Vienanlahti
Vienanlahti (ven. Дви́нская губа́, Dvinskaja guba [1]) on Venäjän luoteisosassa sijaitsevan Vienanmeren kaakkoinen lahti.[2] Nimitys Vienanlahti saatetaan toisinaan sekoittaa Vienanmeren kanssa, sillä koko Vienanmerikin on itse asiassa vain Pohjoisesta jäämerestä etelään työntyvä lahti.[3][4][5][6]
| Vienanlahti | |
|---|---|
 Vienanlahti Vienanmeren kartalla. |
|
| Koordinaatit | |
| Sijainti | Arkangelin alue |
| Valtio | Venäjä |
| Merialue | Vienanmeri |
| Pituus | 93 km |
| Leveys | 130 km |
| Suurin syvyys | 120 m |
| Keskisyvyys | 49 m |
.jpg)
Maantieto muokkaa
Vienanlahden määrittely muokkaa
Vienanlahti on yksi Vienanmeren neljästä suuresta lahdesta. Se työntyy kaakkoon päin ja se on noin 93 kilometriä pitkä ja lahdensuussa noin 130 kilometriä leveä. Vienanlahti rajautuu lounaispuolellaan Äänisen niemimaahan, joka erottaa sen Äänislahdesta. Vienanlahden tämän rannan nimi on Kesärannikko (Letnyi bereg) ja itäpuolen vastarannan nimi puolestaan Talvirannikko (Zimnyi bereg).[3][2][6][7]
Hallintoalueet, asutus ja talous muokkaa
Vienanlahti kuuluu Arkangelin alueeseen. Lahden pohjukkaan laskee Vienanjoki, jonka suistossa sijaitsevat Arkangelin ja Severodvinskin kaupungit. Lahden rannikko kuuluu Primorjen piirille, jossa edelliset kaupungit sijaitsevat. Primorjen piirissä on asukkaita vain 27 000. Suurissa kaupungeissa on tämän lisäksi vielä lisää. Arkangelin asukasluku on 300 000 ja Severodvinskin 160 000. Suurempia taajamia ovat Kesärannikolla sijaitsevat Pertominsk (Пертоминск, 300 asukasta), Lopšenga (Лопшеньга, 200 asukasta).[8][a]
Vienanmeren poliittinen merkitys liittyy alueen talouteen ja maanpuolustukseen. Arkangelin sataman kautta kuljetetaan tavaraa Eurooppaan ja muualle. Severodvinskin sukellusvenetukikohta on oleellinen osa puolustusverkostoa. Talvella lahti ja suuri osa Vienanmerestä on jäässä, mutta satamiin liikennöidään jäänmurtajien avustuksella.[8]
-
Arkangelin satamassa öljytankkeri -
Jäänmurtaja Dikson
Vienanlahden piirteitä muokkaa
Vienanlahti on lähes kolmion muotoinen lahti, jonka pohjukkaan laskee Vienanjoki. Vienanjoen virtaamat kuljettavat joensuuhun runsaasti sedimenttiä, jotka ovat tuhansien vuosien aikana muodostaneet sinne suistoalueen. Suiston pinta-ala on noin 1 100 neliökilometriä (km²) ja siinä on useita suuhaaroja ja niiden välisiä lietesaaria.[9] Myös lahden pohja muodostuu lietteestä ja hiekasta. Lahden keskisyvyys on 49 metriä lähde?, mutta yleisesti on 15–22 metriä syvää. Suurin syväys on 120 metriä. Kantalahdelta alkaa Vienanmeren ylittävä syvännejakso, jossa ulapan ja lahden rajalla sijaitsee Vienanlahden syvin kohta. Lahdella vaikuttaa vuorovesi, jossa korkeusero on 1,4 metriä. Vuorovesi liikuttaa lahdella vettä edestakaisin aiheuttaen virtauksia. Mataloituvaan lahdenpohjukkaan saapuva vuorovesi aiheuttaa lopulta vuoksiaallon, joka nousee ylös Vienanjoelle. Se etenee joessa ylävirtaan ja rauhoittuu siellä kilometrejä ylävirtaan päin. Vuorovesi nostaa vedenpintaa Vienanjoessa 120 kilometriä joensuusta. Vienanjoen tulovirtaama on 3 490 kuutiometriä sekunnissa (m³/s [10] ja myös se aiheuttaa virtauksia lahdella.[3][8][4]
Vallitsevat tuulet ja coriolis-ilmiö pyörittävät yhdessä Vienanmerellä merivirtauksia, joiden pääsuunta on vastapäivään. Virrat tulevat Vienanlahdelle Kesärannikkoa myöten lounaasta, jolloin ne käyvät tekemässä lahdella käännöksen, ja jatkavat sitten Talvirannikkoa myöten pohjoiseen. Vienanlahden vedet lämpötilakerrostuvat poikkeuksellisesti niin, että lämmin päällysvesi muuttuu jo 12–15 metrin syvyydessä lämpimäksi päällysvedeksi, kun sama tapahtuu muualla vasta noin 30 metrin syvyydessä. Vienanjoen makea vesi sekoittuu meriveteen ohuessa päällysvesikerroksessa ja siksi lahden suolapitoisuus on muihin lahtiin verrattuna pieni 10,0–12,0 promillea (‰).[4]
Lahti jäätyy loka-marraskuussa ja jäät lähtevät touko-kesäkuussa. Veden jäätymislämpötila suurissa lahdissa on alle -0,5°C. Talvella jäät voivat rakoilla ja jääkenttään jää suuria avovesipaikkoja eli polinjoja. Niitä esiintyy Vienanlahdella yleensä Kesärannikon edustalla. Rannikoiden jäidenlähtö alkaa ensimmäisenä jokien suistoissa heti jokien jäidenlähdön jälkeen huhtikuussa.[2][4]
Saaria muokkaa
Suiston suuria saaria ovat esimerkiksi Povrakulski (Повракульский), Brevennik (Бревенник), Linski Priluk (Линский Прилук), Reušinski (Реушинский), Nikolski Moh (Никольский Мох) ja Laida (Лайда). Suiston pohjoispuolella sijaitsee pitkä Mudjugski (Мудьюгский), jonka jatkeena ovat Golaja Koška (Голая Кошка) ja pitkänkapea niemi. Nämä sulkevat taakseen laguunimaisen merialueen, jota kutsutaan Suhoje Moreksi (Сухое Море). Kesärannikolla on lahti Unskaja guba (Унская губа), jonne Unajoki laskee.[b]
Jokia muokkaa
Suurin Vienanmereen laskevista joista on Vienanjoki. Sen valuma-alueen pinta-ala on 357 000 km² ja se on siten suurempi kuin esimerkiksi Puolan valtio [9]. Joen vuosivirtaama on 171 kuutiokilometriä eli keskivirtaamana 3 490 kuutiometriä sekunnissa (m³/s [10], tai ylempänä 3 331 m³/s [11]). Se tekee 80 % kaikesta Vienanmereen tulevasta vedestä.[4]
Vienanlahden eteläiselle Kesärannikolle laskee lyhyitä jokia. Niitä ovat pohjukasta alkaen lueteltuna Solza (Солза, 109 km, 1 420 km²), Širšema (Ширшема, 49 km), Verhovka (Верховка, 28 km), Sjuzma (Сюзьма, 158 km, 780 km²) ja Una (Уна). Lahden pohjoiselle Talvirannikolle laskevat etelästä lukien Mudjuga (Мудьюга, 82 km, 871 km²), Kad (Кадь, 96 km, 871 km²), Kuja (Куя, 108 km, 538 km²) ja lahdensuun reunalle Jorga (Ёрга).[b]
-
Vienanlahden jokisuistoa Yhdysvaltojen armeijan karttapalvelusta.
Huomioita muokkaa
- ↑ Hallinnolliset alueet on todettu Karjalan tasavallan, Murmanskin- ja Arkangelin alueiden sekä Nenetsien autonomisen piirikunnan artikkelista. Lisäksi on asukaslukuja tuotu venäjänkielisistä artikkeleista (27.4.2023).
- ↑ a b Jokien ja saarien nimet on katsottu Internetin karttapalveluista kuten esimerkiksi Yandex tai Bing. Jokien numeeriset tiedot on luettu venäjänkielisestä joki-artikkelista suoraan. Niiden lähteet ovat ylseensä Venäjän Federaation vesistövirannomaisten vanha tietokanta.
Lähteet muokkaa
- ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 53. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.10.2015).
- ↑ a b c Белое море, Vienanmeri Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 27.4.2023. (venäjäksi)
- ↑ a b c Двинская губа, Vienanlahti Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 27.4.2023. (venäjäksi)
- ↑ a b c d e Dobrovolski, A. D. & Zalogin, B. S.: Моря СССР - Белое море (Neuvostoliiton meret - Vienanmeri) 1982. Moskova: Moskovan yliopisto. Viitattu 27.4.2023. (venäjäksi)
- ↑ Limits of Oceans and Seas, 3rd edition (Arkistoitu – Internet Archive) International Hydrographic Organization (1953)
- ↑ a b White Sea Encyclopædia Britannica. Lontoo: Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Hakulinen, K. (1983) Maailman paikannimet. Oikeinkirjoitusopas.
- ↑ a b c Dvinskaja guba (Arkistoitu – Internet Archive) Jandeks slovari / BSE (venäjäksi)
- ↑ a b Northern Dvina River Encyclopædia Britannica. Lontoo: Encyclopædia Britannica, Inc.. Viitattu 27.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Двинская губа, Vienanjoki Suuressa neuvostosanakirjassa. 3. laitos, 1969–1978. Viitattu 27.4.2023. (venäjäksi)
- ↑ Virtaamatiedot joelle Vienanjoki mittauspaikassa Ust'-Pinega (hydrologinen tietokanta) R-ArcticNET. Durham, USA: New Hampshiren yliopisto. (englanniksi)