Velupillai Prabhakaran
Velupillai Prabhakaran (tamiliksi வேலுப்பிள்ளை பிரபாகரன், Veluppiḷḷai Pirapākaraṉ; 26. marraskuuta 1954 Velvettithurai, Sri Lanka – 18. toukokuuta 2009 Mullathivu, Sri Lanka) oli srilankalainen tamili ja Tamilitiikerien järjestön perustaja. Tamilitiikerit ajoivat omaa valtiotaan (Tamil Eelam) tamileille ja he sotivat Sri Lankan hallintoa vastaan Sri Lankan sisällissodan aikana. Tamilitiikerit tulivat tunnetuksi esimerkiksi terrori-iskuistaan, joiden toteuttamiseen käytettiin myös itsemurhaiskuja.
| Velupillai Prabhakaran | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. marraskuuta 1954 Velvettithurai |
| Kuollut | 18. toukokuuta 2009 |
| Muut tiedot | |
| Järjestö | Tamilitiikerit |
Prabhakaran sai surmansa taisteluissa Sri Lankan joukkoja vastaan vuonna 2009. Sisällissota julistettiin päättyneeksi päivää myöhemmin.
Elämäkerta muokkaa
Nuoruus muokkaa
Velupillai Prabhakaran syntyi 26. marraskuuta 1954 Velvettithurain kaupungissa Sri Lankan pohjoiskärjessä.[1] Prabhakaran oli etniseltä taustaltaan tamili ja uskonnoltaan hindu. Hänen isänsä työskenteli virkamiehenä. Äiti oli puolestaan hyvin uskonnollinen.[2] Prabhakaranin suvun sanottiin rakennuttaneen aikanaan Velvettithuraissa sijaitsevan Shivan temppelin.[3] Lapsia perheessä oli yhteensä neljä, joista Velupillai oli nuorin. Opiskelijana Prabhakarania kuvailtiin ujoksi ja kirjoihin uppoutuneeksi. Hän sai vaikutteita Intian brittivastaisen aseellisen liikkeen toimijoilta, kuten Subhash Chandra Boselta ja Bhagat Singhilta. Myöhemmissä haastatteluissa hän mainitsi myös olleensa hyvin kiinnostunut Aleksanteri Suuresta ja Napoleonista.[1] Vaikka Prabhakaranin lapsuuden perhe oli hyvin uskonnollinen, hän itse sai myöhemmin voimakkaita vaikutteita marxilais-leninistisestä kirjallisuudesta.[3]
Tamilitiikerien perustaminen muokkaa
Sri Lanka (silloinen Ceylon) oli itsenäistynyt brittivallasta vuonna 1948. Maassa nousivat myöhemmin valtaan singhaleesinationalistit, mikä lisäsi jännitteitä maan tamilivähemmistön parissa.[2] Prabhakaran perusti Tamilitiikerit-järjestön. Perustamisvuodesta ei ole täyttä selvyyttä, mutta se on saattanut olla 1973 tai 1974. Järjestö toimi tuolloin nimellä Tamil New Tigers (TNT). Vielä alkuvaiheessa Tamilitiikerit olivat vain yksi monista tamilien asiaansa ajamaan perustamista järjestöistä.[1] Poliisi kiinnostui Prabhakaranista toimintansa takia. Heinäkuussa 1975 hän murhasi ampumalla Jaffnan pormestari Alfred Duryappan. Duryappan ja muut Tamilitiikerien vastaisiksi katsotut tamilit joutuivat myöhemminkin iskujen kohteiksi.[2] Teon motiiviksi on joskus poliisin toimintaa mellakassa edellisenä vuonna, jolloin seitsemän mielenosoittajaa oli saanut surmansa.[1] Tamilitiikereistä tuli hieman myöhemmin tunnetumpana järjestönä "Tamil Eelamin vapautuksen tiikerit" (LTTE). Pliisia pakoon Intian Chennaihin siirtynyt Prabhakaran suunnitteli järjestön peruskirjan, sekä esimerkiksi sen tiikeriä ja kahta ristikkäistä kivääriä kuvaavan lipun.[2]
Tamilitiikerit saivat aluksi tukea Intiasta, jossa maata hallitsi Indira Gandhin neuvostomyönteinen hallitus. Sri Lankassa vallassa oli puolestaan yhdysvaltalaismielinen Junius Jayawardenin hallitus. Tamilitiikereillä oli koulutusleirejä Tamil Nadun osavaltiossa, vaikka Intia virallisesti tukikin Sri Lankan yhtenäisyyttä. Prabhakaranin sanotaan myös saaneen koulutusta Intian tiedustelupalvelulta (Research and Analysis Wing). Muut tamilien aseelliset ryhmittymät joka liitettiin Tamilitiikereihin, tai yksinkertaisesti tuhottiin. Merkittävää tukea saatiin lahjoituksina myös tamileilta ulkomailla.[2] Pian järjestöön kuului noin 10 000 taistelijaa, heidän joukossaan niin miehiä kuin naisiakin. Prabhakaranín sanotaan kehittänen järjestöstä yhden maailman tehokkaimmista sissijärjestöistä. Taistelijoidensa joukkoon hän loi marttyyrikultin, johon liittyivät esimerkiksi itsemurhaiskut. Iskuja tehtiin usein myös siviilikohteita vastaan.[1] Tamilitiikerien virallisten sääntöjen mukaan jäsenten tuli harjoittaa naimattomuutta, joskin hän itse otti Mathivathani Erambun. Sääntöä lievennettiin myöhemmin sallimalla avioliitto Prabhakaranin luvalla. Prabhakaran alkoi saada eläessään pakkomielteitä. Hän ei esimerkiksi suostunut juomaan vettä, muusta kuin omasta pullostaan ja nukkui aina pistoolinsa kanssa.[2] Hän piti mukanaan myös aina syanidikapselia.[1]
Sri Lankan sisällissota muokkaa
Täysimittainen Sri Lankan sisällissota alkoi tamilien vastaisista mellakoista heinäkuussa 1983. Kasvava tamilinationalismi herätti lopulta huomiota myös Intiassa, jossa tilannetta yritettiin lievittää pääministeri Rajiv Gandhin ja Sri Lankan Jayawardeneen välillä solmitulla sopimuksella heinäkuussa 1987, jolla Intia lähetti 100 000 rauhanturvaajaa Sri Lankaan. Prabhakaran sen sijaan teki saman vuoden elokuussa harvinaisen julkisen näyttäytymisen Jaffnassa. 100 000 kuuntelijan tilaisuudessa Prabhakaran vaati tamilien oman valtion (Tamil Eelam) perustamista.[2] Tamilitiikerien kohteena olivatkin pian myös intialaiset rauhanturvaajat.[1] Heidän vetäytyessään maaliskuussa 1990 intialaiset olivat menettäneet 1 200 sotilasta.[2] Häntä syytettiin myös vuonna 1991 tehdystä Rajiv Gandhin salamurhasta. Gandhi oli kuollut itsemurhaiskussa Madrasissa. Hän saikin lopulta kuolemantuomion intialaiselta oikeusistuimelta, minkä lisäksi hänet lisättiin Interpolin etsimien henkilöiden joukkoon.[1]
1990-luvun alkupuolella Tamilitiikerien hallitsema Sri Lankan pohjoisosa oli käytännössä itsenäinen valtio, jota Prabhakaran johti diktaattorin ottein. Hän toteutti esimerkiksi puhdistuksia omassa lähipiirissään peläten Intian tiedustelupalvelun vakoojia. Vuonna 1995 Sri Lankan asevoimat valtasivat viimein takaisin Jaffnan, mutta he jäivät myöhemmin loukkuun Jaffnaan Tamilitiikerien vallatessa muita alueita. Samalla alkoi itsemurhaiskujen aalto muualla maassa.[2] Verisin yksittäinen isku tehtiin Sri Lankan keskuspankilla Colombossa vuonna 1996. Itsemurhapommittajan tekemässä iskussa kuoli 90 ja haavoittui 1 400.[1] Prabhakaran piti henkilökohtaisia puheita itsemurhaiskujen tekijöille, joita kutsuttiin "mustiksi tiikereiksi".[2] Vuonna 2001 saatiin kuitenkin norjalaisten välittäjien avulla tulitauko hallinnon ja Tamilitiikerien välille. Mahdollisesti yksi syy tulitaukoon taipumiselle olivat mahdolliset lisääntyvät vaikeudet rahoituksen ja aseiden hankinnan suhteen syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen.[2] Tamilitiikerit oli luokiteltu monissa maissa terrorijärjestöksi.[1] Myös Tamilitiikerien edustajana tunnetuksi tulleella Anton Balasinghamilla oli tyynnyttelevää vaikutusta.[2]
Viimeiset vuodet muokkaa
Horjuva rauha päättyi neuvottelujen epäonnistumiseen vuonna 2006. Balasingham kuoli syöpään samana vuonna ja Prabhakaranin autoritäärinen hallinto oli johtanut useisiin loikkauksiin Tamilitiikerien johdosta. Heidän joukossaan oli esimerkiksi Vinayagamoorthy Muralitharan. Samalla Prabhakaran oli muuttanut Tamilitiikerit sissijoukoista tyypillisemmäksi armeijaksi, jolloin he joutuivat ottamaan yhteen Sri Lankan asevoimien kanssa tavallisen armeijan tapaan. Sri Lankan hallinnon joukkojen onnistui vallata Tamilitiikerien hallitsemat maan itäosat vuoden 2007 aikana, jolloin he hallitsivat enää vanhaa tukialuettaan Vannia.[2] Alkuvuodesta 2009 Sri Lankan joukot valtasivat myös Tamilitiikerien pääkaupunkina tunnetun Killinochchin. Syntyneiden huhujen mukaan Prabhakaran olisi paennut maasta.[1] Hän sai kuitenkin surmansa taistelussa 18. toukokuuta[1][2] 2009 hänen yrittäessään paeta eteneviä srilankalaisia. Samana päivänä Sri Lanka ilmoitti virallisesti sisällissodan päättyneen.[3]
Prabhakaran vaimon Mathivathani Erambun ja Duvaraga-nimisen tyttären kohtaloa ei tunneta varmasti.[1] Heidän oletetaan saaneen surmansa. Myös Prabhakaran tuolloin 12-vuotias poika Balachandran Prabhakaran tuli ilmeisesti srilankalaisten sotilaiden surmaamaksi.[3]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k l m Obituary: Velupillai Prabhakaran BBC News. BBC. Viitattu 20.12.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Tom Farrell: Velupillai Prabhakaran The Guardian. Viitattu 20.12.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c d Vijaya Ramaswamy: Historical dictionary of the Tamils, s. 277-278. 2. painos. Rowman & Littlefield, 2017. ISBN 9781538106860. (englanniksi)