Tukholman hiippakunta

Tukholman hiippakunta (ruots. Stockholms stift) on yksi Ruotsin kirkon hiippakunnista.

Tukholman hiippakunta
vaakuna
vaakuna
Map of Diocese of Stockholm.svg
Valtio Ruotsi Ruotsi
Uskontokunta Ruotsin kirkko
Piispanistuin Tukholma
Tuomiokirkko Tukholman Suurkirkko
Piispa Andreas Holmberg
Perustettu 1942









Tukholman konsistoriMuokkaa

Tukholman hiippakunnan edeltäjänä oli kirkollinen hallintoelin, Tukholman konsistori. Se oli Upsalan arkkihiippakunnan alainen konsistori, jonka alaisuuteen kuuluivat Tukholman kaupungin seurakunnat, myös ne kaupungin alueen seurakunnat Slussenin eteläpuolella, jotka kuuluivat Strängänsin hiippakuntaan. Konsistori oli tuomiokapitulien veroinen, ja sen puheenjohtaja, preses oli Upsalan arkkipiispa, ja hänen sijallaan Tukholman Suurkirkon kirkkoherra, pastor primarius sekä varapuheenjohtajana Klaran seurakunnan kirkkoherra . Sen jäseninä olivat Tukholman seurakuntien kirkkoherrat.[1]

Konsistori muodostettiin kuningas Juhana III:n aikana, ja vuodesta 1650 vakiintui nimitys "Tukholman (kaupungin) konsistori". 1600-luvulla tehtiin yrityksiä konsistorin täydelliseen itsenäisyyteen Upsalan arkkihiippakunnasta, mutta yritykset eivät onnistuneet. Ericus Skepperus oli ensimmäinen Suurkirkon kirkkoherra, joka otti käyttöön nimityksen pastor primarius ja kuningatar Kristiina vahvisti, että tämän viranhaltija oli konsistorin preses.[2]

HiippakuntaMuokkaa

 
Tukholman Suurkirkko

Konsistorin toiminta lakkasi, kun vuonna 1942 perustettiin Tukholman hiippakunta, ja se on siten Ruotsin kirkon 13 hiippakunnasta nuorin. Hiippakunnan tuomiokirkkona on Vanhassa kaupungissa sijaitseva Tukholman Suurkirkko. Hiippakunta on jaettu 79 seurakuntaan. Hiippakuntaan kuuluu myös kaksi ei-alueellista seurakuntaa; Tukholman suomalainen ja Tukholman saksalainen seurakunta. Hiippakunnan alueella toimii myös Hovikonsistori ja sen alaisena Hoviseurakunta, jotka eivät hallinnollisesti kuulu Tukholman hiippakuntaan.[3] Hiippakunnan piispana toimii vuodesta 2019 Andreas Holmberg.[4]

Vuoden 2017 lopussa hiippakunnan alueella asui 2 010 164 henkilöä, joista 1 011 601 eli 50,3 prosenttia oli Ruotsin kirkon jäseniä.[5]

RovastikunnatMuokkaa

Tukholman hiippakunnan rovastikunnat ovat:[3]

Tukholman hiippakunnan piispatMuokkaa

  • Manfred Björkquist (1942–1954)
  • Helge Ljungberg (1954–1971)
  • Ingmar Ström (1971–1979)
  • Lars Carlzon (1979–1984 )
  • Krister Stendahl (1984–1988)
  • Henrik Svenungsson (1988–1998)
  • Caroline Krook (1998–2009)
  • Eva Brunne (2009-2019)
  • Andreas Holmberg (2019-)

LähteetMuokkaa

  1. Stockholms stads konsistorium fho.sls.fi. Viitattu 6.1.2021. (ruotsiksi)
  2. Frithiof Dahlby, Lars Åke Lundberg: Nya kyrkokalendern, s. 197. Verbum Förlag AB, 1983. (ruotsiksi)
  3. a b Stift, kontrakt och pastorat i nummerordning med ingående församlingar 2016-01-01 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.3.2016.
  4. Biskop Andeas svenskakyrkan.se. Viitattu 6.1.2021. (ruotsiksi)
  5. Medlemsutveckling 2016-2017, per stift samt riket (PDF) Svenska kyrkan. Viitattu 26.12.2018.

Aiheesta muuallaMuokkaa

 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tukholman hiippakunta.
Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.