Ukraina yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa

Sija                   Yhteensä
17. 12 15 16 43

Ukraina on osallistunut yleisurheilun ulkoratojen täyden ohjelman maailmanmestaruuskilpailuihin vuodesta 1993 alkaen. Ennen maan itsenäistymistä sen urheilijat edustivat MM-kilpailuissa Neuvostoliittoa. Ukraina on saavuttanut yhteensä 43 mitalia, joista 12 on kultaisia. Kultamitaleista yhdeksän on saavutettu hyppylajeissa, kaksi pikajuoksuissa sekä yksi seitsenottelussa. Yksittäisistä kisoista maa on menestynyt parhaiten Ateenassa 1997, jossa se oli maitten mitalitilastossa viides.

Ukrainan menestynein urheilija yleisurheilun MM-kilpailuissa on seiväshyppääjä Serhi Bubka, joka voitti jo Neuvostoliittoa edustaessaan kolme kultaa vuosina 1983, 1987 ja 1991 sekä vielä Ukrainan väreissä toiset kolme vuosina 1993, 1995 ja 1997. Žanna Pintusevitš-Block voitti kultaa 200 metrin juoksussa vuonna 1997 ja 100 metrin juoksussa vuonna 2001. Muut ukrainalaiset maailmanmestarit ovat kolmiloikan vuonna 1995 voittanut Inesa Kravets, korkeushypyn vuonna 1999 voittanut Inha Babakova, korkeushypyn vuonna 2005 voittanut Juri Krymarenko, kolmiloikassa vuonna 2011 kultaa voittanut Olha Saladuh’a, vuoden 2013 maailmanmestarit, korkeushyppääjä Bohdan Bondarenko ja seitsenottelija Hanna Melnytšenko sekä korkeushypyn vuonna 2023 voittanut Jaroslava Mahutših’.

Ukrainan MM-mitalit kisoittain

muokkaa
Kisavuosi ja -paikka Miehet Naiset Yhteensä
Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Sijoitus
mitalitilastossa
1993 Stuttgart 1 0 2 0 1 0 1 1 2 4 11.
1995 Göteborg 1 0 0 1 0 1 2 0 1 3 9.
1997 Ateena 1 1 0 1 3 1 2 4 1 7 5.
1999 Sevilla 0 0 2 1 1 0 1 1 2 4 15.
2001 Edmonton 0 0 0 1 1 1 1 1 1 3 17.
2003 Pariisi 0 0 2 0 0 1 0 0 3 3 37.
2005 Helsinki 1 0 0 0 0 0 1 0 0 1 17.
2007 Osaka 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 24.
2009 Berliini 0 0 1 0 0 0 0 0 1 1 36.
2011 Daegu 0 0 0 1 0 1 1 0 1 2 11.
2013 Moskova 1 0 1 1 0 1 2 0 2 4 10.
2015 Peking 0 1 0 0 0 1 0 1 1 2 22.
2017 Lontoo 0 0 0 0 1 0 0 1 0 1 31.
2019 Doha 0 0 0 0 2 0 0 2 0 2 21.
2022 Eugene 0 0 1 0 1 0 0 1 1 2 31.
2023 Budapest 0 0 0 1 1 0 1 1 0 2 14.
Yhteensä 5 2 9 7 13 7 12 15 16 43 17.

Ukrainan MM-mitaliurheilijat

muokkaa
Urheilija Kulta Hopea Pronssi Yhteensä Vuodet
Serhi Bubka 3 0 0 3 1993–1997
Žanna Pintusevitš-Block 2 1 0 3 1997–2001
Inha Babakova 1 2 1 4 1995–2001
Jaroslava Mahutših’ 1 2 0 3 2019–2023
Bohdan Bondarenko 1 1 0 2 2013–2015
Olha Saladuh’a 1 0 1 2 2011–2013
Inesa Kravets 1 0 0 1 1995
Juri Krymarenko 1 0 0 1 2005
Hanna Melnytšenko 1 0 0 1 2013
Maryna Beh’-Romantšuk 0 2 0 2 2019–2023
Vita Pavlyš 0 1 2 3 1997–2003
Larisa Berežnaja 0 1 0 1 1993
Andri Skvaruk 0 1 0 1 1997
Anžela Balah’onova 0 1 0 1 1999
Iryna Lištšynska 0 1 0 1 2007
Ljudmyla Blonska 0 1 0 1 2007
Julija Levtšenko 0 1 0 1 2017
Oleksandr Bahatš 0 0 2 2 1993–1999
Vitali Kyrylenko 0 0 1 1 1993
Olena Hovorova 0 0 1 1 1997
Vladislav Piskunov 0 0 1 1 1999
Ivan Heško 0 0 1 1 2003
Juri Bilonoh 0 0 1 1 2003
Oleksi Kasjanov 0 0 1 1 2009
Natalija Pohrebnjak * 0 0 1 1 2011
Olesja Povh’ * 0 0 1 1 2011
Marija Rjemjen * 0 0 1 1 2011
H’rystyna Stui * 0 0 1 1 2011
Ihor Hlavan 0 0 1 1 2013
Ljudmyla Oljanovska 0 0 1 1 2015
Andri Protsenko 0 0 1 1 2022
*) Ei henkilökohtaisia mitaleja

Lähteet

muokkaa