Toivo Manninen
Toivo Adolf Manninen (5. kesäkuuta 1914 Korpilahti – 24. marraskuuta 1980 Vancouver, Kanada)[1] oli suomalainen harmonikkataiteilija.[2] Manninen tuli tunnetuksi erityisesti levytystensä, radioesiintymistensä ja 1940-luvulla pidettyjen useiden harmonikkakilpailujen yhteydessä ja oli aikansa tunnetuimpia suomalaisia harmonikansoittajia.[1][3]
| Toivo Manninen | |
|---|---|
 Toivo Manninen viihdyttämässä sotilaita Miesten päivillä 20. elokuuta 1944 Sintolassa. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. kesäkuuta 1914 Korpilahti, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kuollut | 24. marraskuuta 1980 (66 vuotta) Vancouver, Kanada |
| Ammatti | muusikko |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Topi Manninen |
| Aktiivisena | 1937 – 1960-luku |
| Tyylilajit | viihdemusiikki, konserttimusiikki |
| Soittimet | piano- ja näppäinharmonikka, piano |
| Yhtyeet | Dallapé (solisti) |
| Levy-yhtiöt | Columbia, Odeon, Triola, Leijona, Philips, Finlandia |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Tausta muokkaa
Toivo Adolf Manninen syntyi Korpilahdella. Hänen isänsä Aato harjoitti soittimien rakentamista ja korjausta muiden toimiensa ohella, minkä johdosta myös Toivolla oli jo varhain mahdollisuus oppia soittamaan jopa useampia instrumentteja. Manninen oli pianistina ja harmonikansoittajana itseoppinut ja kehittyi määrätietoisen harjoittelun myötä taitavaksi soittajaksi. Harmonikansoittajana hän hallitsi sekä piano- että näppäinharmonikan koskettimiston.[1]
Ura muokkaa
Toivo Manninen muutti Helsinkiin vuonna 1937, mitä ennen hänen elämästään tiedetään varsin vähän. Hän alkoi toimia ravintolamuusikkona esiintyen muun muassa Catania- ja Tenho -ravintoloissa ja sai lisääntyvää huomiota etenkin harmonikansoittajana. Hän teki myös radioesiintymisiä ja levytti ensimmäiset levytyksensä kesällä 1939.[1] Marko Tikan mukaan Manninen nousi maanlaajuiseen kuuluisuuteen levytystensä ja radioesiintymistensä myötä jo ennen sotia. Levytysura Suomessa jatkui satunnaisesti vuoteen 1951 saakka.[3] Manninen toimi enimmäkseen sooloartistina[1] ja studiomuusikkona[3], esiintyen tosin joitakin kertoja Dallapé-orkesterin solistina[1].
Kansallisella tasolla Toivo Manninen saavutti lisämainetta jälleen 1940-luvulla järjestettyjen harmonikkakilpailujen yhteydessä.[3][1] Hän osallistui useasti Suomen harmonikkamestaruuskilpailuihin, voittaen mestaruuden vuonna 1944. Toivo Tammisen mukaan Manninen oli mukana myös vähintään neljästi Ruotsi-Suomi -harmonikkamaaottelussa, joissa hän sijoittui kärkisijoille, sekä vuosina 1946 ja 1947 Pohjoismaisissa harmonikkamestaruuskilpailuissa, joissa hän sijoittui molempina vuosina toiseksi.[1]
Toivo Manninen teki vuosien 1947-1948 vaihteessa konserttikiertueen Yhdysvaltoihin esiintyen yli kolmellakymmenellä paikkakunnalla lähinnä suomalaisille siirtolaisille. Manninen sävelsi 1950-luvun vaihteessa myös joitakin argentiinalaistyylisiä tangoja. Hän palasi Suomeen kesällä 1948, mutta Toivo Tammisen mukaan hän saattoi vierailla vuosien 1948 ja 1955 välissä myös vielä kertaalleen Pohjois-Amerikassa. Manninen lähti uudelleen Yhdysvaltoihin vuonna 1955[1] ja muutti pysyvästi Kanadaan vuonna 1956[2] palaamatta enää Suomeen. Hän esiintyi 1950-luvun loppupuolella ja 1960-luvun alussa Kanadan suomalaisseuduilla esittäen muun muassa klassista konserttimusiikkia pianoharmonikalla.[1]
Viimeiset levytyksensä Manninen teki huhtikuussa 1958 Sudburyssa vieraillessaan Karl Pukaran harmonikkakoulussa. Hän soitti tuolloin viisi konserttinumeroa niin sanotuille pikalevyille.[1] Marko Tikan mukaan Mannisen lahjakkuutta muusikkona varjostivat hänen epäsäännöllinen elämänsä sekä alkoholinkäyttönsä.[3]
Loppuelämä muokkaa
Toivo Manninen asui Kanadassa aluksi jonkin aikaa Thunder Bayssa, kunnes muutti vuosien 1962-1963 aikoihin pysyvästi maan länsirannikolle Vancouveriin. Hän esiintyi 1960-luvulta eteenpäin satunnaisesti, mutta teki myös muita töitä. Toivo Manninen kuoli Vancouverissa 24. marraskuuta 1980.[1]
Tuotanto ja vaikutus muokkaa
Toivo Mannisen soololevytyksiä on säilynyt 33 kappaletta. Hän teki myös noin 90 sävellystä[1], jotka tosin jäivät hänen muusikonuransa rinnalla ja aikalaisiinsa, kuten Onni Laihaseen, verrattuna vähemmälle huomiolle[3]. Warner/Chappel Music Finland julkaisi 32 Mannisen sävellystä nuottikirjana vuonna 1999.[1] Manninen täydensi ja sovitti Suomen oloihin sopivammaksi Jularbo-Gyllingin hanurikoulun[1] toisen painoksen 1943, josta otettiin tämän jälkeen vielä kahdeksan lisäpainosta, viimeinen vuonna 1961.[4] Manninen antoi jonkin verran myös harmonikansoiton opetusta[3] ja muun muassa Jorma Juselius oli hänen oppilaitaan[1].
Harmonikkakoulu muokkaa
- Toivo Manninen (toim.), Carl Jularbo, Carl Gylling: Jularbo-Gylling hanurikoulu; kromaattista nappi- ja pianokoskettimistoa varten uudelleen sovittanut ja tarkastanut Toivo Manninen. Helsinki: Hagström, 1943 (2. painos) - 1961 (10. painos).
Kirjallisuus muokkaa
- Heikki Uusitalo, Jorma Juselius (toim.): Harmonikan mestarit: Toivo Manninen. Nuottijulkaisu. Warner/Chappell Music Finland Oy, 1999. ISBN 951-757-606-4.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Heikki Uusitalo (toim.): ”Alkusanat (Toivo Tamminen)”, Harmonikan mestarit: Toivo Manninen, s. 3. Warner/Chappell Music Finland Oy, 1999. ISBN 951-757-606-4.
- ↑ a b Suuri Musiikkitietosanakirja 4 Kuul-N, s. 124. Helsinki: Weilin + Göös ja Otava, 1991. ISBN 951-35-4728-0.
- ↑ a b c d e f g Marko Tikka; Vesa Kurkela & Marko Tikka (toim.): ”Suuret soittajat. Harmonikan soittamisen kulttuuri Suomessa 1880-2010”, Suomalaisen harmonikan historia, s. 160-199. Suomen harmonikkainstituutti, 2014. ISBN 978-952-68260-0-4.
- ↑ Hanurikoulu www.finna.fi. Finna-tietokanta. Arkistoitu 14.4.2015. Viitattu 8.4.2015.