Ukrainan parlamenttivaalit 2006

Ukrainan parlamenttivaalit 2006 järjestettiin 26. maaliskuuta 2006. Ukrainan keskusvaalilautakunta ilmoitti vaalituloksen 10. huhtikuuta 2006. Ukrainan korkein hallinto-oikeus vahvisti tuloksen vasta 27. huhtikuuta, koska vaalilaskentaa koskien oli valituksista johtuvia oikeusprosesseja.[1]

Äänten jakautuminen alueittain.

ETYJin vaalitarkkailijoiden lausunnon mukaan vaalit sujuivat suurelta osin demokraattisesti.[1]

Taustaa

muokkaa

Yleistä

muokkaa

Ukrainan Korkeimpaan neuvostoon valittiin vuosina 1998 ja 2002 yhteensä 450 edustajaa, joista 225 valittiin enemmistövaaliperiaatteella ja 225 suhteellisella vaaliperiaatteella. 2006 vaaleissa kaikki kansanedustajat valittiin suhteellisella vaalitavalla, mutta pitkiltä listoilta. Toisin sanoen äänestäjä äänestää vaalilistaa, mille puolue tai vaaliryhmittymä on jo asettanut ehdokkaat paremmuusjärjestykseen.

Ukrainassa kansanedustuslaitos on yksikamarinen ja valtio on muodoltaan yhtenäisvaltio ilman liittovaltiorakenteita. Järjestelmä oli presidenttivaltainen, mutta presidentinvaalien 2004 toisen kierroksen uusinnan yhteydessä sovittiin, että perustuslaki muuttuu parlamentaarisemmaksi mm. hallituksen muodostamisen osalta, vaikka presidentti vaikuttaa hallituksen muodostamisessa ulko- ja puolustusministerin valintaan.

Järjestettävissä parlamenttivaaleissa pyrittiin ottamaan huomioon vaalitarkkailun suositukset minimijulkisuuden takaamiseksi joukkotiedotusvälineissä kaikille vaaliryhmittymille.

Yhdysvaltain Kiovan suurlähettilään lausunnon mukaan järjestettävistä parlamenttivaaleista tulee Ukrainan itsenäisyyden (1991-) rehellisimmät.

Asetelma ennen vaaleja

muokkaa

Parlamenttivaalit 2006 odotettiin muodostuvan Ukrainan vuoden 2004 presidentinvaalien toisen kierroksen uusinnan sisäpoliittiseksi jatkoksi. Uusinnan voitti Viktor Juštšenko eikä toisella kierroksella eniten ääniä saanut pääministeri Viktor Janukovytš.

Vaalivoiton jälkeen presidentti Juštšenko nimitti parhaan liittolaisensa Julija Tymošenkon johtaman hallituksen. Tymošenko ei nauttinut Venäjän luottamusta ja hänellä oli moskovalaisen sotilassyyttäjän kansainvälinen etsintäkuulutus voimassa, minkä vuoksi Tymošenko ei tehnyt valtiovierailuja Venäjälle pääministeriaikanaan. Tilanteen laukaisemiseksi myös Juštšenko veti kannatuksensa pois pääministeriltä perustellen asiaa korruptioepäilyksillä, mikä johti pääministerin eroon ja entisten liittolaisten muodolliseen vastakkainasetteluun. Uusi Juri Jehanurovin johtama hallitus nimitettiin 22. syyskuuta 2005.

Ukrainan parlamentti äänesti 250 äänellä 10. tammikuuta 2006 epäluottamuslauseen Jehanurovin hallitukselle maakaasun hinnan miltei kaksinkertaistamisesta. Kazakstanissa vierailulla olevan presidentti Juštšenkon mukaan epäluottamuslause hallitukselle on perustuslaiton ja että asiaa pitää tutkia. Hänen mukaansa hallitus istuu parlamenttivaaleihin asti toimitusministeristönä.

Ehdokkaat

muokkaa

Ukrainan parlamenttivaaleihin osallistuu 43 ryhmittymää tai puoluetta, joista vain 7-9 arvellaan selviävän 3%:n vaalikynnyksestä. Puolueiden muodostamista kokoomuksista merkittäviä ovat vuoden 2004 presidentinvaalin hävinnyttä entistä pääministeri Viktor Janukovytšia kannattava Alueiden puolue, presidentti Juštšenkon erottaman häntä seuranneen entisen pääministerin, Julija Tymošenkon, ryhmittymä sekä presidentti Viktor Juštšenkon kansanliitto "Meidän Ukrainamme", mikä muodosti oranssivallankumouksen ytimen joulukuussa 2004.

Puolueiden kannatus mielipidetiedusteluissa ennen vaaleja

muokkaa
Kannatus % UISS 2.-7.3 10 SRC 22. 2 -2. 3. 9 SRC 24.-31. 1. 8 ISPP 20.-27. 1. 7 NISS 21.–28. 1. 6 UISS 17.–25. 1. 5 UISS 12.–17. 1. 4 UISS joulukuu 3 KIIS 9.-20.12 2 KIIS 13.-25.91
Alueiden puolue 31,5% 26,6% 26,3% 22 % 23 % 28,4% 23,9% 26,6% 14,6%
Meidän Ukrainamme 17,4% 18,5% 10,7% 13,8% 21 % 19,8% 15,4% 13,3% 14,2% 13,7%
Julija Tymošenkon ryhmittymä 15,3% 14,2% 18,9% 14,7% 14,1% 13,8% 12% 15,9% 16,2% 14,1%
KAKSI EDELLISTÄ YHDESSÄ 32,7 % 32,6% 29,6% 28,5% 35,1% 33,6% 27,4% 29,2% 30,4% 27,8%
Ukrainan Kommunistinen puolue 6,1 % 3,6% 4,2% 5,4% 8,4% 5,4% 6,3% 4,4% 6,6%
Ukrainan sosialistinen puolue 6,5 % 8,0% 9,1% 6% 7,1 % 5,5 % 7,0% 3,9%
Lytvynin Kansanpuolue 5,3 % 8,2% 2,9% 5,8% 4,8 % 5,1 % 2,9 % 3,5 %
Natalia Vitrenkon Kansanoppositio (koalitio) 3,3 % 2,4% 6,3% 2,5% 2,7 %
Ei Niin!-ryhmittymä 2,3% 1,7% 2,8 %
Pora-PRP 3,0 % 4,4% 2,7% 2,8% 1,3 % 0,7%
Kostenko-Plutšin ryhmittymä 3,3 % 1,9%
Yleisukrainalainen vapauskokoomus 1,4%
Kaikkia vastaan 3,2% 4%
  • 10 Tekijä UISS 2.-7. maaliskuuta, 1 965 haastateltua 70, 91% vastaajista ilmoitti äänestävänsä. [1] (venäjäksi) (Alueiden puolueen tiedotuspalvelin 9.3 2006)
  • 8 Tekijä Sosiological Research Center (Ukraina) 22. helmikuuta – 2. maaliskuuta, 1800 haastateltua, virhemarginaali ± 2,4% prosenttiyksikköä. 81% vastaajista sanoi olevansa varma kannastaan. Haastattelu suoritettiin 65 kaupungissa ja 34 kylässä [2] (venäjäksi)
  • 8 Tekijä Sosiological Research Center (Ukraina) 24.–31. tammikuuta, 1809 haastateltua, virhemarginaali ± 2,4% prosenttiyksikköä. Haastattelut tehtiin puhelimella. 64% vastaajista sanoi osallistuvansa vaaleihin varmasti, 21% melko varmasti ja 5% todennäköisemmin "ei" ja 4% ei. [3] (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  • 7 Tekijä Institute of Social and Political Psychology (Ukraina) 20.–27. tammikuuta, 2000 haastateltua 146 kaupungissa ja 188 kylässä, virhemarginaali ± 2,4% [4] (englanniksi) prosenttiyksikköä. Haastattelut tehtiin puhelimella. 64% vastaajista sanoi osallistuvansa vaaleihin varmasti, 21% melko varmasti ja 5% todennäköisemmin "ei" ja 4% ei. [5] (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  • 6 Tekijä Razymov Center .–. kuuta, haastateltua, virhemarginaali ± 2,4 prosenttiyksikköä (linkki vanhentunut)
  • 5 Tekijä National Institute for Strategic Studies (Ukraina) 21.-28. tammikuuta, 2 000 haastateltua, virhemarginaali ± 2,24 prosenttiyksikköä. 73% vastaajista ilmoitti kantansa olevan lopullinen. Niistä, jotka aikovat äänestää Alueiden puoluetta ilmoitti 84% kantansa olevan lopullinen. Meidän Ukrainamme-listaa äänestämään aikovista 77% ilmoitti kantansa olevan lopullinen. Julija Tymošenkon ryhmittymää äänestämään aikoneista 65% oli lopullisen varma kannastaan. (linkki vanhentunut)
  • 4 Tekijä UISS 17.-25. tammikuuta, 2 029 haastateltua 70 kaupungissa ja 57 kylässä, virhemarginaali ± 2,24 prosenttiyksikköä. [6] (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  • 3 Tekijä UISS 12.-17. tammikuuta, 2 290 haastateltua, virhemarginaali ± 2,1 prosenttiyksikköä. 46% vastusti hallitusta vastaan parlamentin epäluottamusta hallitukselle, 27,5% kannatti.[7] (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  • 2 Tekijä UISS joulukuu, laskettu tammikuun tulosten muutosperustein [8] (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)

Vaalitarkkailu

muokkaa

ETYJ asettaa kolmekymmentä tarkkailijaryhmää, missä on kuusikymmentä pitkäaikaista tarkkailijaa ja kuusisataa lyhytaikaista tarkkailijaa Ukrainan parlamenttivaaleihin. Pitkäaikaiset tarkkailijat saapuvat Ukrainaan 27. tammikuuta ja lyhyaikaiset 22. maaliskuuta. Yhdessä tarkkailijaryhmässä on kaksi parina toimivaa pitkäaikaista tarkkailijaa ja kaksikymmentä pareina toimivaa lyhytaikaista vaalitarkkailijaa. [9] (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)

Rekisteröidyt vaalilistat

muokkaa

Parlamenttivaaleihin asetettiin ehdokkaita 7 636, joista 5,9%:ia ehdokkaista valittiin.

  1. Ukrainan Kommunistinen puolue (Комуністична партія України) 449, (linkki vanhentunut)
  2. Alueiden puolue Партія регіонів 445, [10] (Arkistoitu – Internet Archive) (venäjäksi)
  3. Ukrainan kansanliike yhtenäisyyden puolesta Народний Рух України за єдність (linkki vanhentunut)
  4. Sosiaalisen turvallisuuden puolue Партія Соціального Захисту 20
  5. Poliittinen puolue "Eurooppalainen pääkaupunki" Політична партія "Європейська столиця" 34, (linkki vanhentunut)
  6. Natalia Vitrenkon koalitio Kansanoppositio Блок Наталії Вітренко "Народна опозиція" 394, (linkki vanhentunut)
  7. Yleisukrainalainen Kansanluottamuksen puolue Всеукраїнська партія Народної Довіри 40
  8. Lazarenkon koalitio Блок Лазаренка 123
  9. Ryhmittymä "Meidän Ukrainamme" Блок "Наша Україна" 390, (linkki vanhentunut)
  10. Litvinin kansankoalitio Народний блок Литвина 433, (linkki vanhentunut)
  11. Ukrainan kansallis-taloudellisen kasvun puolue Партія національно-економічного розвитку України 24,
  12. Julija Tymošenkon ryhmittymä Блок Юлії Тимошенко 407, (linkki vanhentunut)
  13. Ukrainan Sosialistinen puolue Соціалістична партія України 389, (linkki vanhentunut)
  14. Boris Olijnikan ja Milaij Sirotin poliittisten puolueiden valitsijaryhmittymä Виборчий блок політичних партій Бориса Олійника та Михайла Сироти 99, ei tietoa verkkosivusta
  15. Vaaliryhmittymä "Jevgen Maržuk - Виборчий блок "Євген Марчук - "Єдність" 88, (linkki vanhentunut)
  16. "Oppositioryhmittymä EI NIIN" "Опозиційний блок НЕ ТАК!" 436
  17. Kostenkan ja Ploštšan ukrainalainen kansanryhmittymä Український Народний Блок Костенка і Плюща 219, (linkki vanhentunut)
  18. Ukrainan Vihreiden Puolue Партія Зелених України 87, (linkki vanhentunut)
  19. NDP-ryhmittymä Блок НДП 405
  20. Puolue Viže Партія "Віче" 61
  21. Sosiaalis-kristillinen Puolue Соціально-Християнська Партія 36, (linkki vanhentunut)
  22. Ukrainan konservatiivipuolue Українська Консервативна партія 85, (linkki vanhentunut)
  23. Ukrainan Eläkeläisten Puolue Партія Пенсіонерів України 92
  24. Poliittinen puolue "Eteenpäin, Ukraina! Політична партія "Вперед, Україно!" 75, (linkki vanhentunut)
  25. Vaaliryhmittymä "Valtakunta - Työliitto "Виборчий блок "Держава - Трудовий Союз" 340, (linkki vanhentunut)
  26. Poliittisten puolueiden vaaliryhmittymä "LIITON PUOLESTA" Виборчий блок політичних партій "ЗА СОЮЗ" 91
  27. Puolue Uudelleensyntyminen Партія "Відродження" 85 #Poliittinen puolue "Työtätekevä Ukraina "Політична партія "Трудова Україна" 33
  28. Ukrainalainen puolue "Vihreä planeetta Українська партія "Зелена планета" 40
  29. Vaaliryhmittymä "Kansan parhaaksi" Виборчий блок "Влада народу" 183
  30. Yleisukrainalainen puolue "Uusi Voima" Всеукраїнська партія "Нова сила" 205
  31. Kansalaisryhmittymä "PORA-PRP" Громадянський блок ПОРА-ПРП" 298
  32. Ukrainan Liberaalipuolue Ліберальна партія України 47
  33. Poliittinen puolue PUTININ politiikan puolue Політична партія України "Партія політики ПУТІНА" 189
  34. Sosiaalis-ekologinen puolue "Liitto. Tšornobyl. Ukraina." Соціально-екологічна партія "Союз. Чорнобиль. Україна." 54
  35. Ryhmittymä Ukrainan Patriootit Блок "Патріоти України" 125
  36. Juri Karmazinan ryhmittymä "Блок Юрія Кармазіна" 181
  37. Ukrainan isänmaallisten voimien puolue Партія патріотичних сил України 103
  38. Політична партія "Партія екологічного порятунку "ЕКО+25%" 158
  39. Poliittinen puolue Kolmas voima Політична партія "Третя Сила" 206
  40. Ukrainan kansalliskokous Українська Національна Асамблея 69
  41. Yleisukrainalainen yhteisö "Vapaus (puolue)" Всеукраїнське об’єднання "Свобода" 121
  42. Ukrainan maaseutupuolue Селянська партія України 63
  43. Sitoutumattomien vaalikoalitio "Aurinko (puolue)" Виборчий Блок Безпартійних "Сонце" 129
  44. Ukrainalainen rehellisyyden puolue Українська партія честі, боротьби з корупцією та організованою злочинністю 44

Aluevaalilautakunnissa edustetut puolueet ilman ehdokkaita

muokkaa

Ukrainan vaaleihin liittyy puolueiden oikeus saada kannattajiaan vaalilautakuntien jäseniksi. Ukrainan keskusvaalilautakunta on valtakunnallinen elin, mikä järjestää vaalit. Lisäksi äänestyspaikan paikallisen vaalilautakunnan ja keskusvaalilautakunnan välissä on aluevaalilautakunta, minkä jäsenet ilmoitetaan julkisesti verkossa jo ennen vaaleja niiden jäsenten tultua nimitetyiksi. Joillain ehdokkailla asettaneilla puolueilla tai vaaliryhmittymillä ei ole aluevaalilautakuntien jäseniä, mutta niiden etua voi valvoa puolue, mikä ei ole asettanut ehdokkaita, mutta minkä jäsenet ovat ehdokkaita toisella vaalilistalla. Nimen jälkeen oleva numero osoittaa aluevaalilautakuntien jäsenten määrän.

Aluevaalilautakunnat ovat oikeushenkilöitä, kun taas äänestyspaikkojen paikalliset lautakunnat ovat paikallishallinnon elimiä.

Lähteet

muokkaa