Kuivasaari
Kuivasaari (ruots. Torra Mjölö) on Suomen puolustusvoimien hallinnassa oleva linnakesaari. Saari sijaitsee Helsingin edustalla Isosaaren länsipuolella.
Saaren nimi johtuu siitä, että siellä ei ole makean veden lähteitä. Vettä sinne pumpataan läheisestä Isosaaresta putkia pitkin.
Historiaa muokkaa
Saarta pitivät tukikohtanaan kalastajat 1700-luvulla. Vuonna 1896 kruunu lunasti sen sotilaskäyttöä varten. Kymmenisen vuotta myöhemmin, Venäjän ja Japanin välisen sodan jälkeen Venäjälle syntyi tarve luoda puolustusasemia Suomenlahdelle, ja saarta alettiin linnoittaa ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. Saaresta tuli osa Pietari Suuren merilinnoitusta, sen läntistä ketjua, johon kuului 212 niemeä ja saarta Suomessa. Kuivasaaren linnoitus oli sodan syttyessä melkein valmis. Saaressa ei kuitenkaan jouduttu kokemaan sotatoimia. Suomen sisällissodan aikana Saksan Itämeren-divisioonan noustua maihin Hangossa Kuivasaaren venäläinen miehistö pakeni Petrogradiin. Kuivasaaren patterit jäivät ehjinä jälkeen, ja saksalaiset kouluttivat suomalaisia miehiä, jotka osasivat edes auttavasti saksaa, käyttämään niitä.[1]
Kasarmiin oli mahdollista sijoittaa sata miestä, ja patterissa oli tilaa toiselle sadalle miehelle. Päällystöllä oli omat asuntonsa. Enimmillään sotilashenkilöitä asui saarella 250 henkeä.[1]
Tykkitorni muokkaa
Venäläiset jättivät saarelle Obuhovin terästehtaalla Pietarin lähellä valmistettuja 305 mm eli 12 tuuman tykkejä. 1930-luvulla ne sijoitettiin järeään kaksoistykkitorniin, joka on yksi maailman harvoista säilyneistä 305 mm:n kaksoistykkitorneista. Tornissa on viisi kerrosta, ja se painaa miljoona kiloa. Korkeutta sillä on 19 metriä ja halkaisijaltaan se on 16-metrinen. Ampumasektori on 360 astetta ja kranaatin paino 471 kiloa. Kantama oli 40 kilometriä. Ampuma-arvojen laskemiseen tarvittiin 15–20 ihmistä ja niiden operoimiseen tarvittiin 80–137 ihmistä kerrallaan.[1]
Tykit olivat osa Suomen rannikkopuolustusta, mutta niillä ammuttiin toisen maailmansodan aikana vain kaksi kertaa, kerran harjoituksissa, ja toisen kerran syksyllä 1941, kun venäläiset olivat vetäytymässä Hangosta.[1]
Sodan jälkeen liittoutuneiden valvontakomissio vaati, että tykit puretaan. Putket kuljetettiin sadan kilometrin päähän Parolaan. Ne kuitenkin tuotiin uudelleen Kuivasaareen vuonna 1960 ja tykit koottiin siellä. 1960- ja 1970-luvuilla tykeillä ammuttiin paljon testiammuntoja, jonka jälkeen ammunnat loppuivat. Ampumisesta syntyi valtavia paineaaltoja, ja saaren ovet ja ikkunat piti ammuntojen aikana avata, muuten ne olisivat menneet rikki.[1]
Tykkitorni on ampumakunnossa, mutta sillä ammutaan nykyään ainoastaan kunnialaukauksia esimerkiksi itsenäisyyspäivänä. Laukaukset ovat niin sanottuja vesilaukauksia, eli kranaatin sijaan putkeen työnnetään styrox-tulppa ja putkeen pistetään muovipussipötkö, jossa on 500 kg vettä. Panos on tavallinen täyspanos. Tällä tavalla saadaan sama putkipaine kuin kranaatilla, jolloin putken joustimet, hidastimet ja palautin toimivat oikein. Periaatteessa voisi ampua kranaattejakin, mutta siihen liittyy käytännön vaikeus: kyseessä olisi kovapanosammunta, johon tarvitaan varoilmoitukset ja vartijat. Samalla Suomenlahti pitäisi olla tyhjä laivaliikenteestä 50 kilometrin etäisyydelle ja lentoliikenteestäkin 10 kilometrin korkeuteen, eikä se ole mahdollista.
Valmiudesta ja käytöstä luovuttiin 1970-luvun alkupuolella sähkölaitteiden huonon kunnon vuoksi, ja tykki poistettiin SA-käytöstä eli sodan ajan käytöstä. Viimeinen SA-tehtävämilloin? oli tulittaa silloista Seutulan lentokenttää maahanlaskujen torjumiseksi ilmassa räjähtävillä sirpalepanoksilla. Jos panokset olisivat loppuneet, tarkoituksena oli ampua kiitotielle 450 kg:n miinakranaatteja. Tykki oli romutusvaarassa, kunnes 1980-luvulla silloisen SlRtR:n komentajan johdolla se päätettiin pelastaa. Kilta kunnosti tykkitornin 1980–1990-lukujen vaihteessa, ja sitä pidetään toimintakunnossa.
Saari nykyään muokkaa
Saarella on Suomenlinnan Rannikkotykistökillan ylläpitämä huomattava kokoelma vanhoja historiallisia tykkejä. Aikaisemmin Kuivasaaressa toimi myös aktiivikäytössä ollut 100 TK -rannikkotykkipatteri. Kyseiset tykit on poistettu aktiivikäytöstä. Linnakkeella ei ole pysyvää miehitystä, mutta se on edelleenkin Puolustusvoimien käytössä ja siten yleiseltä käytöltä suljettu, mutta tilausristeilyjä järjestävät useat yritykset.
Sotamuseo on aikoinaan halunnut saaresta museosaaren, mutta rahapulan vuoksi hanke ei toteutunut. Suomenlinnan Rannikkotykistökilta on kuitenkin 1990-luvulta saakka pitänyt huolta siitä, että kiinteistöt ja kalusto ovat pysyneet kunnossa.[1]
Saarelle ei saa nousta maihin, eikä sitä saa veneellä lähestyä 100:aa metriä lähemmäs. Vierailulupia on kuitenkin mahdollista saada. Useampikin risteily-yritys järjestää kesäisin vierailuja saareen. Mukana on oltava henkilöllisyystodistus.[1]
Lähteet muokkaa
- Enqvist, Ove: Kuivasaari (3. p.). Suomenlinnan Rannikkotykistökilta. Helsinki 2009
- Enqvist, Ove: Isosaari ja Kuivasaari. Suomenlinnan rannikkotykistökilta. Helsinki 1991
Viitteet muokkaa
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kuivasaari Wikimedia Commonsissa
- Helsingin edustan saarten tulevasta käytöstä (Arkistoitu – Internet Archive). Valtioneuvoston Viikko 10, 2.3. - 8.3.2013.
- Video Kuivasaaren Obuhov-tykkien kunnialaukauksista 6.12.2017 Merivoimien Facebook-sivulla