Tyypin 2 multippeli endokriininen neoplasia

Tyypin 2 multippeli endokriininen neoplasia eli MEN2-oireyhtymä on geneettinen oireyhtymä, joka aiheuttaa kilpirauhassyöpiä, lisämunuaisten feokromosytoomia sekä hyperparatyreoosia eli lisäkilpirauhasten liikatoimintaa. MEN2-oireyhtymästä käytetään myös nimitystä MEN2A-oireyhtymä, koska sen lisäksi tunnetaan tyypin 2B multippeli endokriininen neoplasia, joka eroaa useilla tavoilla tyypillisestä MEN2-oireyhtymästä.

Tyypin 2 multippeli endokriininen neoplasia on vallitsevasti periytyvä. Se johtuu kromosomissa 10 sijaitsevan RET-proto-onkogeenin mutaatioista. Joskus sairauden taustalla on satunnainen uusi mutaatio. Sama geenivirhekin voi tuottaa yksilöllisesti vaihtelevia taudinkuvia. MEN2B-oireyhtymä johtuu mutaatiosta samassa geenissä, mutta eri kohdassa.

Oireet

Lähes poikkeuksetta tyypin 2 multippeliin endokriiniseen neoplasiaan liittyy kalsitoniinia tuottavien kilpirauhasen C-solujen liikakasvu, hyperplasia. Liikakasvun seurauksena myöhemmin kehittyy MEN2-oireyhtymän tyypillisimpänä piirteenä medullaarinen kilpirauhassyöpä. Kasvain voi edetä kaulan alueen imusolmukkeisiin ja levitä etäpesäkkeinä kauemmas kehoon, kuten keuhkoihin, maksaan ja luustoon. Seerumin korkea kalsitoniinipitoisuus saattaa aiheuttaa oireena suolen toiminnan vilkastumista. Itse kilpirauhaskasvain puolestaan aiheuttaa yleisimpänä oireena kilpirauhasen kyhmyn. Suurentunut imusolmuke on kuitenkin joissain tapauksissa ensimmäinen oire. MEN2-potilaat saattavat sairastua medullaariseen kilpirauhassyöpään jo lapsuusiässä. Lähes poikkeuksetta se kehittyy ennen 40 vuoden ikää, yleensä ensimmäisenä merkkinä taustalla olevasta oireyhtymästä. Ensisijainen hoitomuoto on kirurgia. Tyroidektomia voidaan myös suorittaa ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä, mikäli henkilön tiedetään kantavan MEN2-oireyhtymän aiheuttavaa geenivirhettä.

Tyypin 2 multippeliin endokriiniseen neoplasiaan liittyy myös lisämunuaisytimen liikakasvua, jonka pohjalta kehittyy feokromosytooma. Se on yli 90 %:ssa tapauksista hyvänlaatuinen kasvain. Useimmiten se kehittyy yhteen lisämunuaiseen, joskus molempiin. Toiseen lisämunuaiseen voi myös ilmaantua uusi kasvain yhden lisämunuaisen kasvaimen hoidon jälkeen. Joskus feokromosytooma on MEN2-oireyhtymän ensimmäinen merkki. Yleensä kuitenkin kilpirauhassyöpä todetaan aiemmin. Feokromosytooma erittää adrenaliinia ja noradrenaliinia, joiden pitoisuuksien suureneminen veressä aiheuttaa sydämentykytyksiä, verenpaineen nousua, hikoilua, päänsärkyä ja vapinaa. Nämä oireet voivat ilmetä kohtauksittaisina. Feokromosytooma hoidetaan kirurgisesti. Sen riskiin vaikuttaa se, mikä geenivirhe on MEN2-oireyhtymän taustalla.

Lisäkilpirauhasten liikakasvu todetaan 10–20 %:ssa MEN2-tapauksista. Kaikki lisäkilpirauhaset voivat olla suurentuneet, mutta muutos on hyvänlaatuinen. Parathormonin liiallinen eritys suurentaa veren kalsiumpitoisuutta. Parathormonia saattaa myös erittyä kasvaneesti virtsaan, jolloin liikaeritys voi aiheuttaa munuaiskivikohtauksen ja munuaisvaurion. Usein hyperparatyreoosi on kuitenkin lieväasteinen ja oireeton. Se todetaan yleensä aikuisiällä. Jos tila on oireeton eikä veren kalsiumtaso ole huomattavasti koholla, hoitoa ei tarvita. Tarvittaessa voidaan suorittaa lisäkilpirauhasleikkaus.

Diagnoosi, esiintyvyys ja ennuste

Tyypin 2 multippelin endokriinisen neoplasian diagnostiikka perustuu perimän tutkimukseen. Sairastuneen lähimmät sukulaiset voidaan myös tutkia geenivirheen varalta. Lasten kohdalla tämä tehdään usein 5–6 vuoden iässä. Jos MEN2-oireyhtymän aiheuttava geenivirhe löydetään, määrittää sen laatu tyroidektomian suositeltavan ajankohdan. Tyypin 2 multippelin endokriinisen neoplasian vuosittaiseksi ilmaantuvuudeksi on arvioitu 3–4/100 000.

Tyypin 2 multippelin endokriinisen neoplasian ennuste riippuu enimmäkseen kilpirauhassyövästä ja sen hoitotuloksista. Feokromosytooma on vain harvoin hengenvaarallinen eikä hyperparatyreoosilla ole vaikutusta elinajanodotteeseen.