Treme on yhdysvaltalainen television draamasarja, joka esitettiin HBO-kanavalla 11. huhtikuuta 2010 – 29. joulukuuta 2013.[1][5][6] Sarjaa tehtiin yhteensä 36 jaksoa, ja sen viimeiseksi jäänyt neljäs kausi oli viiden jakson mittainen.[7] Nimi Treme on otettu neworleansilaiselta alueelta, joka on tunnettu musiikistaan.[2] Sarja sijoittuu Hurrikaani Katrinan jälkeiseen New Orleansiin ja kertoo kaupungin asukkaiden pyrkimyksistä saada elämänsä järjestykseen ja kaupunkinsa takaisin kuntoon.[1] Tremen luojat David Simon ja Eric Overmyer tunnetaan parhaiten työstään televisiosarjan Langalla (engl. The Wire) parissa.[2]

Treme
Tyyli Draama [1]
Luoja(t) David Simon
Eric Overmyer [2]
Pääosissa Khandi Alexander
Rob Brown
Kim Dickens
John Goodman
Michiel Huisman
Melissa Leo
Lucia Micarelli
David Morse
Clarke Peters
Wendell Pierce
Jon Seda
Steve Zahn [3][4]
Alkuperämaa Yhdysvallat
Alkuperäiskieli englanti
Verkko HBO
Esitetty 11. huhtikuuta 2010 – 29. joulukuuta 2013
Tuotantokausia 4
Jaksoja 36
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Tremen hahmoja ovat muun muassa Wendell Piercen esittämä pasunisti, Kim Dickensin näyttelemä kokki, DJ (Steve Zahn), jazzmuusikko (Rob Brown), asianajaja (Melissa Leo), poliisi (David Morse) ja Mardi Gras -intiaanipäällikkö (Clarke Peters).[2][3][4][8] New Orleansin musiikki on Tremessä hyvin keskeisessä asemassa,[1] ja monet sikäläiset muusikot vierailevat sarjassa.[2][9] Esimerkiksi Allen Toussaint, Dr. John ja Kermit Ruffins nähdään Tremessä omina itsenään.[2][3] Klassinen viulisti Lucia Micarelli esittää sarjassa Annie-nimistä muusikkoa.[2][3]

Time-lehden kriitikko James Poniewozik luonnehti sarjaa kolmen jakson katsomisen jälkeen ”eräänlaiseksi intiimiksi ja irtonaiseksi television indie-elokuvaversioksi, jonka moninaiset tarinat ovat melkein kuin musiikkihetkien yhdistämä antologia.”[9] Yhdysvaltain historian professori Marko Maunula puolestaan kirjoitti: ”Pilottijakson perusteella Tremesta on kehittymässä ehkä paras New Orleansin kuvaus televisiossa koskaan.”[8]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d Treme Yle.fi. 2014. Yle. Arkistoitu 29.3.2014. Viitattu 1.4.2014.
  2. a b c d e f g Stanley, Alessandra: After Katrina, Staying Afloat With Music NYTimes.com. 8.4.2010. The New York Times Company. Viitattu 1.4.2014. (englanniksi)
  3. a b c d Williams, Wyatt: HBO releases Treme details Clatl.com. 14.1.2010. Creative Loafing Atlanta. Viitattu 1.4.2014. (englanniksi)
  4. a b Cabin, Chris: Treme: Season Four Slantmagazine.com. 29.11.2013. Slant Magazine. Viitattu 1.4.2014. (englanniksi)
  5. Treme Full Episode Guides from Season 1 on HBO TVGuide.com. 2014. CBS Interactive Inc. Viitattu 1.4.2014. (englanniksi)
  6. Treme Full Episode Guides from Season 4 on HBO TVGuide.com. 2014. CBS Interactive Inc. Viitattu 1.4.2014. (englanniksi)
  7. Ball, Chris: 'Treme,' season four and complete series, from David Simon and HBO, now on DVD and Blu-ray (review) Cleveland.com. 31.1.2014. Northeast Ohio Media Group LLC.. Viitattu 1.4.2014. (englanniksi)
  8. a b Maunula, Marko: Treme – HBO:n uusin napakymppi Suomenkuvalehti.fi. 19.4.2010. Otavamedia Oy. Viitattu 1.4.2014.
  9. a b Poniewozik, James: Dead Tree Alert: Treme; Plus, Full Treme Review TIME.com. 9.4.2010. Time Inc. Viitattu 1.4.2014.

Aiheesta muualla

muokkaa