Tuoksualvejuuri

putkilokasvilaji

Tuoksualvejuuri (Dryopteris fragrans) on pohjoisen pallonpuoliskon arktisilla alueilla kasvava saniainen. Se on mainittu Euroopan unionin luontodirektiivin liitteissä II ja IV, sillä se on Euroopassa hyvin harvinainen. Suomessa tuoksualvejuuri on rauhoitettu ja se kuuluu Suomen kansainvälisiin vastuulajeihin.[1]

Tuoksualvejuuri
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Polypodiopsida
Lahko: Polypodiales
Heimo: Alvejuurikasvit Dryopteridaceae
Suku: Alvejuuret Dryopteris
Laji: fragrans
Kaksiosainen nimi

Dryopteris fragrans
(L.) Schott

Katso myös

  Tuoksualvejuuri Wikispeciesissä
  Tuoksualvejuuri Commonsissa

Ulkonäkö ja koko muokkaa

Tuoksualvejuuri kasvaa tuppaina, ja voi levitä haarovan maavarren avulla. Maavarsi on tiheitten, usein liuskaisten suomujen peittämä. Kasvin ikivihreät lehdet kasvavat 15–25 cm pitkiksi. Lehden ruoti on tummasuomuinen ja enintään kolmasosa kapeanpuikean lavan pituudesta. Lehtilapa on kertaalleen parilehdykkäinen, päältä keltanystyinen ja alta tiheään ruskeasuomuinen. Lehdykät ovat kapeanpuikeita, parijakoisia ja niiden laita on usein taakäänteinen. Lehtien alapinnalla olevat itiöpesäkeryhmät ovat pyöreitä ja niitä peittää munuaismainen katesuomu. Tuoksualvejuuren itiöt kypsyvät Suomessa heinä-elokuussa, jolloin itiöpesäkeryhmät täyttävät lähes kokonaan lehden alapinnan. Kasvi tuoksuu kosketeltaessa vadelmalle.[2][3]

Laji muistuttaa suuresti kookasta karvakiviyrttiä (Woodsia ilvensis).[3]

Levinneisyys muokkaa

Tuoksualvejuuren arktinen levinneisyysalue on laaja ulottuen lähes yhtenäisenä Uralilta Siperian poikki Japaniin, Pohjois-Amerikan pohjoisosiin ja Grönlantiin. Euroopassa lajia tavataan vain Suomessa ja Virossa.[3][4]

Suomessa tuoksualvejuuresta tunnetaan 40 kasvustoa, melkein kaikki Kevon luonnonpuistosta Utsjoelta. Kasvi löytyi alueelta vuonna 1935.[1][3] Metsähallituksen Ylä-Lapin luonnonhoitoalue vastaa niiden suojelusta.[5] Aikaisemmin tuoksualvejuuren arveltiin olevan Suomessa jäänne myöhäisjääkaudelta[3], mutta uusimman tutkimuksen mukaan laji lienee levinnyt Uralilta tuulten mukana tulleista itiöistä.[6]

Elinympäristö muokkaa

Suomessa tuoksualvejuuren kasvupaikat sijaitsevat pääasiassa vaikeakulkuisissa, jyrkänteiden ja pahtojen juurelle keräytyneissä jäkäläpeitteisissä louhikoissa. Harvinaisen lajin uhkana saattaa olla laiton keräily.[3]

Lähteet muokkaa

  • Laine, Unto: Tuoksualvejuuri. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 138.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Väre, Henry: Reliktilajit: Eristyneisyys – mahdollisuus ja riski. Teoksessa Luonnossa. Kasvit III. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2009, s. 218–221.

Viitteet muokkaa

  1. a b Metsähallitus. Uhanalaiset kasvit: Tuoksualvejuuri (Arkistoitu – Internet Archive) Viitattu 6.10.2011.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 49, 51.
  3. a b c d e f Laine 1997, s. 138.
  4. Rook, E.: Dryopteris fragrans Fragrant Fern 2004. Earl Rook. Arkistoitu 13.6.2008. Viitattu 22.7.2008. Viitattu 6.10.2011.
  5. Kemppainen E. & Mäkelä, K.: Luontodirektiivin putkilokasvien seuranta Suomen ympäristökeskuksen moniste 256. 2002. Ympäristö.fi.
  6. Väre 2009, s. 221.

Aiheesta muualla muokkaa