Trokeinen tetrametri

Trokeinen tetrametri (myös trokeeinen tetrametri)[1] on antiikin kreikkalaisesta metriikasta peräisin oleva runomitta, jossa tetrametrisäkeet koostuvat neljästä trokeisesta metronista. Sitä käytettiin kreikkalaisessa näytelmäkirjallisuudessa, erityisesti komediassa mutta myös tragediassa, ajoittain jambin ohella. Aristoteleen mukaan se oli näytelmien dialogiosuuksien alkuperäinen runomitta.[2]

Runomitassa säkeet ovat yleensä katalektisiä, jolloin kyseessä on trokeinen katalektinen tetrametri. Latinankielisessä komediassa mitta tunnetaan nimellä trokeinen septenaari. Itämerensuomalaisessa runoudessa kalevalamitta eli nelipolvinen trokee vastaa trokeeista tetrametriä.

KaavaMuokkaa

Runomitan katalektisen säkeen peruskaava on (  = lyhyt tavu,   = pitkä tavu,   = anceps eli lyhyt tai pitkä tavu):

  ,   |   ,   |   ,   |   , 

Yksi trokeemetron on   ,   ja se koostuu kahdesta trokeejalasta   .

EsimerkkiMuokkaa

Aristofaneen komedian Pilvet parabasiksesta, jossa kuoron johtaja puhuu suoraan yleisölle:

ἡνίχ’ ἡμεῖς δεῦρ’ ἀφορμᾶσθαι παρεσκευάσμεθα,
ἡ σελήνη συντυχοῦσ’ ἡμῖν ἐπέστειλεν φράσαι,
πρῶτα μὲν χαίρειν Ἀθηναίοισι καὶ τοῖς ξυμμάχοις·
εἶτα θυμαίνειν ἔφασκε· δεινὰ γὰρ πεπονθέναι
ὠφελοῦσ’ ὑμᾶς ἅπαντας, οὐ λόγοις ἀλλ’ ἐμφανῶς.[3]
hēnikh’ hēmeis | deur’ aformas|thai pareskeu|asmetha,
hē selēnē | syntykhūs’ hē|min epestei|len frasai,
prōta men khai|rein Athēnai|oisi kai tois | ksymmakhois·
eita thymai|nein efaske· || deina gar pe|ponthenai
ōfelūs’ hy|mas hapantas, || ū logois all’ | emfanōs.
     |      |      |    
     |      |      |    
     |      |      |    
     |      ||      |    
     |      ||      |    
Kun me tänne | tullaksemme | laittauduimme | lähtöhön
saapui Kuutar, | pyysi meitä | tuomaan teille | viestin tään:
Tervehtii A|teenan kansaa | hän, ja liitto|laisia,
vaan on teille | kiukuissansa: | ootte kiittä|mättömät
vaikka teitä | hyödyttää hän | töin, ei sanoin | yksistään.[3]

LähteetMuokkaa

  1. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Metriikka, metron”, Antiikin käsikirja, s. 341–342. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. Aristoteles: Runousoppi 1449a21.
  3. a b Aristofanes: Pilvet 607–611. Suomennos V. Arti.