Rodiumasetaatti
Rodiumasetaatti ((CH3COO)4Rh2) on rodium- ja asetaatti-ionien muodostama ioniyhdiste. Yhdistettä käytetään katalyyttinä orgaanisen kemian synteeseissä.
| Rodiumasetaatti | |
|---|---|
 |
|
_acetate.jpg) |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | (CH3COO)4Rh2 |
| Moolimassa | 441,996 |
| Ulkomuoto | Tummanvihreä kiteinen aine |
| Sulamispiste | 205 °C (hajoaa)[1] |
| Liukoisuus veteen | Liukenee veteen |
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö muokkaa
Rodiumasetaatti on huoneenlämpötilassa tummanvihreää kiteistä ainetta ja sen on hygroskooppista. Rakenteeltaan se on dimeeri, jossa on rodiumatomien välinen kovalenttinen sidos. Rodiumioni voi olla yhdisteessä koordinoituneena myös vesimolekyyleihin. Rodiumasetaatti liukenee veteen ja useisiin polaarisiin orgaanisiin liuottimiin kuten metanoliin, asetoniin ja asetonitriiliin.[2][3][4]
Rodiumasetaattia valmistetaan kuumentamalla rodium(III)kloridia, natriumasetaattia, etikkahappoa ja metanolia tai etanolia. Alkoholi todennäköisesti toimii rektiossa pelkistimenä ja pelkistää rodiumin hapetusluvulta +III hapetusluvulle +II. Sitä voidaan valmistaa myös rodium(III)hydroksidista ja etikkahaposta.[2][4][3]
Rodiumasetaatilla on useita käyttökohteita katalyyttinä orgaanisen kemian synteeseissä. Sitä käytetään erityisesti katalyyttinä karbeenien ja nitreenien reaktioissa kuten syklopropaanijohdannaisten muodostamiseen alkeeneista ja diatsokarbonyyliyhdisteistä, sykloadditioihin, insertioreaktioihin, hiilivetyjen hapetuksiin ja alkoholien hapetuksiin.[2][5]
Lähteet muokkaa
- ↑ André B. Charette: Handbook of reagents for organic synthesis: Reagents for Heteroarene Synthesis, s. 415-425. John Wiley and Sons, 2017. ISBN 978-1-119-95229-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 17.1.2020). (englanniksi)
- ↑ a b c Michael P. Doyle, Huw M. L. Davies, James R. Manning & Hélène Lebel: Dirhodium(II) Tetraacetate, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2017. Teoksen verkkoversio Viitattu 22.1.2020.
- ↑ a b Perry, Dale L.: Handbook of Inorganic Compounds, s. 346. 2. painos. CRC Press, 2016. ISBN 9781439814628. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.1.2020). (englanniksi)
- ↑ a b F. Albert Cotton, Carlos A. Murillo, Richard A. Walton: Multiple Bonds between Metal Atoms, s. 465-470. Springer, 2005. ISBN 978-0-387-25084-0. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 22.1.2020). (englanniksi)
- ↑ Christen M. Giandomenico: Platinum-Group Metals, Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000.