Charles Sturt
Charles Napier Sturt (28. huhtikuuta 1795 Brittiläinen Intia – 16. kesäkuuta 1869) oli brittiläinen tutkimusmatkailija, joka tutki erityisesti Australian sisämaata. Hän kartoitti ensimmäisenä monia Länsi-Australian suurista joista ja kävi matkoillaan vain 240 kilometrin päässä mantereen keskipisteestä. Sturt nimesi matkojensa aikana muun muassa Murray- ja Darlingjoen.
| Charles Sturt | |
|---|---|
 John Michael Crosslandin Charles Sturtia esittävä maalaus vuodelta 1853. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. huhtikuuta 1795 Brittiläinen Intia |
| Kuollut | 16. kesäkuuta 1869 (74 vuotta) |
| Ammatti | tutkimusmatkailija |
| Puoliso | Charlotte Greene |
Nuoruus ja sotilasura muokkaa
Sturt syntyi huhtikuussa 1795 Intiassa, missä hänen isänsä Thomas Lenox Napier Sturt työskenteli tuomarina Englannin Itä-Intian kauppakomppanian palveluksessa. Hän oli ensimmäinen perheen kahdeksasta pojasta. Yhteensä Sturtilla oli 12 sisarusta.[1] Viisivuotiaana hänet lähetettiin kouluun Englantiin.[2] Sturt ei päässyt opiskelemaan Cambridgen yliopistoon isänsä huonon taloudellisen tilanteen takia, ja hän liittyi armeijaan 1813. Sturt oli mukana taisteluissa Pyreneiden niemimaan sodan loppuvaiheissa ja Kanadassa Yhdysvaltoja vastaan. Hän palasi Eurooppaan pari päivää Waterloon taistelun jälkeen. Sturt oli vuoteen 1818 asti Ranskan miehitysjoukoissa, minkä jälkeen hänet lähetettiin Irlantiin.[1]
Sturt ylennettiin kapteeniksi joulukuussa 1826, ja seuraavana vuonna hän sai johdettavakseen vankienkuljetuksen Australian Uuteen Etelä-Walesiin. Hän saapui Sydneyyn toukokuussa 1827 ja kiinnostui siellä Australian sisämaan arvoituksista. Tutkimusmatkailijat olivat kartoittaneet Länsi-Australian jokia, jotka virtasivat kohti sisämaata, ja monet päättelivät niiden johtavan sisämereen, jonka Sturt ja monet muut halusivat löytää. Pian saapumisensa jälkeen Sturt nimettiin kenraalikuvernööri Ralph Darlingin sotilassihteeriksi.[1] Sturt kyllästyi pian toimistotöihin ja halusi lähteä tutkimusmatkalle.[2]
Tutkimusmatkat muokkaa
Kaksi ensimmäistä matkaa muokkaa
Darling antoi luvan Macquariejoelle suuntautuneelle matkalle.[2] Sturt valitsi apulaisekseen Australiassa syntyneen Hamilton Humen, ja Sturtilla oli mukanaan kolme sotilasta ja kahdeksan vankia, kun hän lähti Sydneystä 10. marraskuuta 1828. Hume liittyi seurueeseen myöhemmin. Retkikunta aloitti kulkemaan pitkin Macquariejokea 22. joulukuuta.[1] Kun he eivät pystyneet ylittämään Macquarien suoalueita, Sturt johti retkikunnan Boganjoelle, ja vain päivän kävelyn jälkeen retkikunta saapui suurelle joelle, jonka Sturt nimesi Darlingiksi. Sturt saapui joelle kuitenkin huonoon aikaan, sillä aluetta oli vaivannut kuivuus kahden vuoden ajan. Normaalina vuotena retkikunta olisi todennäköisesti yltänyt Darlingia pitkin Murrayjoelle asti, mutta kuivuuden takia vesi oli suolaista eikä siitä ollut juomavedeksi, joten seurue joutui palaamaan takaisin seurattuaan jokea noin sadan kilometrin verran. Sturt pystyi päättelemään, että Darling oli todennäköisesti Länsi-Australian jokien tärkein kanava ja epäili, että se laskisi sisämereen.[3]
Sturt kiinnostui Darlingjoen tutkimisesta ja pyysi seuraavaksi lupaa tutkia sen oletettua laskupaikkaa sisämerelle. Hän ei saanut lupaa matkalle, vaan sen sijaan päätettiin, että hän lähtisi tutkimaan seuraavaksi Murrumbidgeejokea ja saisi jatkaa Darlingille, jos hän pääsisi Murrumbidgeetä pitkin sinne. Matka alkoi Sydneystä 3. marraskuuta 1829. He seurasivat jalkaisin Murrumbidgeetä Lachlanjoen haaraan, josta he päättivät jatkaa kahdella veneellä alas Murrumbidgeetä. Toisen veneen he olivat tuoneet mukanaan ja toisen rakensivat paikallisesta puusta.[1] Retkikunta souti Murrumbidgeetä uudelle joelle, jonka Sturt nimesi Murrayksi ministeri George Murrayn mukaan. Sitä he laskivat, kunnes 6. helmikuuta 1830 pääsivät järvelle, jonka Sturt nimesi Alexandrinajärveksi 10-vuotiaan prinsessa Alexandrina Victorian mukaan. Alexandrinsta tuli myöhemmin kuningatar Viktoria.[4] Järven kautta Murray laski mereen, mutta järvestä mereen johtava kanava ei ollut sopiva veneille. Retkikunta joutui palaamaan lähtöpaikkaansa soutaen noin 1 500 kilometriä voimakkaaseen vastavirtaan. Paluumatkalle he lähtivät 12. helmikuuta, ja he palasivat Murrumbidgeen varastolle 23. maaliskuuta. Se oli kuitenkin hylätty. Sturt lähetti 11. huhtikuuta kaksi miestä hakemaan apua, ja he palasivat viikon päästä. Retikunta pääsi takaisin Sydneyyn 25. toukokuuta.[1]
Matkojen välissä maanomistajana ja virkamiehenä muokkaa
Palattuaan Sturt sairasteli hetken, ja toivottuaan hänet lähetettiin 1831 johtamaan pientä varuskuntaa Norfolkinsaarelle. Lokakuussa hän palasi Sydneyyn. Suunnitelmissa oli hänen lähettämisensä residentiksi Uuteen-Seelantiin tai uudelle matkalle Darlingille. Sturtin terveys kuitenkin heikkeni, ja hän sai luvan palata Englantiin. Merimatkalla hän menetti näkönsä. Englannissa Sturt julkaisi kertomuksia matkoistaan ja sai hoitoa sairauteensa. Monien pyyntöjen jälkeen Colonial Office lupasi Sturtille 2 024 hehtaarin maatilan Uudesta-Etelä-Walesista. Lahjoituksen ehtona Sturt luopui muista oikeuksistaan sotilaana. Sturt meni avioliittoon syyskuussa 1834 vanhan perhetuttavan Charlotte Greenin kanssa.[1]
Sturt saapui takaisin Sydneyyn vaimonsa kanssa vuoden 1835 puolivälissä. Hän asettui kesäkuussa maatilalleen Ginninderraan. Elokuussa hän osti 789 hehtaarin tilan Mittagongista, missä asui kaksi vuotta. Siellä syntyi hänen ensimmäinen lapsensa, joka nimettiin Napier Georgeksi. Varrovillestä Sturt osti toisen kodin 1837 alkupuolella. Seuraavan vuoden alussa hän ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja joutui myymään Mittagongin tilansa. Lokakuussa syntyi hänen toinen poikansa, joka sai nimekseen Charles.[1]
Sturtia pyydettiin marraskuussa 1838 Etelä-Australian palvelukseen johtavana maanmittaajana. Hän suostui ja muutti perheineen Adelaideen helmikuussa 1839. Syyskuussa Adelaideen saapui Edward Charles Frome, jolla oli mukanaan määräys johtavaksi maanmittaajaksi. Sturtin nimittänyt George Gawler antoi lojaalisuudesta Sturtille toisen tehtävän apulaistarkastajana. George Grey korvasi Gawlerin 1841. Sturt ei pitänyt nimityksestä, valitti Colonial Officelle Greyn nuoruudesta ja tarjosi toista ehdokasta. Grey ei pitänyt Sturtin toimista, eivätkä he tulleet ikinä toimeen. Pian Colonial Office lakkautti apulaistarjastajan tehtävän, ja Sturt palkattiin huomattavasti heikommin palkattuun tehtävään kirjaajana. Veloissa ja huonosti palkattuna Sturt pyysi Colonial Officelta tukea tai siirtoa toiseen siirtokuntaan. Saatuaan kieltävän vastauksen hän alkoi suunnitella laajamittaista matkaa sisämaahan. Sen tarkoituksena oli tutkia ja kartoittaa kahdessa vuodessa koko tuntematon sisämaa. Hänen suunnitelmansa kuitenkin hylättiin toukokuussa 1844.[1] Sturt valittiin kuitenkin johtamaan matkaa Australian sisämaahan tavoitteena löytää mahdollinen mantereen luonnollisesti jakava koillis-lounais-suuntainen vuorijono ja joet, joiden lähteet ovat vuorilla.[5]
Kolmas matka muokkaa
Sturt lähti kolmannelle matkalleen Adelaidesta 10. syyskuuta 1844. Hänellä oli mukanaan 15 miestä, kuusi vaunua, vene ja 200 lammasta. He lähtivät Adelaidesta kohti Murraytä ja seurasivat sitä Darlingjoelle asti.[5] He jatkoivat Cawndillajärven tuntumaan, minne he leiriytyivät kahdeksi kuukaudeksi. Majapaikastaan retkikunta teki useita tiedusteluretkiä. He matkasivat edelleen pohjoiseen joulukuussa, vaikka osalla retkikunnan jäsenistä oli keripukin oireita. He löysivätkin vettä Depot Glenistä, mutta kuuma kesä oli kuivattanut vesivarat vähiin. Tammikuulta heinäkuulle 1845 he olivat ansassa epäsuotuisassa ympäristössä, ja varajohtaja James Poole kuoli keripukkiin.[1]
Heinäkuussa kovat sateet helpottivat retkikunnan tilannetta ja Sturt johti sen uuteen leiriin luoteeseen. Sieltä he tekivät useita tiedustelumatkoja, joita pisin oli noin 720 kilometrin matka kohti mantereen keskipistettä. Nähtyään Simpsonin aavikon hiekkadyynit Strut viimein hylkäsi ajatuksensa sisämerestä.[1] He joutuivat kääntymään vain noin 240 kilometrin päästä Australian keskipisteestä.[5] Palattuaan matkalta Cooper Creekille he havaitsivat, että heidän kaivonsa oli tyhjentymässä. Sturt ehdotti, että hän tekisi vielä John McDouall Stuartin kanssa yhden matkan mantereen keskustaa kohti. Sturt sai kuitenkin pian pahoja oireita keripukista, ja J. H. Browne otti retkikunnan johtoonsa. He palasivat ensimmäiseen leiriinsä 15. tammikuuta 1846 ja Adelaideen 19. tammikuuta.[1]
Matkan aikana Etelä-Australian kuvernööriksi oli nimetty Frederick Robe ja Sturt oli valittu siirtokunnan varainhoitajaksi. Hän lähti 1847 käymään Englantiin mutta ei saapunut aivan ajoissa sinne vastaanottamaan Royal Geographical Societyn kultamitalia. Hän kirjoitti Englannissa matkoistaan ja palasi Adelaideen syyskuussa 1849. Hänet nimitettiin pian siirtokunnan toiseksi korkeimman virkamiehen tehtävään. Sturtin näkö alkoi jälleen heikentyä vuoden 1851 lopulla, ja hän vetäytyi eläkkeelle.[1]
Viimeiset vuodet ja kuolema muokkaa
Sturtin aikumuksena oli viettää loppuelämänsä Australiassa, mutta päätti palata Englantiin taatakseen lapsiensa tulevaisuuden. Sturt lähti Australiasta maaliskuuta 1853. Hän eli viimeiset vuotensa Cheltenhamissa ja antoi neuvoja Australiaan liittyvissä asioissa, erityisesti vuoden 1854 Pohjois-Australian tutkimusmatkasta. Sturt pyrki Victorian kuvernööriksi 1855 ja Queenslandin kuvernööriksi 1858. Hän kuoli kesäkuussa 1869, kun prosessi hänen aateloisemiseksi oli vielä kesken. Kuningatar Viktoria antoi Sturtin lesken käyttää kuitenkin nimeä Lady Sturt.[1]
Lähteet muokkaa
- Day, Alan: The A to Z of the Discovery and Exploration of Australia. Lanham, Maryland: Scarecrow Press, 2003. ISBN 978-0-8108-6810-6. Google-kirjat (viitattu 23.9.2011). (englanniksi)
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Gibney, H. J.: Sturt, Charles (1795–1869) Australian Dictionary of Biography. Australian National University. Viitattu 22.9.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c Captain Charles Sturt, Explorer, Surveyor, 1795-1869 auspostalhistory.com.
- ↑ Day, s. 204.
- ↑ Day, s. 205.
- ↑ a b c Day, s. 206.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charles Sturt Wikimedia Commonsissa
