Spontaani fissio on radioaktiivisen hajoamisen yksi muoto, joka on tyypillinen hyvin raskaille isotoopeille.[1] Spontaani fissio on teoreettisesti mahdollinen uraanille ja toriumille tai yleensäkin ytimille, joiden atomimassa on vähintään 100 u. Käytännössä kuitenkin spontaani fissio on mahdollinen vain atomimassaltaan 230 u raskaammille isotoopeille, toriumista (232 u) alkaen.[1] Luonnon radionuklideista spontaanisti fissioituvia ovat 238Th 235U ja 238U.

Uraanin spontaanin fission löysivät 1941 neuvostoliittolaiset ydinfyysikot Georgi Flerov ja Konstantin Petrzhak.[1][2]

Uraanilla ja toriumilla pääasiallinen radioaktiivinen hajoamismuoto ei kuitenkaan ole spontaani fissio vaan alfahajonta,[1] ja se jätetäänkin yleensä huomioon ottamatta paitsi silloin kun määritetään ko. alkuaineita sisältävien näytteiden tarkat radioaktiiviset hajoamismoodit (haarautumissuhde).

Matemaattisesti voidaan määritellä ehto spontaanille fissiolle, ja se on likimäärin:

missä Z on ytimen järjestysluku ja A on atomimassa.

Fission ja spontaanin fission ero muokkaa

Spontaani fissio on vastaavanlainen prosessi kuin fissio, mutta se ei ole itse itseään ylläpitävä eikä luo neutronivuota, joka olisi tarpeellinen fission jatkumiselle. Herkimmin spontaani fissio tapahtuu transaktinoideihin kuuluville alkuaineille, kuten rutherfordiumille.


Lähteet muokkaa

  1. a b c d spontaneous fission | physics | Britannica www.britannica.com. Viitattu 27.11.2022. (englanniksi)
  2. Igor Sutyagin: The Role Of Nuclear Weapons And Its Possible Future Missions (nato.int) Viitattu 9.1.2016.