Ulvilan murhamysteeri

vuoden 2014 dokumenttielokuva
Tämä artikkeli käsittelee dokumenttielokuvaa. Henkirikoksesta on erillinen artikkeli.

Ulvilan murhamysteeri on Pekka Lehdon ohjaama dokumenttielokuva vuodelta 2014. Elokuva kertoo Ulvilassa vuonna 2006 tapahtuneen henkirikoksen, niin sanotun Ulvilan surman, tutkinnasta ja oikeusprosessiin liittyvistä vaiheista.

Ulvilan murhamysteeri
elokuvajuliste
elokuvajuliste
Ohjaaja Pekka Lehto
Käsikirjoittaja Pekka Lehto
Tuottaja Pauli Pentti
Säveltäjä Marko Nyberg
Kuvaaja Hannu-Pekka Vitikainen
Mika Purola
Leikkaaja Matti Näränen
Lavastaja Otso Linnalaakso
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö First Floor Productions Oy
Ensi-ilta 3. lokakuuta 2014
Kesto 82 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 517 000 euroa[1]
Katsojat 2 423[2][3]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva esitettiin ensimmäisen kerran Sodankylän elokuvajuhlilla 13. kesäkuuta 2014.[4] Myöhemmin syyskuussa elokuva nähtiin Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla ja elokuvan ensi-ilta elokuvateattereissa oli 3. lokakuuta 2014.[5][6] Elokuva esitettiin televisiossa Yle TV1:llä 16. maaliskuuta 2015, ja se keräsi keskimäärin 505 000 katsojaa.[7]

Taustaa muokkaa

Pääartikkeli: Ulvilan surma

Jukka S. Lahti kuoli kotonaan henkirikoksen uhrina joulukuun ensimmäisenä yönä 2006. Neljän lapsen äiti Anneli Auer soitti hätäkeskukseen, minkä aikana surmaaja viimeisteli teon. Auerin ja hänen lastensa kertomusten perusteella poliisi alkoi etsiä ikkunasta sisään tullutta tummiin pukeutunutta mieshenkilöä henkirikoksesta epäiltynä. Kolme vuotta myöhemmin vuonna 2009 poliisi pidätti teosta epäiltynä uhrin vaimon, Anneli Auerin.

Elokuvan ohjaaja Pekka Lehto kertoo kiinnostuneensa Auerin tapauksesta vuonna 2009, kun poliisi alkoi epäillä tätä tekijäksi.[8] Elokuvan tekemisestä tiedotettiin keväällä 2011, kun henkirikosta käsiteltiin ensimmäisen kerran Vaasan hovioikeudessa.[9] Elokuvaa kuvattiin kolme vuotta ja sitä leikattiin vuosi.[4]

Dokumentti ei ota kantaa siihen, onko Auer syyllinen miehensä murhaan. Elokuva käsittelee tapauksen tutkintaa ja siihen liittyviä oikeusprosesseja. Elokuvassa esiintyvät muun muassa tapauksen kolme tutkinnanjohtajaa. Lehto on vihjannut elokuvan mahdollisesta jatko-osasta.[8]

Arviot muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Ulvilan murhamysteeri -dokumentille vaisut katsojaluvut Iltalehti. 6.10.2014. Viitattu 22.1.2017.
  2. Suomen katsotuimmat elokuvat vuonna 2014 Elokuvauutiset.fi. Viitattu 22.2.2016.
  3. Kotimaisten elokuvien katsojaluvut 2014 (Arkistoitu alkuperäisestä) 1.12.2014. Suomen elokuvasäätiö. Arkistoitu 5.12.2014. Viitattu 5.12.2014.
  4. a b Ulvilan murha valkokankaalla — ensiesitys nähtiin Sodankylässä Yle Uutiset. 13.6.2014. Viitattu 13.6.2014.
  5. Ulvilan murhamysteeri hiff.fi. 27th Rakkautta & Anarkiaa. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 2.10.2014.
  6. Ulvilan murhamysteeri Finnkino. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 2.10.2014.
  7. Yle TV1 – Viikko 12/2015 Finnpanel. Arkistoitu 19.4.2015. Viitattu 4.7.2015. Arkistoitu alkuperäisestä.
  8. a b Dokumentti kritisoi Auer-tutkintaa Helsingin Sanomat. 14.6.2014. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 2.10.2014.
  9. Ulvilan murhamysteeristä tulossa elokuva MTV.fi. 4.5.2011. Arkistoitu 7.10.2014. Viitattu 2.10.2014.
  10. Ina Mikkola: Viikon leffa-arvostelu: Ulvilan murhamysteeri Basso.fi. 3.10.2014. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 3.10.2014.
  11. Rane Aunimo: Ulvilan murhamysteeri (2014): Perheenisän raaka surma johtaa Suomen rikoshistorian oudoimpaan vyyhtiin Demari.fi. 2.10.2014. Viitattu 2.10.2014.
  12. Jouni Vikman: Ulvilan murhamysteeri Episodi. 2.10.2014. Viitattu 3.10.2014.
  13. Sampo Bergman: Ulvilan murhamysteeri Film-O-Holic.com. 3.10.2014. Viitattu 3.10.2014.
  14. Markku Ylipalo: Ulvilan murhamysteeri Filmgoer.fi. 30.9.2014. Viitattu 2.10.2014.
  15. Tuomas Riskala: Leffa-arvostelut: Kun systeemi pettää Iltalehti. 2.10.2014. Viitattu 3.10.2014.
  16. Tarmo Poussu: Ulvilan murhamysteeri - lue IS:n arvio dokumentista Ilta-Sanomat. 3.10.2014. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 3.10.2014.
  17. Outi Heiskanen: Ulvilan murhamysteeri MTV.fi. 3.10.2014. Arkistoitu 7.10.2014. Viitattu 3.10.2014.
  18. Jutta Sarhimaa: Ulvilan tragedian jatkuminen kertoo yhteiskuntamme epäonnistumisesta Nyt.fi. 2.10.2014. Viitattu 3.10.2014.

Aiheesta muualla muokkaa