Ahimsa
Ahimsa (sanskritiksi अहिंसा ahiṃsā, paliksi अविहिंसा avihiṃsā) eli väkivallattomuus on keskeinen periaate Intian uskonnoissa, erityisesti hindulaisuudessa, jainalaisuudessa ja buddhalaisuudessa.[1] Kaikkein tiukimmin sitä tulkitaan jainalaisuudessa.[2] Ahimsa ilmenee kaiken elämän kunnioittamisena ja väkivallasta pidättäytymisenä. Käytännön ahimsaan kuuluu yleensä esimerkiksi kasvissyönti.
Etymologia muokkaa
Himsā (हिंसा) on sanskritia ja tarkoittaa surmaavaa. Näin ollen ahiṃsā tarkoittaa sen vastakohtaa, ei-surmaavaa eli vapaammin tulkittuna väkivallatonta.[3] Monet tutkijat uskovat, että ahimsa mainitaan ensimmäistä kertaa hindulaisuuden pyhien Veda-kirjojen viimeisessä osassa. Siinä kehotetaan pidättäytymään vahingon tuottamisesta ja välttämään tappamista muutoin kuin uhraamistarkoituksessa.[2]
Hindulaisuus muokkaa
Vaikka ahimsa oletusti mainitaan ensimmäisin kerran nimenomaan hindulaisuuden pyhissä kirjoituksissa, korostui sen merkitys hindujen keskuudessa vasta jainalaisuuden ja buddhalaisuuden vaikutuksesta. Sittemmin se on kuitenkin ollut keskeinen osa hindulaisuutta jo yli 2000 vuoden ajan ja sitä pidetään kaikkein tärkeimpänä hyveenä.[4]
Intian kansakunnan isäksikin kutsuttu Mahatma Gandhi puhui aikoinaan paljon ahimsan puolesta ja siten hänellä katsotaan olleen merkittävä rooli ahimsan korostumisessa nykyhindulaisille. Gandhi toi ahimsan mukaan Intian politiikkaan väkivallattoman vastarinnan muodossa.[5] Hän ei kuitenkaan puhunut ehdottomasta väkivallattomuudesta, vaan sanoi ettei kaikki tappaminen ole himsā eli ettei kaikki tappaminen ole väkivaltaa. Näkökantaa kritisoitiin jainalaisuudessa ja buddhalaisuudessa.[2][4]
Kirjallisuudessa muokkaa
Veda-kirjojen viimeisen osan lisäksi ahimsa mainitaan lukuisia kertoja myös muissa hindulaisuuden kirjoituksissa. Muinaisessa valtion johtamista, talouspolitiikkaa ja sotastrategiaa käsittelevässä Kautiliya Arthashastrassa ja sitä uudemmassa lakitekstissä, Manu Smritissä, ahimsan periaatteen sanotaan olevan kaikkia hindulaisuuden neljää kastia koskeva velvollisuus. Sama velvollisuus saatetaan mainita myös tietäjä Vashisthassa kertovissa kirjoituksissa. Manu Smritissä kerrotaan myös, ettei eläimiä tule tappaa tai syödä ollenkaan muutoin kuin uhraamistarkoituksessa ja hengenhädässä.[6]
Jooga muokkaa
Ahimsa on merkittävässä osassa Patanjalin kirjoittamassa Joogasutrassa, jonka oppeja noudatetaan erityisesti rajajoogassa, eräässä hindulaisen filosofian koulukunnassa. Nykyisin sitä noudatetaan myös osittain rajajoogan pohjalta kehittyneessä astangajoogassa, jonka filosofia perustuu niin ikään Joogasutran kirjoituksiin. Perinteisen joogan harjoittajat tavoittelevat valaistumista noudattamalla joogapuun kahdeksaa haaraa. Haaroista ensimmäisessä, yamassa, käsitellään joogan harjoittajaa koskevia moraalisääntöjä. Ahimsa on yksi näistä moraalisäännöistä. Joogafilosofiassa ahimsalla viitataan muiden hindulaisten tulkintojen tavoin väkivallan välttämiseen, mutta astangajoogassa sillä voidaan viitata myös jooga-asanoiden eli asentojen oikeanlaiseen harjoittamiseen. Ohjeen mukaisesti joogan harjoittajan ei tule kohdella omaa kehoaan väkivaltaisesti eli toisin sanoen kehon pakottamista vaikeisiin asanoihin tulee välttää.[7]
Ruokavalio muokkaa
Kasvissyönti on erottamaton osa ahimsan periaatetta hindujen keskuudessa,[6] mutta suurin osa hinduista käyttää maitotuotteita. Kasvissyönnin ei kuitenkaan katsota liittyvän pelkkään väkivallattomuuteen, vaan olennaisesti myös kastiin ja puhtauskäsitykseen.[8]
Eläinuhrit muokkaa
Uhraamisesta on paljon mainintoja Veda-kirjoissa ja eläinuhrit olivat siksi erityisen yleisiä varhaisessa hindulaisuudessa. Ahimsaa tiukemmin noudattavissa jainalaisuudessa ja buddhalaisuudessa uhrimenoja kritisoitiin aikoinaan paljon. Kritiikillä olikin merkittävä rooli perinteen heikkenemisessä ja väkivallattomuuden korostamisessa hindujen keskuudessa.[8] Eläinten uhraaminen on nykyhindulaisuudessa todella harvinaista ja eläinuhrit korvataan yleensä hedelmillä tai vihanneksilla. Perinne ei ole kuitenkaan kadonnut kokonaan, sillä sitä harjoitetaan yhä jonkin verran hindulaisuuden tantrisissa perinteissä ja kyläjumalten palvonnassa.[2][4][9]
Sotilaskasti muokkaa
Hindujen toiseksi ylin kasti, kshatriyat, on sotilaskasti. Hindulaisuudessa ajatellaan, että sotilaan palvelusvelvollisuus vapauttaa hänet ahimsan noudattamisesta.[9]
Jainalaisuus muokkaa
Jainalaisuudessa ahimsa on äärimmäisen keskeinen periaate, jota noudatetaan niin luostarilaitoksessa kuin myös maallikoiden keskuudessa.[3] Ahimsā paramo dharmaḥ on yksi jainalaisuuden tunnuslauseista ja tarkoittaa väkivallattomuuden olevan uskonnon korkein laki.[1] Jainalaisuudessa pyritään välttämään yhtä lailla sekä tahallista että tahatonta väkivaltaa.[10] Jainalaiset käsittävät myös laiminlyönnin olevan väkivaltaa; ahimsan periaatteen mukaisesti heidän tiedetään hoitaneen sairaita ja loukkaantuneita eläimiä jo tuhansia vuosia ennen kuin eläinsuojat yleistyivät lännessä.[5] Mahaviran opetuksissa jopa pelkkää väkivallan ajattelua pidetään tuomittavana.[2]
Buddhalaisuudessa jainalaisuuden äärimmäistä suhtautumista ahimsaan on kritisoitu kutsumalla sitä itsetuhoiseksi.[2]
Ruokavalio muokkaa
Jainalaisuudessa ahimsaan kuuluu olennaisesti kasvisruokavalio, mutta myös kasvien turhaa vahingoittamista vältetään syömällä vain maan päällä kasvavia kasveja. Näin voidaan estää maan alla elävien eläinten vahingoittaminen. Toisin kuin buddhalaisuudessa, jainalaisuudessa munkit ja nunnat eivät syö lihaa myöskään silloin, kun se on saatu kerjäämällä.[3] Ruokavalion suhteen noudatetaan muutenkin äärimmäistä kuria: munkit ja nunnat eivät esimerkiksi juo käymällä valmistettuja juomia, koska niiden valmistuksessa on käytetty hiivaa ja bakteereja. He eivät myöskään juo suodattamatonta vettä.[2] Jainalaiset kuitenkin käyttävät yleensä maitotuotteita.[8]
Hindujen tavoin myös jainalaisten kasvissyönti perustuu ahimsan lisäksi kastiin ja puhtauskäsitykseen.[8]
Luostarilaitos muokkaa
Munkiksi ja nunnaksi vihkiytymisen yhteydessä annetaan lupaus väkivallan välttämisestä, joka voidaan jakaa viiteen mahavrataan. Ensimmäisessä mahavratassa väkivallattomuuden periaate kuvaillaan tarkemmin; tappamista ja väkivaltaa tulee välttää kaikissa muodoissaan ja mahdollisia väkivaltaisia tekoja tulee katua. Muissa mahavratoissa sen oheen liitetään lupaukset totuudessa pysymisestä, tunteiden hillitsemisestä, varastamattomuudesta, selibaatista ja materiasta luopumisesta. Myöhemmin joukkoon on lisätty vielä kuudes mahavrata, joka kieltää syömisen ja juomisen öisin, sillä pimeässä munkki tai nunna voisi huomaamattaan vahingoittaa eläviä olentoja ja rikkoa siten lupauksensa väkivallattomuudesta.[1] Ruoanlaitto ja syöminen pyritään suorittamaan varhain aamulla, koska silloin pieniä eläimiä on liikkellä vähemmän.[3]
Osa munkeista ja nunnista pitää jopa liinaa suunsa edessä ja lakaisee luudalla maata kulkiessaan – näin estetään niin ikään elävien olentojen vahingoittaminen.[3] He myös kieltäytyvät leikkaamasta hiuksiaan, varjellakseen mahdollisia täitä. Leikkaamisen sijaan hiukset voidaan nyppiä yksitellen.[2]
Myös Intian sääolosuhteet asettavat rajoituksia jainalaisten munkkien ja nunnien elämään. Vuosittain kuukausia kestävän monsuunikauden aikana luonto on haavoittuvaisempi, mikä tekee tahattoman väkivallan välttämisestä entistä vaikeampaa. Tämän vuoksi munkkien ja nunnien tulee vetäytyä temppelialueelle hiljaiseloon eli retriittiin koko monsuunikauden ajaksi.[1]
Maallikot muokkaa
Munkkeja ja nunnia koskevien suurten lupausten sijaan maallikot sitoutuvat pienempiin anuvrata-lupauksiin.[5] Vaikka siis myös maallikot noudattavat ahimsaa varsin tarkoin, sallitaan heille joitain munkeilta ja nunnilta kiellettyjä asioita. He saavat esimerkiksi suojella viljelemäänsä satoa tuholaisilta, mutta toisaalta osa nykyjainalaisista saattaa toteuttaa ahimsan periaatetta myös jättämällä viljelyyn liittyvän maan kaivamisen ja tuholaisten torjunnan kokonaan muiden vastuulle.[8] Maallikoiden on myös sallittua tappaa itsepuolustuksena, joten jainalaiset maallikot voivat osallistua tietyin ehdoin sotaan.[2]
Buddhalaisuus muokkaa
Buddhalaisissa kirjoituksissa sana ahiṃsā (tai paliksi avihiṃsā) esiintyy vain harvoin. Sen periaate tulee kuitenkin kirjoituksissa selvästi ilmi, joskin buddhalaisuus lähestyy sitä ennemminkin ystävällisyyden ja myötätunnon käsitteiden kautta.[2] Ahimsa sisältyy Viiteen ohjeeseen, jotka muodostavat buddhalaisen etiikan perustan. Ahimsa mainitaan ensimmäisessä ohjeessa, jota noudatetaan sekä luostarilaitoksessa että maallikoiden keskuudessa. Ohjeen mukaan kaiken elävän tappamisesta tulee pidättäytyä.[11]
Buddhalaisen hallitsija Ašokan tiedetään olleen vahva ahimsan kannattaja.[5]
Buddhan opetukset muokkaa
Gautama Buddha opetti noudattamaan keskitietä ja teki ahimsan suhteen eron halun ja tarpeen välille. Hän tuomitsi turhan tappamisen eli tappamisen ruoan, uhraamisen, huvittelun tai mielihyvän vuoksi. Buddha ei kuitenkaan kehottanut täysin ehdottomaan väkivallattomuuteen, jollaista jainalaisuudessa noudatetaan. Hän myös hyväksyi väkivallan puolustautumistarkoituksessa.[12] Buddhalaiseen tulkintaan ahimsasta ei myöskään sisälly tahaton väkivalta, vaan pelkkä tarkoituksella aiheutettu väkivalta.[10]
Ruokavalio muokkaa
Ahimsaa noudattavat buddhalaiset ovat yleensä kasvissyöjiä pidättäytyäkseen väkivallasta ja tappamisesta, mutta kasvissyönnin tärkeydestä osana buddhalaisuutta on erimielisyyttä - esimerkiksi tiibetinbuddhalaisten keskuudessa lihansyönti on yleistä ja tantrismissa lihaa saatetaan jopa käyttää osana uskonnollisia rituaaleja. Munkit ja nunnat voivat syödä lihaa, jos se ei ole peräisin heitä varten tapetusta eläimestä eli he saattavat syödä esimerkiksi kerjäämällä saatua lihaa. Buddhalaisuuden tulkinta ahimsasta on siis myös luostarilaitoksen osalta löyhempi kuin jainalaisuuden tulkinta.[11] Jainalaisuudessa kritisoidaan buddhalaista suhtautumista lihansyöntiin.[2]
Ihmisten välinen väkivalta muokkaa
Väkivallattomuuden ihannetta on muutenkin tulkittu buddhhalaisuuden historian aikana vapaammin kuin samoihin aikoihin kehittyneessä jainalaisuudessa. Japanissa, Koreassa ja Tiibetissä buddhalaiset munkit ovat aikoinaan jopa johtaneet armeijoita ja osallistuneet sotimiseen. Lisäksi joissain Mahajana-koulukunnissa bodhisattvojen katsotaan olevan oikeutettuja tappamaan ihminen ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä, mikäli sen avulla henkilöä voidaan estää tappamasta muita. Jainalaisuudessa on kritisoitu myös tätä buddhalaisuuden piirrettä.[2]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d Jordan, Michael: Itämaista viisautta, s. 114, 117, 120-123. Suomentanut Eskelinen, Heikki. Otava, 2000. ISBN 951-1-16314-0.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Gier, Nicholas F.: The Virtue of Nonviolence, s. 29, 35-36, 51-54. SUNY Press, 2004. ISBN 9780791459492. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.2.2017). (englanniksi)
- ↑ a b c d e Grönblom, Rolf: Intian uskonnot, s. 220-223, 227, 232. Suomentanut Itkonen, Mirja. Otava, 2001. ISBN 951-50-1212-0.
- ↑ a b c Lochtefeld, James G.: The Illustrated Encyclopedia of Hinduism: A-M, s. 18, 41. The Rosen Publishing Group, 2002. ISBN 9780823922871. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.2.2017). (englanniksi)
- ↑ a b c d Duignan, Brian: The History of Western Ethics, s. 22, 26. The Rosen Publishing Group, 2011. ISBN 9781615303014. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.2.2017). (englanniksi)
- ↑ a b Alsdorf, Ludwig: The History of Vegetarianism and Cow-Veneration in India, s. 21, 95-100. Routledge, 2010. ISBN 9781135166410. Teoksen verkkoversio (viitattu 12.2.2017). (englanniksi)
- ↑ Scott, John: Astangajooga, s. 14. Suomentanut Javanainen, Juha. Otava, 2000. ISBN 951-1-17641-2.
- ↑ a b c d e Armstrong, Susan Jean; Botzler, Richard George: The Animal Ethics Reader, s. 239. Psychology Press, 2003. ISBN 9780415275897. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.2.2017). (englanniksi)
- ↑ a b Lipner, Julius: Hindus: Their Religious Beliefs and Practices, s. 90, 224. Psychology Press, 1994. ISBN 9780415051811. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.2.2017). (englanniksi)
- ↑ a b Baroni, Helen Josephine: The Illustrated Encyclopedia of Zen Buddhism, s. 3. The Rosen Publishing Group, 2002. ISBN 9780823922406. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.2.2017). (englanniksi)
- ↑ a b Snelling, John: Buddhalaisuus, s. 96-97. Suomentanut Saarikoski, Tuula. Tammi, 1996. ISBN 951-31-0669-1.
- ↑ Karunyakara, Lella: Modernisation of Buddhism, s. 102. Gyan Books, 2002. ISBN 9788121208130. Teoksen verkkoversio (viitattu 11.2.2017). (englanniksi)