Kekkosentie, päättäjän monumentti (1990)[11]
  • Teatterimatka (1991)[12]
  • Molle – ohjaajamuotokuva akateemikko Rauni Mollbergista (1991)[13]
  • Sotaretki (1992)[13]
  • Kolme tarinaa Mäntästä (1993)
  • Evakot (1994)[14]
  • Mänttä (1995)[15]
  • Lyhyt muisti (1995)[16]
  • Tarkastus (1998)[17]
  • Estelle – unelma paremmasta (1999)[18]
  • Täältä tullaan etelä. Suuri muutto (2003)

Dramatisoidut dokumentit

muokkaa

Palkinnot

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Muistokirjoitus | Palkittu kulttuuritoimittaja ja dokumentaristi Helsingin Sanomat. 12.7.2025. Viitattu 12.7.2025.
  2. Kuolleet, kastetut ja kuulutetut – Katso täältä viikon nimet Tampereen seurakunnissa Tamperelainen. 29.6.2025. Viitattu 11.7.2025.
  3. Untamo Eerola: Oy Mainos-TV-Reklam Ab:ssa esitettyjen mainosten sisältö : sisällön erittely Finna.fi. 2017. Finna. Viitattu 15 kesäkuuta 2025.
  4. ”Mene ja tiedä (TV Series 1977– ) - IMDb”.
  5. Koivunen, Anu ym: Kulttuuritelevision aika – Suomalaisen television toinen historia 1970–1980-luvuilla, s. 109. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2024. doi:10.21435/skst.1494
  6. Opetusministeriö jako tiedonjulkistamispalkinnot, Helsingin Sanomat, 25.4.1989
  7. Kekkosentie, päättäjän monumentti Finna. Viitattu 15 kesäkuuta 2025.
  8. Vasarely – Taiteilija Elonet. Viitattu 12.11.2022.
  9. Rata Elonet. Viitattu 12.11.2022.
  10. Verkaranta Elonet. Viitattu 12.11.2022.
  11. Kekkosentie, päättäjän monumentti Elonet. Viitattu 12.11.2022.
  12. Teatterimatka Elonet. Viitattu 12.11.2022.
  13. a b Sotaretki Elonet. Viitattu 12.11.2022.
  14. Evakot Elonet. Viitattu 12.11.2022.
  15. Mänttä Elonet. Viitattu 12.11.2022.
  16. Lyhyt muisti Elonet. Viitattu 12.11.2022.
  17. Tarkastus Elonet. Viitattu 12.11.2022.
  18. Estelle – unelma paremmasta Elonet. Viitattu 12.11.2022.

Aiheesta muualla

muokkaa